PEKKA TIILIKAINEN & BEATMAKERS – Guitar Town
(Triola JLCD 65)
Lauletulla musiikillaan kiitettävän paljon kansallisten radiokanavien soittoaikaa viime aikoina haalinut Pekka Tiilikainen & Beatmakers on yhä sille päälle sattuessaan myös henkeen ja vereen aatteelleen omistautunut instrumentaalikokoonpano, jonka DNA rakentuu ennen kaikkea skandinaavisen ja brittiläisen rautalangan ydinainesosista. Siksi on johdonmukaista, että yhtye on aika ajoin ottanut asiakseen tehdä puhtaasti solistittomiakin albumeita. Uusimman instrumentaalipitkäsoiton julkaisijana on toiminut Ruotsissa nykyisin operatiivista keskustaan pitävä Triola Records, joka on tuonut hiljattain markkinoille myös bändin varhaisempaa rautalankatuotantoa tupla-cd-antologialla ”A Collection Of Great Dance Songs”.
Beatmakersissa ajoittain tuuraavan soolokitaristin paikkaa vaalinut pitkän matkan taitaja Erkki Sutela on tarjonnut yhtyeen käyttöön kaksi jo 80-luvulla The Diamonds -orkesterin ohjelmistoon kaavailemaansa traditionaalista rautalankanumeroa. Golden Days ja Elena muistuttavat rakenteeltaan niin huomattavissa määrin toisiaan, että levylle vierekkäin sijoitettuna ne pystyisi hyvinkin mieltämään yhdeksi teoskokonaisuudeksi. Sutela on myös osallistunut ”Guitar Town” -sessioihin täydentävänä instrumentalistina. Hänen lisäkseen Juha Heinosen (kitara), Pekka Tiilikaisen (kitara), Jori Venemiehen (basso) ja Mikko Lundin (rummut) muodostaman vakioryhmän vieraina esiintyvät niin ikään kiekolle useamman sävellyksen laatinut australialainen Martin Cilia, edellä mainitun kirjoittamalla slaavilaissävyisellä mollitwist-nimikappaleella Guitar Town tunnistettavaan tapaansa kuusikielistä luritteleva Fatboy-kitaristi Hannu Kiviaho sekä mm. The Charades- ja The Doltones -yhtyeistä tunnettava Hannu Könönen, jonka tämänkertaiseksi soittimeksi on valikoitunut Viscount Legend -urut.
Rautalangan evoluutio-oppiin on aina kuulunut ennakkoluuloton muista musiikinlajeista lainaaminen. Beatmakers toteuttaa tätä ideologiaa esimerkiksi Gösta Sundqvistin nostalgiabuumia säyseästi parodioineella kappaleella 1963 – viisitoista vuotta myöhemmin sekä Moog-syntikkaepeli Gershon Kingsleyn säveltämällä ja Hot Butter -yhtyeen 70-luvun alussa maailmanlaajuiseksi hittikauhistukseksi nostattamalla Popcornilla. Mallikelpoiseksi Meksiko-viritteiseksi rautalangaksi on vääntynyt myös amerikkalaisen kantri-rockabilly-kokoonpanon Cigar Store Indiansin alkujaan 90-luvun jälkipuolella levyttämä El Baile De La Cobra, jolla toisesta soolokitaraosuudesta vastaa cd:n viides arvovieras Kaarle Viikate.
Suomi-rautiksen luomisperinteen keskiössä liikkuu edelleen Veikko Tuomen 60-luvun alun iskelmänä aikakirjoihin painettu Pentti Viherluodon Musta ruusu, jota esitti 80-luvun alussa Black Rose -nimellä vastaavaan tapaan myös orimattilalainen The Mustangs. Beatmakers-soolokitaristi Juha Heinosen omaa mollivoittoista säveltuotantoa taas edustavat haikea Song For Wendy sekä kalifornialaiseen aavekaupunkiin johtavalle ajoreitille maisemoitu The Road To Bodie.
Beatmakers-levyille on tyypillisesti sisältynyt viitteitä Hurriganesista. Ammennettavaa näyttää riittävän myös sen jäsenten soolomateriaaleista. Cisse Häkkisen vuoden 1985 LP:n nimikkoraita, Albert Järvisen (salanimellä Viola Ahti) ideoima I Love You Anyway sopiikin näihin tarkoitusperiin oivallisesti. Jo edelliselle ”Salaperäinen”-albumille versioitu, The Soundsilta aikoinaan äänittämättä jäänyt Johnny Liebkind -hituri Archipelago saa puolestaan perustellun uusintakierroksensa instrumentaalikimaran viehkona huipennuksena.
Lockdown-aikakaudelle ominaisesti kutsumuusikoiden osuudet ovat syntyneet eri osoitteissa ympäri maapalloa: Cilia on pysytellyt Australiassa ja Hannu Kiviaho luonnollisesti Ruotsissa. Kaarle Viikate on käyttänyt lappeenrantalaista Matalapaine-studiota kun taas varsinainen bändi on hoitanut hommansa kotiseuduillaan Hämeenlinnan Sound Supremessa, äänittäen pohjaraidat kaikkiin kappaleisiin yhdessä päivässä vajaan 6 tunnin intensiivisessiossa.
Poikkeuksellisesta tuotteliaisuudestaan huolimatta Pekka Tiilikainen & Beatmakers on pitänyt ihailtavalla tavalla kiinni julkaisutoiminnan ykkösprioriteetista, musiikkinsa säilymisestä kiinnostavana: vaikka bändiltä tuntuu ilmestyvän levyjä jopa yli vuosittaisen keskimääräistarpeen, niistä jokaisesta löytyy kuitenkin aina oma tutustumisen väärti pointtinsa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2020)
