WHISTLE BAIT – Bait’s Motel
(Bluelight BLR 33228 1 [LP]/2 [CD])
Most Requested – The Story 1984–2024
(Goofin’ GRCD 6201)
Haminassa vuonna 1984 perustettua Whistle Baitia ei ole syyttä rankattu maamme pidetyimpien keikkayhtyeiden ylimpään valiokaartiin. Kuumimpina menestysjaksoinaan kolmisenkymmentä vuotta sitten se paiski kainalot hiessä töitä Ben Pennasen ohjelmatoimiston palveluksessa yli sadan esiintymisen vuositahdilla. Orkesterin uurastus 1950- ja 1960-lukuisen rock’n’rollin sekä rhythm’n’bluesin tunnettuuden edistämiseksi palkittiin ja sen yhä omaleimaisemmaksi jalostunut tyylillinen kombinaatio vakiinnutti paikkansa myös huomattavan radiosoiton myötä ”tavallistenkin” kansalaisten keskuudessa. Nyt 40-vuotiasta seuruetta muistetaan merkkipäivän johdosta peräti kahdella juhlajulkaisulla, joista ensiksi mainittu uusintapainos on saatavilla sekä LP:nä että CD:nä, jälkimmäinen kokoelma ainoastaan CD:nä.
Bluelight Records täydentää omaa myyntipöytäänsä alkujaan vuonna 2001 julkaistulla ”Bait’s Motel” -kiekolla. Levyn tuore LP-prässi tekee siten seuraa vuoden 2016 vastaavanlaiselle 12-tuumaiselle uusintapainokselle WB:n pidetystä ”What Happened To The Girl Next Door?” -albumista (1995).
”Bait’s Motelin” originaalivedokselle sisältyneet ”elokuvallisesti” dramatisoidut puheintrot ja -outrot (kirjautuminen sisään hotelliin ja sieltä ulos) puuttuvat vinyylipäivitykseltä, sen sijaan saman platan remasteroidulta CD-editiolta ne löytyvät – kuten myös neljä muuta kyseisen kauden aikaista lisäraitaa. Ilman bonuksia tai niiden kera, 23 vuoden takainen tuote kuulostaa yhä kiitettävästi tiimalasin valumista kestäneeltä kokonaisuudelta, joka mitä todennäköisimmin tulee vielä haalimaan bändille uusiakin musiikkinsa ystäviä. Se olisi myös suotavaa, saattoihan levy alun perin ilmestyessään jäädä kaupallisessa mielessä hieman yhtyeen aikaisemman tuotannon varjoon ja näin ollen tasoonsa nähden harmillisen unohduksiin.
Helsingin Linnunlaulun historiallisten rakennusten keskittymässä sijaitsevan ”vaaleanpunaisen huvila nro 12:n” kansikuvaansa ikuistanut ”Bait’s Motel” myös esitteli Whistle Baitin uuden vakiojäsenen. Alkuperäisen basistin Marko Mäkelän menehdyttyä vakavan sairauden seurauksena vuonna 1999 oli kokoonpanoon laulaja-komppikitaristi Vesa Haajan, soolokitaristi Vesa Tynkkysen, pianisti Kim Drockilan ja rumpali Juha Tynkkysen seuraan pienen miettimistauon jälkeen liittynyt lahjakas Lasse Sirkko. Studiosessioissa kuppikuntaa vielä täydensi komea katras maan eturivin roots-ammattilaisia steel-kitaraa ja dobroa soittaneesta Olli Haavistosta huuliharpisti Pepe Ahlqvistiin, The Fabulettes -laulajiin Tiina Isohanniin ja Saara Soisaloon sekä puhallin- ja jousisektioihin.
”Psycho”-kauhutrilleriksi albumi ei enteilevästä nimestään huolimatta eskaloidu. Baitin majatalossa yösijansa saavat leppoisan nostalgisessa yleisilmapiirissä genremielessä mitä moninaisimmat kappalepersoonat, jotka kaikki ovat Haajan verrattomia hengentuotteita.
Huomio terästyy esityksiä kuunnellessa etenkin terävän beat-pohjaisen Everlovin’ Manin, rautalankaiskelmällisesti lälläröivän If You Dreamin, Rick Nelson -tyylisen teinipop-numeron Can’t Believe sekä Roy Orbisonin ja Elviksen mahtipontisimmat 1960-luvun lopun maneerit yhdistävän Need You -balladin kohdalla. Reippaammin twistiksi puolestaan pistävät mersey-vauhtipala Shy Kinda Guy, nimensä mukainen itämaissävyinen revittely Surfin’ Sheik sekä retevä päätösrokkaus Sue’s Gonna Be Mad. Ripauksen verran James Taylor Quartetin acid jazz -urkupoljentoa tapaileva tarttuva When The Time Stops sekä silkkana puhallinvetoisena soulina sykkivä Allright edustavat jopa Whistle Baitin tuotannossa eräänlaista one of a kind -äänimaailmaa, jota se ei ole ainakaan keikoillaan juuri päässyt toisintamaan. Live-oloissa haastava jäljiteltävä lienee myös meksikolaisperäisten mariachi-torvien taakse naamioituva Rosita.
Sitä vastoin molemmat levyn toistamiseen versioiduista varhaisemmista Bait-kappaleista, kesäisen leppoisa Another Lazy Sunday ja Olli Haaviston dobrolla kantrikuorrutettu mutta muutoin kuulaan rautalankainen Four Aces And A Joker ovat syystäkin jääneet viettämään ikuista eloaan bändin repertuaarissa. Vastaavasti neorockabillya ja countrya yhteen neulova Lonely Rider on siirtynyt Haajan toisen aktiivipumpun Pääesiintyjien ohjelmistoon suomenkielisenä Muukalainen-käännöksenä.
Vaikkei Whistle Bait olekaan osoittanut viime aikoina erityistä ahkeruutta pitkäsoittojen tekijänä, sinkkuja ja EP-levyjä se on kuitenkin saanut aikaiseksi aina näille päiville saakka. Joukkio on myös niiden myötä palannut ruotuun ensimmäiselle levy-yhtiölleen Goofin’ Recordsille. 27-raitainen uutuusantologia ei toisaalta pitäydy pelkästään Goofin’-materiaalissa, vaan sille on poimittu lisenssinäytteitä myös WB:n kahden muun kotimaisen julkaisijan My Wayn (nyk. Jungle) ja Bluelightin arkistoista. Linjaus laventaa yhtyeen artistista kokonaiskuvaa, mutta vastavuoroisesti se luo päällekkäisyyksiä sekä edellä esitellyn albumin että muutaman aikaisemmin ilmestyneen WB-kokoelman kanssa.
Koostekierros käynnistyy nurinkurisesti bändin toistaiseksi viimeisimmästä aikaansaannoksesta, vuonna 2023 julkaistun EP:n ”Frolic Time” hyväntuulisesta Floyd Dakil -kaahailusta Bad Boy. Muilta osin levyn valinnoilla julkaisukronologia kyllä säilytetään. Tyylilliset loikat edelliskappaleesta vuoden 1987 samannimisen EP:n soundeiltaan ”kiltimpään” jump-swingiin Whistlin’ For You sekä Kim Drockilan haitarin ilahduttamaan vuoden 1988 sinkkuraitaan Honeysuckle Jump tuntuvat radikaaleilta, mutta samalla ne konkretisoivat käsinkosketeltavalla tavalla herrojen kulkemaa maratontaivalta. Lisäksi Vesa Haajan poikkeukselliset jo nuorena koltiaisena kukkaansa puhjenneet laulunkirjoitustaidot tulevat kerralla aukottomasti todistetuiksi.
Matka suosioon vaati Kymenlaakson rokkikukoilta myös satunnaisia kosioretkiä suomenkielisen iskelmän pariin, tosin nekin yhtye suoritti itsenäisellä otteellaan versioimalla 1950-luvun malliin mm. Tiikerihain. Tällä valtakunnan radiossakin yhä silloin tällöin soivalla klassikolla Onni Gideon’maiset havaijikitarasoolot kävi vieraan ominaisuudessa liu’uttelemassa vuoden 1989 Goofin’-äänitteelle Jussi Huhtakangas. Harvemmin enää vastaan tulevia Bait-onnistumisia ovat vuorostaan My Wayn vuoden 1993 CD-EP:lle ”Beneath On Side Street” unohtuneet, modernisoitua 1960-luvun beat-soundia esimerkillisesti peilanneet Tomorrow Never Comes ja Sweet Thing.
Haajan rock’n’roll-melodiikassa tyveään myöten kostutettu sävellyskynä terävöityi huippuunsa 1990-luvun puoliväliin saavuttaessa, jolloin bändin saagaan olivat kirjautuneet jo Four Aces And A Jokerin, How Long Is Foreverin, You Only Live Oncen sekä Esa Pulliaisen surf-kitarallaan hytkyttämän It Was All My Faultin tapaiset näytteet. Rakastetut esitykset ovat täysin perustein mukana tälläkin paketilla. Siellä on itsestään selvä sijansa myös albumin ”What Happened To The Girl Next Door?” Motown-tyylisellä ja The Fabulettes -laulutrion somistamalla hiturilla (There You Go And) Break My Heart Again, niin ikään tyypillisestä perus-rock’n’rollauksesta edukseen poikenneella vuoden 1997 teoksella Time Will Tell sekä orkesterin Bluelight-kauden vuonna 2004 päättäneen 20-vuotisjuhlalevyn ”Some Kinda Fun” vaikuttavasti Jordanaires-tyyliin stemmalauletulla ”60‘s Elvis” -kunnianosoituksella Feel Like A King.
Levyn viimeiset kuusi esimerkkiä muistuttavat vielä porukan comebackistä Goofin’-merkille. Suomen listoille vuonna 2008 noussut Janne Haaviston äänittämä albumi ”Switchin’ With Whistle Bait” toi haminalaiset jälleen aavistuksen lähemmäs 1950-lukuisia juuriaan, mutta levy ei kaihtanut afroamerikkalaisiakaan vaikutteita. Mukaan LP:lle kulkeutui elvistelyiden, rock’n’rollin ja rhythm’n’bluesin oheen mm. täysin varhaissoulista menevä The First Cut Is The Deepest, jolle lopullisen silauksen puhalsi bändin nuorin pysyvä jäsenkiinnitys, vuonna 2002 miesvahvuuteen liittynyt saksofonisti Juho Hurskainen (kauan ennen häntä vuosina 1984–1990 WB:n vaskiosastosta oli ansiokkaasti vastannut Jarkko Ravi).
Sielukas pohjavire tiivistää kokoelman koskettavaan kliimaksiin Arthur Alexanderin lauluntekotraditiolle hattua nostavalla vuoden 2023 balladilla This Time It’s Over, jonka ei totisesti toivo olevan sanomaltaan enne bändin tulevaisuudensuunnitelmille. 40 vuottahan on vasta lupaava alku!
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
