WEST COAST BLUES – Hard Times Come Again No More
(omakustanne)
Koska keikat kuluvana vuonna ovat supistuneet olemattomiin, on hyvä, että levyjä sentään tehdään. West Coast Bluesin promotarkoitukseen julkaistu seitsemän esityksen laajuinen minialbumi on saanut innoituksensa vallitsevasta tilasta, ja siihen myös nimikappale viittaa. Tällä kertaa studiossa on vieraillut ainoastaan puolikas bändistä, laulusta ja kielisoittimista vastaava Antti Karineva sekä cajonia soittava Olli Mäkelä. Kaksikkoa avustaa harpisti Heikki Hämäläinen. Kolmikko vieraili Tomi Leinon Suprovox-studiolla viime vuoden lopulla tarkoituksenaan taltioida levyllinen mahdollisimman autenttisen kuuloista musiikkia. Mielestäni hyvin ovat asiassaan onnistuneet, sillä kun silmäni suljen, voin nähdä kolmikon levytyspuuhissa Chessin studiolla 50-luvun lopulla.
Levytetyt kappaleet on poimittu ryhmän keikkaohjelmistosta ja ovat tuttuja Blues Newsin lukijoille monista eri yhteyksistä. Kierrätysmateriaalilla siis mennään, ja levyn ainoa oma sävelmä Sweet Jane on sekin uusiokäytössä, sillä sen ensilevytys löytyy Antti Karinevan ja Dave Riosin levyltä ”Blues Union” (ks. BN 259). Junakompilla kulkeva I Wish I Was In Heaven Sittin’ Down toimii pelin avaajana, mutta varsinaiseen vauhtiin kolmikko pääsee Son Housen ohjelmistosta lainatulla Walkin’ Blues -kappaleella. Kariniemen dobro soi komeasti ja Hämäläinen puhkuu harppuaan mainiosti. Cajon-kompin ryydittämä Sweet Jane on saanut tuoreen ja toimivan päivityksen, jossa harppua on varhaisempaa versiota enemmän. Kaikista mieluisimman kuuntelukokemuksen tarjoaa Early In The Morning, jossa Hämäläinen ryydittää harpullaan kertojan sielunmaisemaa.
Levyn toinen menopala Chapel Hill Boogie lähtee suoranaiseen lentoon. Hämäläinen soittaa jälleen komeasti harppuaan ja Kariniemi pikkaa minkä ehtii. Trouble In Mind -sävellyksestä tutuin ja mieluisin versio minulle löytyy Freddie Kingin ohjelmistosta, mutta ei West Coast Bluesin hiukan hillitympi sovitus huonompi ole. Karinevan yksin tulkitsema instrumentaalikappale Hard Times Come Again No More on sanoinkuvaamattoman kaunis. Melodia tuo mieleen vanhan skotlantilaisen kansansävelmän Auld Lang Syne. Liikoja ei ole hierottu ja tietynlainen käsityön jälki on päällimmäisenä. Musiikista kuuluu selkeästi luomuksi jätetty rosoisuus.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
