WARREN STORM – Taking The World By Storm
(APO CAPO 2026)
Liekö swamp pop -sukujen elintavoissa sittenkin jotain erityisen terveellistä, sillä suhteutettuna muiden Pohjois-Amerikan musiikinlajien edustajiin juuri eteläisen Louisianan seudun pioneeriartisteista huomattava osa tuntuu olevan edelleen sangen vetreässä ja peräti levytyskelpoisessa iskussa vielä yli kasikymppisinä. Eräs heistä on Abbevillen kaupungissa 1937 syntynyt Warren Schexnider, jonka aihepiirin ystävät ovat oppineet tuntemaan Warren Stormina jo 50-luvun puolivälin huitteilta lähtien. Rock’n’rollin, rhythm’n’bluesin ja countryn risteysalueella sujuvasti sukkuloinut lahjakas laulaja ja monien instrumenttien, etenkin rumpujen soiton hallinnut Storm oli niitä sankaripersoonia, jotka edesauttoivat luomaan koko suoalueille ominaisen swamp pop -lajityypin. Hänen tapauksessaan kulkureitin kohti populaarisuutta valaisi rokahtava versio vanhasta kantritraditionaalista Prisoner’s Song, joka nousi ilmestyessään 1958 Billboard Hot 100 -listalle. Storm jatkoi tämän jälkeen musiikintekoa etupäässä seudullisilla pienlevymerkeillä. Prisoner’s Songin tapaista toista suurhittiä hän ei tosin enää tililleen merkkauttanut. Louisianan ympäristössä ja etenkin sikäläisten tanssiklubien ahkerana viihdyttäjänä laulaja kuitenkin säilytti suosionsa. Uutta laajempaa nostetta toi 2000-luvulla liittyminen swamp pop -allstars-ryhmään Lil’ Band Of Gold mm. Steve Rileyn ja C.C. Adcockin völjyyn.
Vietettyään kuluvan 2010-luvun enimmäkseen hiljaiselellen sekä joitakin tee-se-itse -tuntuisia Jin-yhtiön cd:eitä julkaisten (tälläkin äänitteellä ajoittain esiintyvän fonisti Willie ”Tee” Trahamin ja Cypress-yhtyeen kanssa 2012 tehty ”Swamp Pop Jukebox” sekä teema-albumi ”Country By Storm” 2018), on ”swamp popin kummisetä” pistäytynyt vihdoin myös astetta ammattimaisemmin toteutetuissa levytyssessioissa. Louisianassa keväällä 2019, enimmäkseen analogisella 2-raitalaitteistolla studiolivenä purkitettu ”Taking The World By Storm” saattaa jo tietyssä mielessä vaikuttaa konkarin testamentilta, mutta julkaisuna se on yhtä kaikki yhä korkealaatuinen. Lämminhenkisen kuuntelukokemuksen takaavat isäntäänsä merkittävästi nuoremmat mutta operointikenttänsä kokonaisvaltaisesti tuntevat ja pitkään myös yhdessä soittaneet louisianalaismuusikot, etunenässä kitaristi Roddie Romero, pianisti Eric Adcock sekä saksofonisti Derek Huston.
Laulaja-lauluntekijä Yvette Landryn tuottamilla, huolella viimeistellyillä APO-äänitteillä Storm varsin ymmärrettävästi nojautuu kappaleisiin, jotka hän hallitsisi unissaankin: vanhoihin kotiseutunsa standardeihin, tulkiten levylle myös nipun uusintaluentoja omista Nasco-yhtiön varhaisaikaansaannoksistaan. Prisoner’s Songin ohella niitä edustavat debyyttisinglen rokkaava kääntöpuoli Mama, Mama, Mama sekä molemmat kyljet vuoden 1959 kakkosneliviitosesta, r&b-letkeily Troubles, Troubles ja balladi In My Moments Of Sorrow. Stormin kotiseuturakkaus välittyy lisäksi mm. lempeällä swamp-poljennolla rullaavalla Domino-Bartholomew -vakiolla Let The Four Winds Blow, Bobby Charlesin tunteikkaalla kantrislovarilla Tennessee Blues, Earl Kingin Lonely Nightsilla, Slim Harpon Raining In My Heartilla sekä elämäniloisesti valssatulla Cookie & His Cupcakes -hitillä Mathilda, jolla kakkoslaulajana toimii kuulun Broussardin muusikkosuvun 80-luvun polveen lukeutuva Marc Broussard ja slidekitaristina Sonny Landreth.
Ilmiselvänä kaupallisena täkynä kiekon avaa C.C.R.-laina Long As I Can See The Light, jolle duettokaveriksi on kutsuttu John Fogerty itse. Ikäänsä nähden edelleen sykähdyttävän vitaalissa vireessä oleva Storm tosin taitaa jopa ottaa vokalistina erävoiton 8 vuotta myöhemmin syntyneestä kollegastaan.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2020)
