TWO TONE STEINY & THE CADILLACS – Alright!
(omakustanne)
Kuunneltuaan poikasena kavereiden kanssa radiosta sen ajan ”nuorten” musaa, totesi tämän levyn tähti ykskantaan: ”onpas ohut saundi, ei jatkoon!”. Kaikki muuttui, kun hän kuuli kerran erään kapakan ohi kulkiessaan itselleen oudon ihmeellistä jytinää. Nuorukainen kurkkasi vaivihkaa ovenraosta, nähden ja kuullen erään yhtyeen lämmittelevän siellä illan keikkaa varten. Musiikki oli ihmeen tunteikasta ja se hypnotisoi miehen. Myöhemmin ilmeni, että yhtyeen esittämä musiikki oli sekoitus bluesia, soulia ja gospelia. Siitä lähtien pitkän linjan bluesmies, nykyään 6-kymppinen Kalifornian asukki, harpisti-laulaja Mark Steinmet on ollut vahvasti George Smithin ”oppipoikien” William Clarken ja Rod Piazzan musiikillisilla jalanjäljillä. Lisää sävyjä musiikilliseen kokemuslaariinsa hän on saanut kierreltyään synnyinosavaltioytaan ja laajemminkin mannerta, vieraillen mm. Buddy Guyn Legend’s-klubilla. Mark on myös kertonut kivan tarinan sieltä: Ollessaan istumassa baarissa ja huomatessaan Mr. Guyn tulevan sisään hän oli rohkaissut mielensä ja mennyt tervehtimään sanoen ”olen suuri fanisi ja minulla on todella kooli posterisi autotallini seinällä!” Buddy oli katsonut miestä ja tokaissut, ”jos se on niin helvetin cool niin miksi se on sun autotallissasi!” Two Tone Steiny, kuten hänen musiikillinen ”lempinimensä” kuuluu, muistuttaa myös monin tavoin niin olemukseltaan kuin tyyliltään Big Harp Georgea.
Levy on artistin kahden aikaisemman julkaisun tavoin Chicago-pohjaista West Coastia tai vice versa, kivan joutuisaa jumpbluesia. Markin lisäksi bändissä musisoivat kitaristi Paris Clayton, basisti Paul Vieira, rumpali Kirk Hooper sekä kahdeksalla kappaleella apukätenä kitaristi Kid Andersen.
On My Way To Memphis on diatonista jumppiränttää, josta saa ensituntuman miehen vahvaan harpputyöskentelyyn sekä yhtyeen oikeaoppiseen taustointiin. Levyllä kuullaan melko tasan niin diatonista kuin kromaattistakin harppua. Jälkimmäisestä mallina on tarjolla mm. Misbehavin’ Baby sekä Bring That Little Thing, johon Kid räjäyttää kivan ”Eric Battymaisen” soolon väliin, sekä I Don’t Need You Baby, jossa tuo mukaan muistoja William Clarkesta.
That Thing You Do voisi hyvin olla brittibluesyhtyeen esitys 60-luvulta. Alley Cat on rytmiltään ja eritoten baritonifonin töräyksiltään ilmetty Little Walterin Up The Line. Pyhää southern-gospelin hempeyttä huokuu levyn nimikappale Alright! kuten myös I Got A Feeling, joskin lievällä doowop-ripauksella höystettynä. Ehtaa ja ihanan helppoa kitara-harppu -Chicagoa edustaa I Don’t Want Your Money. Dirty Little Secret piipahtaa pehmeän jatsahtavalla puolella. Kromaattinen harppu sopii kappaleeseen loistavasti.
Two Tone Steiny & The Cadillacs oli itselleni uusi ja mukava tuttavuus sekä hieno lisä harppu- ja Chicago-bluesin yhtyetarjontaan – suosittelen tutustumista. Miehen levyjä on ollut suht vaikea löytää varsinkin CdBabyn siirryttyä pelkkään striimauspalveluun. Nyt fyysisisiä äänitteitä kuitenkin saanee esimerkiksi Amazonin kautta.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
