TOMMIE MANSFIELD GROUP WITH JUSSI RAITTINEN
(PSO/Rocket SPEL 302) 1972/2011
(1) Johnny B. Goode (2) Saint's Rock'n'Roll (3) Careless Love (4) Sweet Sixteen (5) Wabash Cannonball (6) Baby, Please Don't Go (7) Rock Around The Clock (8) Corrine, Corrina (9) Memphis, Tennesee (10) The Blind Man (11) Cotton Fields (12) Long Tall Sally (13) Tribute To Lloyd Green

Tunnettu huuliharppumies Matti ”Nudika” Nuutinen sanoi kerran pitävänsä erityisen merkittävänä seikkana sitä, että olen voinut seurailla itseään Little Walteria luonnossa. Tapahtumapaikkahan oli Helsingin Kulttuuritalo, missä American Folk Blues Festival -kiertueen jäsenet konsertoivat vuoden -67 lokakuussa. Joku kitarafriikki voisi antaa minulla vastaavanlaisen tunnustuksen Tommie Mansfieldin näkemisestä ja kuulemisesta livenä. Vuoden -71 kesällä olin nimittäin sattumoisin ensimmäisen ja viimeisen kerran läsnä Turun Ruisrockissa, missä hänkin esiintyi.

Vuosina 1940-81 elänyt Pekka Nurmi alias Tommie Mansfield oli psyykkiseltä rakenteltaan siinä määrin erikoinen persoona, että joku olisi saattanut pitää häntä jopa henkisesti jälkeen jääneenä. Itsekään en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että hän osasi kunnolla lukea ja kirjoittaa, mutta kitaraa tämä Johnny B. Gooden henkilöitymä taisi soittaa vaikka väärinpäin. Sen ohella lähipiiri tunsi Tommien myös etevänä soittimien korjaajana ja rakentajana.

Joitakin 60-luvun jälkimmäisen puoliskon hajaäänitteitä lukuun ottamatta Tommien taiteellinen jäämistö rajoittuu tämän vuoden -71 syksypuolella tallennetun albumin antiin. Muusikoiden koostumus oli silloin seuraavanlainen: Tommie Mansfield (sähkö-, steel- ja akustinen kitara), Jussi Raittinen (laulu, sähkö- ja akustinen kitara, piano ja kazoo), Seppo ”Paroni” Paakkunainen (tenorisaxofoni ja viulu), Antero Jakoila (sähkö- ja akustinen kitara), Kaj Westerlund (basso ja piano) sekä Martti ”Edward” Vesala (ei rummut vaan kitaran kansi). Jo näiden herrojen nimet kertovat, että mukana oli silloin runsaasti taitavaa ja rutinoitunutta roots-soittajistoa.

Yhdistyksemme järjestyksessään toinen kunniajäsen Jussi Raittinen oli tavannut hieman itseään vanhemman Mansfieldin jo v. -61 erään kesäkiertueen yhteydessä. Tutustumista seurasi ystävystyminen, ja sen myötä Jussi toimi reilut 10 vuotta Tommien musiikillisena ja muunakin tukijana. Ilman hänen panostaan tuskin ensimmäistäkään Mansfield-tallennetta olisi koskaan tehty, kokonaisesta 13 piisin lp-levystä nyt puhumattakaan. Ja kun Tommiesta aika jätti, Jussi kirjoitti hänestä vuosina 1982-83 neliosaiset muistelmat Juhani Aallon päätoimittamaan Folk & Country -lehteen. Tuo juttusarja on kyllä monessa suhteessa oikein ansiokas, mutta kaiketi korrektiussyistä siinä ei paljasteta lainkaan Tommien oikeaa nimeä. Niinpä jouduin tiedustelemaan sitä erikseen Aallolta, joka toki sen minulle ystävällisesti kertoi.

Kuultava kattaus pitää sisällänsä laadukkaita versiointeja tutuista bluesin, folkin, kantrin ja varsinkin rock and rollin klassikoista, joiden täydennyksenä ja eräänlaisena huipentumana on viimeisenä komeileva pääsankari Tommien instrumentaali, mikä on omintakeinen soitannollinen kunnianosoitus hänen suurimmalle ihanteelleen, steelkitaristi Lloyd Greenille. Vaikka muilla otoksilla on eniten etualalla Jussi Raittisen laulu, myös Mansfieldin soitto on selkeästi kuultavissa ja useasti esillä. Muista musikanteista huomioni kiintyi myös jazzin puolella mainetta niittäneeseen Paakkunaisen, joka kunnostautuu paitsi fonistina niin myös yllättävän pätevänä viulistina.

Jos suomalaisilla roots-levyillä olisi olemassa hall of fame, sellaisen jäseneksi voisi hyvillä syillä valita tämän Tommie Mansfield Groupin muistoikkaan koosteen.

Vesa Walamies