TOMISLAV GOLUBAN – Express Connection
(Blue Heart BHR 006)
Kroatian ykkösharpisti Tomislav ”Little Pigeon” Goluban, jonka edellinen julkaisu päätyi allekirjoittaneen vuoden parhaat -listalle, on muistanut lehteämme taas uudella levyllä, joka tätä lukiessanne on varmaan jo hyvin varustetuissa levykaupoissa. Kun edellinen levy oli täysi kymppi, niin nyt pistetään vielä paremmaksi, tämä menee jo Spinal Tap -asteikolle ja on 11!
Avausraita lähtee räjähtäen käyntiin sellaisella voimalla, että taulut tippuvat seiniltä ja rappaus katosta rapisee. Kyseessä on niin tiukkaa huuliharpputuuttausta, ettei vastaavanlaista vähään aikaan tai kenties ehkä koskaan ole pohjoisella pallonpuoliskolla kuultu. Tässä ihan hengästyy jo pelkällä kuuntelemisella. Mikäli joku sanoo Kim Wilsonin olevan linnunradan kovin harpisti, niin mitenkään vähättelemättä Wilsonia, you ain’t seen nothing yet! Kaikeksi onneksi tai pitäisikö sanoa ikävä kyllä (tarpeeton yliviivataan), tämä ei ole pelkkää pikkuharpputuuttausta, sillä kromaattistakin harppua kuullaan.
Alun (positiivisesta) järkytyksestä toipuminen kestää tovin, mutta siihen auttaa Golubanin Lee Marvin -äänellä tulkitsema Used To Be Somebody. Rouheaa kitaraa sisältävä, vankan melodian omaava Babe On The Run vetää varmasti tanssitaitoiset parketille. Levyn ainoa kierrätyskappale on varsin originelli valinta, Velvet Undergroundin iki-ihana Pale Blue Eyes. Moni voisi kuvitella, ettei ko. sävelmä taivu bluesiksi tai harpulla soitettavaksi, mutta toisin on. Mitään krumeluureja ei ole lisätty, vaan sovitus on pidetty alkuperäisen tapaan sopivan yksinkertaisena. Pituutta voisi olla hiukan vähemmän, mutta allekirjoittaneelle ei kahdeksan minuutin kesto ollut mahdoton kuuntelu-urakka.
Levyn vieraileva solisti, kaunisääninen Kelly Zirbes saa laulettavakseen kapakkapianolla ryyditetyn kappaleen Shoestring Blues, jossa kitaristi Mark Johnson heittää maukkaan soolon. Zibresin ja Golubanin duetossa Seed In The Bag Johnson maalailee jälleen kauniisti. Levyn toinen instrumentaali on rennon letkeä Extra Boom, jossa kosketinsoittaja Rick Steff pääsee irti hammondeineen ja Johnson heittää muutaman todella maukkaan soolonpoikasen. Kromaattisella harpulla soitettu ja torvisektiolla ryyditetty No Future In Your Past edustaa levyn rankinta osastoa. Kun instrumentaalikappaleella aloitettiin, sellaiseen myös lopetetaan. Mainio shuffle Beast Walk toimii hyvin lopetuskappaleena.
Yhtään huonoa tai edes keskinkertaista sävellystä ei levyltä löydy. Vaikka olen valmis nostamaan avausraidan levyn parhaaksi, niin kyllä muutkin kappaleet ovat paikkansa ansainneet. Goluban harppuineen on aivan extra terrestrial, bändi on todella tiukka, ja muistaa sopii Johnsonin panos kitaristina, sillä hänen slidekitaran soittonsa on vertaansa vailla. Kymmenen kappaleen paketti toimisi varsin hyvin vinyylinä, koska pituuttakin on vain 40 minuuttia, 5 kappaletta/puolisko ja molempien puolten aloituksena instrumentaalisävellys. Vuoden levyjä ei pitäisi valita vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta kyllä tässä on vuoden levy tai ainakin vuoden harppublueslevy!
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
