VARIOUS ARTISTS
The Big Beat – The Dave Bartholomew Songbook
(Ace CDCHD 1303)
(1) The Fat Man – Fats Domino (2) I'm Gone – Shirley & Lee (3) 3 X 7 = 21 – Annie Laurie (4) Down The Road – Smiley Lewis (5) My Ding-A-Ling – Dave Bartholomew (6) Ain't Gonna Do It – The Pelicans (7) All By Myself – The Johnny Burnette Trio (8) The Big Beat – The Del Vikings (9) Valley Of Tears – Buddy Holly (10) Let The Four Winds Blow – Roy Brown (11) I'm Walkin' – Larry Storch (12) Please Please Please – Merle Kilgore (13) I'm Gonna Be A Wheel Someday – Bobby Mitchell (14) Every Night About This Time – The World Famous Upsetters (15) The Monkey – Dave Bartholomew (16) Witchcraft – Elvis Presley (17) Blue Monday – Georgie Fame And The Blue Flames (18) Hello Josephine – Jerry Lee Lewis (19) Walking To New Orleans – Brenda Lee (20) It Keeps Rainin' – Keith Powell (22) I'm In Love Again – Tom Rush (23) Sick And Tired – Neville Grant (24) One Night Of Sin – Tami Lynn (25) Grow Too Old – Bobby Charles (26) I Hear You Knocking – Dave Edmunds

Acen lauluntekijäsarjan tämänkertaisessa osassa ollaan mustan rhythm and bluesin ja rock and rollin ytimessä, sillä esittelyvuoroon on tullut itse Dave Bartholomew. Mies aloitti trumpetistina ja bändijohtajana 1940-luvulla, mutta vakiinnutti nopeasti asemansa New Orleansin johtavana kykyjenetsijänä ja tuottajana. Suurimman menestyksensä mies saavutti tietysti Fats Dominon lauluntekijäparina, Fatsin järkyttävän isosta hittivuoresta (59 kappaletta R&B ja Hot 100-listoilla) valtaosassa etiketissä esiintyy juuri parivaljakko Bartholomew-Domino. Kokoelman aloitus onkin itse oikeutetusti Dominon ensihitti "Fat Man" vuodelta 1950.

Kansilipareen mukaan kokoelman pyrkimyksenä on ollut esitellä Bartholomewin parhaat laulut, mutta ei välttämättä tunnetuimpina versioina. Huomattavan monta raskaan sarjan artistia kokoelmalle kuitenkin on eksynyt, sillä Buddy Holly, Roy Brown tai Elvis kumppaneineen tuskin esittelyjä kaipaavat, eivätkä kappalevalinnatkaan ihan sieltä tuntemattomammasta päästä ole. Bartholomew pääsee artistina itse kahdesti ääneen ja "My Ding-A-Lingin" olisi kyllä surutta voinut skipata yli laidan, sen verran vastenmielinen rallatus se on. Onneksi sentään funkyn esi-räpin prototyyppi "Monkey" paikkaa miehen mainetta.

Monesta kappaleesta tajuaa, mikä merkitys Dominon tulkinnoilla oli Bartholomewin kappaleiden menestykseen; Bobby Mitchellin orginaaliversio (13) on selkeästi värittömämpi kuin Fatsin myöhempi hitti, ja kantrimies Merle Kilgoren Bartholomewin bändin kanssa äänitetty (12) haaksirikkoutuu rautakangennotkeaan solistiinsa. Acen kotimarkkinoita varten suunnatut brittiversiot eivät tasoa nosta; George Famen (17) on esikuvalleen uskollinen, mutta sinänsä turha ja originaalia vaisumpi versio, ja Keith Powellin (20) raskassoutuinen ja taustoiltaan ärsyttävän iskelmällinen. Dave Edmundsin tuttu (25) sentään pelastaa brittien osakkeita, vaikka mies walesilainen onkin.

Löytyy levyltä kuitenkin muutamia hyviä, vähemmän ilmeisiä valintoja. Neville Grantin vuoden 1971 (22) on tehty Lee Perryn Upsettersien "Djangon" kieppuviin taustoihin; Dominon laulujen jamaikanversioista saisi itsessään jo hyvän kokoelman. Brenda Leen (19) taitaa olla levyn kohokohta minulle; välillä aina unohtaa kuinka taitava laulaja Lee oli hyvän materiaalin parissa, ja viuluilla ryyditetty, haikean mietiskelevä trioliballadi istuu naiselle kuin valettuna. Tami Lynnin upeasti kantrisoulitettu (23) on minulle myös uusi ja mukava tuttavuus.

Paljon siis vähän liiankin tuttua huttua, kuten jokainen voi itse todeta kappalelistausta tutkimalla. Markkinatutkimukset on kai kuitenkin tehty, eli kysyntää näille songwriter-koosteille on ollut? Tästä levystä löytyy muuten netin suurimman levykauppiaan sivuilta aivan eri järjestyksessä oleva kappaleluettelo, jossa kaiken lisäksi on mainittu levyltä puuttuva Chuck Willisin versio kappaleesta "Going To The River".

Marko Suutarla