TEN YEARS AFTER – 1967–1974
(Chrysalis CRBX 1063, 10-CD)
Ten Years Afterin 2018 ilmestynyt 10 CD:n boksi myytiin pienen painoksen myötä loppuun suht nopeasti ja siksi uusi versio julkaistiin jo parin vuoden kuluttua. Paketti sisältää bändin alkuperäiskokoonpanon – Alvin Lee: kitara ja laulu, Ric Lee: rummut, Leo Lyons: basso sekä Chick Churchill: kosketinsoittimet – levytykset ryhmän debyyttialbumista sen hajoamiseen asti. Vaikka bändi on nähnyt vuosien saatossa useita eri reinkarnaatioita, on tuo alkuperäiskokoonpano minulle se ainoa oikea, enkä ole nähnyt tarpeelliseksi tutustua vuoden 74 jälkeisiin julkaisuihin. Siinä missä monien vanhojen herrojen, kuten Rory Gallagher, Beatles tai Rolling Stones, uusintajulkaisuista on tehty hienoja deluxekattauksia moninaisine herkkuineen, on TYA:n paketti vain CD:n kokoinen laatikko, jossa on “kaikki” originaalikokoonpanon julkaisemat levyt (pois lukien ”Recorded Live”) ilman mitään extroja. Niitä varten, joilla bändin koko tuotanto jo hyllystä löytyy, on porkkanaksi laitettu tuo kymmenes levy, ennen julkaisematonta materiaalia sisältävä “The Cap Ferrat Sessions”. Kun kokoelmaa ensi kertaa lähdettiin kasaamaan, oli työnimenä ”Studio Albums” ja siitä syystä ”Recorded Live” varmaan jätettiin pois. Nimi jouduttiin kuitenkin viime metreillä muuttamaan, kun huomattiin, ettei bändin kakkosalbumi ”Undead” suinkaan ollut studiolevy. Se päätettiin kuitenkin pakettiin jättää, mutta ”Recorded Live” ei kuitenkaan julkaisukynnystä ylittänyt, vaikka se olisi tehnyt kokoelmasta täydellisen vaikuttamatta kuitenkaan oleellisesti hintapolitiikkaan.
Bändin nimeä kantanut psykedeliabluespurkin kantta varovasti raottanut debyyttialbumi on edelleen mainio ja sitä seurannut “Undead” tarjoilee yhä veret seisauttavia hetkiä. “Stonehenge” kuulostaa aivan yhtä nyrjähtäneeltä kuin silloin ennen. Studioon mennessä bändin ideat eivät olleet loppu tai edes vähissä, koska niitä yksinkertaisesti ei ollut. Vaikka Hear Me Calling on yksi TYA-suosikeistani, niin ei yhden hyvän kappaleen takia jaksa levyä soittimeen kauhean usein laittaa. Siksi “Stonehengelle” ei ole hirveästi kuuntelukertoja vuosien saatossa kertynyt.
”Watt” on monien mielestä bändin parhaimpiin levyihin lukeutuva, mutta itse rankkaan ”Circlewood Greenin” korkeammalle. Psykedeliaa pursunnut ”Ssssh” on aina ollut se ”outolintu” bändin tuotannossa. Akustisia sävyjä sisältänyt ”A Space In Time” oli varsin piristävä levy aikoinaan ja kuulostaa hyvältä edelleen. ”Positive Vibrations” saa yhä positiivisia fiiliksiä aikaan, ja ”Rock & Roll Music To The World” kuulostaa yhtä tuoreelta kaikkien vuosien jälkeen. Koska levyissä ei mitään uutta ole, niin ei paneuduta turhaan niihin yhtään enempää, vaan otetaan käsittelyyn “The Cap Ferrat Sessions”. Levyllä on viisi Alvin Leen kirjoittamaa sävelmää, jotka on taltioitu Ranskassa 1972, Rolling Stones -mobilella “Rock’n’Roll Music To The World” -sessioiden lomassa. Kappaleet oli alun perin tarkoitus laittaa tuolle albumille, mutta vinyylin rajallisuuden vuoksi ne jätettiin pois ja unohtuivat sitten vuosikausiksi. Nauhat löysi Alvin Leen vaimo heidän asunnostaan Espanjasta. Julkaisukuntoon ne saatettiin Chris Kimseyn toimesta. Sessioissa jokainen instrumentti on äänitetty eri huoneessa, mikä kuuluu positiivisesti lopputuloksessa. Etenkin rumpusoundi on sopivan tuhti. Look After Yourself on bändille sen ajan mukainen bluesrockpala, jonka lopussa on varsin maltillinen kitarasoolo, jossa Lee ei sorru tavaramerkiksi koituneeseen tilutteluun. Running Around sisältää tuttuja sävyjä useampaankin TYA-kappaleeseen. Huuliharpulla ryyditetty, ravihevoskompilla varustettu Holy Shit edustaa levyn hurjinta osastoa. Suosikkikappaleeni psykedeliaa ja päivänpoppia yhdistelevä There’s A Feeling sisältää varsin lennokkaan kitarasoolon. Sangen mielenkiintoinen on myös 11-minuuttinen lopetusraita, kahdella kitarasoololla varustettu I Hear You Calling My Name, joista jälkimmäinen kestää varmaan puolet kappaleen kestosta ja Alvin Lee uppoutuukin loppusooloon oikein kunnolla. Kyllä sitä soittaessa tai kuunnellessa maailma ympäriltä unohtuu täysin.
Vaikka paketti periaatteessa hieno onkin, niin pieniä puutteita löytyy. Enkä tarkoita nyt “Recorded Live” -levyn puuttumista. Esimerkiksi “Undead” julkaistiin 2000-luvun alkupuolella uudelleen neljällä bonusraidalla varustettuna ja olisi ollut suotavaa ottaa se versio mukaan, siitäkin huolimatta, ettei muilla levyillä bonuskappaleita ole. Eikö kukaan muistanut sen olemassaoloa vai haluttiinko uppiniskaisesti pitää kiinni ajatuksesta laittaa kaikki levyt alkuperäisinä? Kannet ovat suoraan pienennetty LP:n kansista, mutta gatefold-kansia ei ole mukaan laitettu. Gatefoldien kuvat on sentään laitettu vihkoon. Pienennettyjen kansien miinuksena on tietenkin se, etteivät aivan kaikki kansitekstit ole luettavissa, mikä korostuu kahden ensimmäisen albumin kohdalla kaikista pahimmin. Muutaman levyn kohdalla, kuten “Cricklewood Green” ja “Positive Vibrations” kohdalla lukukelvottomuus johtuu lähinnä painoteknisistä syistä.
Vihkosta pitääkin sitten antaa miinuspisteitä koko rahan edestä. Bändin historiikki kerrotaan aina Jaybirds-ajoista lähtien ja Chris Kimseyn muistelut Cap Ferratin levytyssessioista ovat hienoja. Päänsärkyä aiheuttaa käytetty fontti, joka on erittäin ohutta, mikä tekee lukemisen suoraan sanottuna mahdottomaksi. Bändin jäsenten kommentit levyistä on laitettu toisenlaisella fontilla, joka myöskin on pientä ja kaiken lisäksi kursivoitua. Asiaa ei paranna, että ne on painettu harmaalle pohjalle ja vielä laitettu aivan sivun sisälaitaan, jolloin vihkoa joutuu taivuttamaan enemmän kuin haluaisi – peläten sitä, että vihko leviää käsiin liiallisen taivuttelun seurauksena. Kuvat postimerkin kokoisista keikkajulisteista eivät aivan pääse oikeuksiinsa.
Kaikista puutteistaan huolimatta “1967–1974” on ihan ok kokoelma, jonka avulla saa hyvän kuvan siitä, kuinka kova bändi TYA oikeasti oli. Jos bändin tuotantoon haluaa tutustua tai on tarvetta päivittää vanhat vinyylikiekot helpommin kuunneltavaan muotoon, niin boksi irtoaa runsaan 40 euron hinnalla. Mikäli Ten Years After -levyjä mielestäsi on riittävästi hyllyssä, kannattaa etsiä vain “The Cap Ferrat Sessions”, joka ilmestyi LP-muodossa RSD 2019 -julkaisuna. Boksin hankintaa harkitsevien kannattaa löysätä kukkaron nyörejä sen verran, että saa ostettua remasteroidun ”Recorded Live” -tupla-CD:n samalla kertaa.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
