TEDDY & THE TIGERS
(Bluelight BLR 4499 7/3)
A: (1) Number One
B: (1) More Than I Can Say

Vaikkei BN:n jääräkaarti sitä ehkä myöntää haluaisikaan, ei Teddy & the Tigers liene täysin vieras sanayhdistelmä edes paatuneimmille lehtemme lukijoille. Aivan junioreille ja tiukkalinjaisimmille itsensä kieltäjille kuitenkin tiedoksi, ettei Suomen 1970-luvun lopulla nurinniskoin kääntänyttä rockabilly-buumia olisi todennäköisesti päässyt koskaan tapahtumaan ilman alkujaan Fancy Dan -nimellä keikkailemaan ryhtynyttä keravalaistrioa, jonka tie managerinsa Kari Heimosen sekä sopivasti bändin nousukashetkillä perustetun levy-yhtiönsä Poko Rekordsin avittamana kulki lopulta sellaisen kokoluokan idoli-asemaan, ettei maassa oltu tämän musiikinalan parissa sitä ennen tai sen koommin nähty.

Teddy & the Tigersin taru päättyi vajaan neljän vuoden aktiivijakson jälkeen kutakuinkin yhtä rivakasti kuin se oli aikoinaan startannutkin. Laulajakitaristi Aikka Hakalan luovittua itsensä muihin bändiprojekteihin tajusivat kaksi muuta kissaeläintä jo 80-luvun alussa, että elannon hankkimiseen saattaisi olla helpompiakin keinoja – ja jättivät soittopuuhat tästä lähin suosiolla harrastuksen asteelle. Aikkaa ei Tiger Twistin ”kirous” ole kuitenkaan päästänyt koskaan täysin otteestaan – ja aika ajoin ovat myös basisti AP Niemi ja rumpali Pale Martikainen saaneet totutella vanhan Tiikeri-suolan aiheuttamaan janontunteeseen. Alkuperäisessä kokoonpanossaan Teddy & the Tigers ryhtyi keikkailemaan uudelleen säännöllisemmin 2000-luvun jälkipuolella. Sittemmin ryhmää on liittynyt vahvistamaan myös neljäs vakiojäsen, kitaristi Ykä Putkinen.

Keväällä 2012 ilmestyväksi uutisoitua uutta studiopitkäsoittoa (sekä sen rinnalla julkaistavaa Janne Salmen kirjoittamaa ”Tiger Story” -kirjaa) odotellessa on ääniteprojektin taustalla puuhasteleva Bluelight-merkki tuonut jo markkinoille ensimmäiset maistiaiset nyky-Tigersin iskukyvystä upein kuvakansin varustettuna vinyylisinglenä sekä niin ikään poikkeuksellisena 3-tuumaisena mini-cd:nä.

Lisäsoittajasta huolimatta (tai ehkäpä juuri siksi) 2010-luvun Tiikerilauma kuulostaa edelleen omalta ainutkertaiselta itseltään. Jerry Williamsin ”Number One” saa lauluäänensä ihailtavan terhakkaana säilyttäneeltä Hakalalta tyylikkään 60-luvun alun viattomuutta huokuvan rauta(lanka)isen luennan. Kääntöpuolen The Crickets -laina on sekin herkistelevine stemmalauluineen vanhaa kunnon Tigers-soundia kukkeimmillaan.

Ennakkoluulot romukoppaan – Teddy & the Tigers on yhä oikea, aikaansaava ja vakavasti otettava yhtye eikä suinkaan pelkkä nostalginen vitsi keski-ikäistyvän kansanosamme hämärästä ”rokabili-nuoruudesta”!

Pete Hoppula