T-BIRD GANG
It’s Showtime!
(Snowflake TBGCD-18002)
(1) Joe’s Hideaway (2) I Smell A Rat (3) Singin’ A Song (4) Crazy Night (5) Web Of Love (6) Blue Skies (7) T-Bird Gang (8) You’ll Be There (9) Nervous (10) Keep The Beat (11) You Did It (12) Chained (13) She’s My Girl

Gene Vincent And The Blue Capsin legendaarinen “Cliff Gallup -kokoonpano” ehti tehdä toimintavuotensa 1956 aikana pari albumia ja nipun singlejä. Tunnetuin levytys oli tietenkin Vincentin ainoa (!) top ten -hitti ”Be-Bop-A-Lula”. Soolokitaristi Gallupin lähdettyä omille teilleen hajosi pikkuhiljaa koko alkuperäinen Blue Caps. Uuden kokoonpanon ja soolokitaristi Johnny Meeksin myötä muuttui jonkin verran myös Vincentin musiikki… Mutta nyt alkaa juttu karata käsistä. Palatkaamme siis itse asiaan, joka on tietenkin mainiosti rock’n’rollin perinteitä kunnioittavan T-Bird Gangin uusi albumi ”It’s Showtime”.

Moni lukija saattaa ihmetellä, miksi arvio alkoi rönsyillä kuin arvoisalla kollegallani Tirrosen Anterolla ikään. Moni saattaisi luulla, että yritin panna häntä paremmaksi, kun karkasin aiheesta jo heti kättelyssä. Vaikka Anteron kanssa lienemme samaa mieltä siitä, että rönsyileminen se vasta tässä kirjoitushommassa mukavinta onkin, oli asiaan vaihteeksi ihan oikeakin syy. Intohimoisena Gene Vincentin ihailijoina Pete Boy Salmi ja hänen johtamansa Myrskylintujengi päättivät levyään suunnitellessa leikitellä ajatuksella, minkälainen Vincentin kolmas albumi olisi saattanut olla, mikäli vuoden -56 Blue Caps olisi pysynyt kasassa. Pallo – vai pitäisikö sanoa kiekko – on nyt heitetty kuulijalle!

Oli ihan pakko kaivaa hyllystä pitkästä aikaa kuunneltavaksi nuo Vincentin ensimmäiset levyt, koska asia jäi vaivaamaan mieltä. Kieltämättä pientä mielikuvitusta käyttämällä voisi ”It’s Showtimeä” pitää ”puuttuvana lenkkinä” Vincentin kahden ensimmäisen albumin ja ”Gene Vincent Rocks And The Blue Caps Roll” -levyn (-57) väliltä. Voin kuvitella, että jotkut 50-luvun rock’n’rolliin kuolemanvakavasti suhtautuvat musiikin harrastajat saattavat nousta takajaloilleen niskakarvat pystyssä. Kuulostaahan T-Bird Gangin asenne joidenkin mielestä varmaan yhtä loukkaavalta kuin turbaanipäiset pilakuvat ääri-islamistien mielestä. Kehottaisin kuitenkin kuuntelemaan levyn maltillisen avoimella mielellä, koska a) se on pirun tyylikkäästi tehty levy ja b) se on siitä huolimatta tehty rock’n’rolliin kuuluvalla humoristisella asenteella. Eiväthän äijät nyt ”ihan tosissaan” olleet tekemässä Gene Vincentin kolmatta levyä, vaikka idea varmaan hyvä inspiraation lähde olikin.

Kaikesta tästä jaarittelusta pääsemme lopputulokseen, että ”It’s Showtime on kuitenkin T-Bird Gangin oma levy – ja mainio sellainen. Erityinen kunniamaininta soitannollisista ansioista voidaan antaa soolokitaristi ”Jay Sainelle”, jolle Gallupin kitarakuviot tuntuvat olevan kuin itsestään selvyyksiä. Suurin osa levyn sävellyksistä on bändin omia. Keulahahmo Pete Boy on vastuussa kolmesta kappaleesta ja tuntemattoman tekijän (?) väsäämän ”Chainedin” ns. haltuunotosta. Paitsi että ”Chris Cleffer” on tunnettu loistavana kontrabasistina, on hänet julistettava myös yhtyeen tuotteliaimmaksi laulunikkariksi. Cleffer on tehnyt peräti kuusi levyn originaalisävellyksistä. Lainakappaleet, kuten Gene Vincentinkin (eikö tästä aiheesta jo pitänyt päästä?) levyillä, ovat ns. laidasta laitaan osastoa. Samaan pakettiin sopivat niin rock-a-billyksi nakutettu Jerry Leiberin ja Mike Stollerin blueshitti ”I Smell A Rat” kuin Irving Berlinin ikivihreä ”Blue Skies”.

Jos väittäisin, että T-Bird Gangin ”It’s Showtime” on perinteisen rock’n’rollin sarjassa sitä paljon puhuttua kansainvälistä tasoa, en tekisi sille oikeutta. Jo pelkästään levyn viimeistelty soundimaailma on erinomainen, mistä kunnia kuulunee ”studiofriikiksi” paljastuneelle Pete Boylle itselleen (onkohan päivätyönantaja Soundata avittanut miksauskaluston suhteen – toivottavasti). Goofin’ Recordsin jakelussa oleva ”It’s Showtime” on yksinkertaisesti niin musiikillisesti, tulkinnallisesti, äänityksellisesti ja ulkoasultaan onnistuneempi kuin n. 90% siitä epämääräisestä mökellyksestä, mitä ns. suuressa maailmassa rock’n’rollin nimissä tehdään.

Honey Aaltonen