STEVE CROPPER & MIDNIGHT HOUR – Friendlytown
(Provogue PRD 77352)
”Koskaan ei ole liian myöhäistä”, voisi kuvitella legendaarisen kitaristin Steve Cropperin tuumanneen, kun häneltä, 80. ikävuoden saavuttaneelta veteraanilta, julkaistiin uusi levy ”Fire It Up” vuonna 2021.
Memphisin kuulun soulpajan, Stax Recordsin house bandin Booker T. & The MG’sin kitaristina maineensa luoneen mestarin kädenjälki oli edelleen laadukasta ja perinteensä 1960- ja 1970-luvun soul-rockille tunnustavaa. Ja olihan se herkistävää tietää, että yllättävän paluun tehnyt Cropper soitti jo vuosikymmeniä sitten Otis Reddingin, Wilson Pickettin, Sam & Daven ja monien muiden klassisten soulartistien kuuluisimmilla biiseillä. Albumi oli kaikin puolin pätevää ja huoliteltua, mutta kokonaisuutena ehkä vähän liiankin tasaista ja varman päälle laskettua työtä. Ehkä osasyynä olivat koronasulun aiheuttamat poikkeavat äänitysolot.
Uusi albumi ”Friendlytown” tarjoaakin sitten jo rouheampaa menoa. Suurin yksittäinen syy tähän on ZZ Topin Billy Gibbons, jonka Cropper pestasi soolokitaristiksi. Se osoittautuu nopeasti aivan erinomaiseksi vedoksi. Gibbons tunnetaan parhaiten murhaavasta Teksas-boogiesta, ja hän on ylipäätään täysin erityylinen kitaristi kuin taloudellisesti soittava Cropper, mutta tällä levyllä hän osoittaa monipuolisuutena ja muuntautumiskykynsä. Eikä hän varasta valokeilaa Cropperilta vaan hoitaa pestinsä ammattimaisesti osana Midnight Houria.
Muuten perusbändi on sama kuin kolmen vuoden takaisella levylläkin: vokalistina jatkaa vahvaääninen Roger C. Reale, basistina myös albumin Cropperin kanssa tuottanut Jon Tiven ja rumpalina Nioshi Jackson. Odotetun tiukka combo, mutta nyt läsnäolon tuntu on aivan eri tasolla kuin kolme vuotta sitten.
Urkureina ovat edellisalbumillakin soittanut The Rascals -mies Felix Cavalliere sekä äänityksestä vastannut Eddie Gore. Krediiteissä mainitaan myös entinen Free- ja Bad Company -rumpali Simon Kirke. Aikaisemmalla levyllä puumerkkinsä säveltäjätietoihin sai samoista yhtyeistä tuttu Paul Rodgers. Mikähän tämän hieman yllättävältä tuntuvan yhteyden taustalla on?
Levyn avaava nimikappale, roteva bluesrock Friendlytown vakuuttaa heti siitä, että nyt meno on aiemaa verevämpää. Cropperin riffit saavat hyvän vastaparin Billy Gibbonsin jämäkästä kitaroinnista. Too Much Stress -sävelmässä joukkoon liittyy vielä Sir Brian May, ja Queen-kitaristi vieläpä duetoi biisissä Realen kanssa. Hauska knoppitieto on, että Sir Brian alun perin kieltäytyi sähköpostitse Cropper-sessioista, koska hän oli yhteydenottohetkellä ”liian stressaantunut”.
Levy-yhtiön prujussa Steve Cropper kertoo olleensa näissä kitarasessioissa noin vapaasti suomennettuna ”kuin seitsemännessä taivaassa”, enkä sitä ihmettele. Cropper tuntuu saaneen jonkinlaisen ylimääräisen adrenaliiniannoksen, niin vapautuneesti ja raikkaasti musiikki nyt soi. Albumi ottaa myös etäisyyttä siihen klassiseen Stax-perinteeseen, joka sävytti vielä edeltävää ”Fire It Up” -albumia. Ehkä Hurry Up Sundown kättentaputuksineen on eniten kiinni entisessä. Gibbons tietysti jo läsnäolollaan vaikuttaa irtiottoon voimakkaasti, mutta myös kantrirocklaulaja ja kitaristi Tim Montanan mukanaolo biisissä You Can’t Refuse on huomionarvoinen veto.
Kappalelista on kerrassaan vahva ja monipuolisesti vaihteleva. Talkin’ Bout Politics (levyn alkutiedoissa myös hyvin kuvaavalla nimellä Liars, Crooks And Clowns) saa höristämään korvia vahvalla kannanotollaan, kun taas In God We Trust on niin Blues Brothers -tavaraa, että sielun silmin melkein voi nähdä Jaken ja Elwoodin klassiset hahmot.
”Friendlytown” on tavattoman taitavasti tehty, hyvin elävä levy. Yksittäisissä biiseissä tuntuu tapahtuvan koko ajan, ja usein vietetäänkin pienten, mutta tärkeiden nyanssien juhlaa. Kannattaa kuunnella tarkasti ja usein.
Harri Aalto
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
