SONNY LANDRETH
Bound By The Blues
(Provogue PRD466) -15

Slidesoiton uudistajana ja kehittäjänä Sonny on laajasti arvostettu maestro. Edellisen bluesiin painottuneen levynsä "The Road We're On" Landreth julkaisi 2003. Tämä on tehty Sonnyn luottokomppiryhmän David Ranson (basso) ja Brian Brignac (rummut) kera Louisianan Lafayettessa Comolandin studiossa. Sonnyn apuna tuotannossa toimi äänittäjä- ja tuottajakonkari Tony Daigle.

Levyn äänimaailma on tuttu: rummut ja basso puskevat voimakkaasti ja Sonnyn slide sekä laulu ovat keskiössä. Kitaran soundi on tunnistettavaa Sonnya. Levyn soundi on iso ja studiodubbauksia ei juuri kuule. Levy on tehty triopohjalta ja se kuuluu. Sonny laulaa uskottavasti, vaikkei ääni ole rosoinen tai kurkkulaululla rouheutettu. Kymmenestä biisistä neljä on klassikkoblueseja: Walking Blues, It Hurts Me Too, Key To The Highway ja Cherry Ball Blues. It Hurts Me Too on merkitty Elmore Jamesin kappaleeksi, vaikka se on vanhempi. Olisi mennyt edes Tampa Redin nimiin. Muidenkin sävellysten alkuperästä voisi taittaa peistä, mutta Vesa Walamiehen jutuista vanhoista BN:stä tai netistä löytyy pikkuvaivalla tietoa näiden kappaleiden kehitysteemojen historioista.

Loput biisit ovat Sonnyn käsialaa nimikappaletta lukuun ottamatta. Sen teossa on Sonnyä avustanut Billy Henderson. Akustisvoittoisia vetoja ovat nimiraidan lisäksi The High Side. Näissä on ilmavuutta, dobro laulaa kekseliäästi ja Sonnylle tunnusomaisesti edellisen biisirakenne ei ole aivan peruskaavassa. Kappale kasvaa sähköisemmäksi soolon myötä. Jälkimmäinen on perusbluesin rakenteessa. Paksun ja murean kitarasoundin kyllästämä hidas instrumentaaliblues Firebird Blues on kunnianosoitus Johnny Winterille ja komea onkin. Gibsonin Firebird on toki Sonnynkin käytössä kulunut merkkikeppi, mutta leimallisestihan se on Winterin slidekeihäs.

Dust My Broomilla Sonnyn luuta ei pyyhi aivan perinteisimpiä slidekikkaratoja, joten vanha sotaratsu on ilo kuulla. Key To The Highwaylla melodialinja soi sliden ytimessä. Toinen instrumentaali Simcoe Street päättää levyn ja on toimiva keskitempoinen slideriffittely.

Sonnyn ystäville tämä on suositeltava. Niille, jotka eivät häntä tunne, mutta blues ja slidekitarointi koukuttaa, voivat kernaasti aloittaa tutustumisen tästä. Sisältö ei uudista Landrethin soundia, kitarointia tai laulua, mutta on varmaa jälkeä.

Jussi Ronkainen

(Julkaistu BN-numerossa 4/2015.)