SLIM BUTLER – Bone Deep
(SlimCuts 1004)
Neljännellä levyllään lappilaisen bluesin lähettiläs Jarmo ”Slim Butler” Puhakka on astunut seitsemän peninkulman saappain koilliseen. Parilla edellisellä albumilla lauluosuuksien vetovastuut oli jaettu Andrew Blackin ja Tad Robinsonin kesken, mutta nyt ääneen pääsee maestro itse. Mielestäni hän ei edes tarvitse vierailevia solisteja, koska osaa laulaa – eikä englannin ääntämisessäkään ole moittimista.
Edellisten levyjen tapaan Slim Butler on luonnollisesti kirjoittanut kaikki kappaleet ja vastaa myös tuotantopuolesta. Taustalla on keikoiltakin tuttu ryhmä Mikko Löytty, Jartsa Karvonen ja Harri Raudaskoski. Heitä avustavat parilla raidalla kitaroiva Tapio Ylinen sekä Tatu Kantomaa, jonka soittimena on bandoneón. Kyseessä on alun perin saksalainen harmonikansukuinen soitin, joka kulkeutui siirtolaisten mukana Atlantin toiselle puolelle ja joka on tullut tunnetuksi argentiinalaisen tangon tärkeimpänä soittimena.
Hendrixinsä Puhakka on kuunnellut ja tällä levyllä vaikutteet tulevat kaikista parhaiten esille. Hyvänä esimerkkinä vaikka wah-wahilla ryyditetty Ain’t No Excuse, joka voisi aivan hyvin olla Henkan julkaisematta jäänyt raita. Bluesiakin levyltä löytyy ja Blues Done Left Me’llä kolmen kuninkaan henki on kuultavissa. Mutta turha Puhakan on ääneen sanoa, että blues olisi hänet jättänyt, koska se ei ole totta, blues istuu hänessä tiukasti ja todennäköisesti vielä pitkään.
Levyn parhaat sävellykset mielestäni ovat Slim On Ice ja Quarter Past Four. Ensimmäisessä hulvattoman viidakkokompin säestämässä instrumentaalisävelmässä Puhakka ja Raudaskoski intoutuvat todelliseen kitarakirnuamiseen, joka terävöityy kirkastetussa tisleessä volttiluvultaan tynnyrivahvuiseksi. Jälkimmäinen on miellyttävän melodian omaava, Mark Knopflerilta kuulostava sävelmä, joka huokuu pienen kivijalkapubin tiistai-illan pikkutuntien tunnelmaa. Levyn yllätyksestä vastaa akustisilla kitaroilla ja bandoneónilla säestetty Chris Rea -tyylinen tunnepala C’est La Vie. Koska olen lukenut keskikoulun lukusuunnitelmaa ja boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten (lyhyt oppimäärä) tuli vasta hiukan myöhemmin, en osaa sanoa, onko kappale tangoa vai valssia tai jotain ihan muuta.
Tom Pettyn Running Down A Dream -kappaleesta intron sekä riffin adoptoinut Gots To Pay kulkee pohjoistuulen lailla ja kitarasoolossa Puhakka näyttää, kuka on kulmakunnan kovin kuusikielisen omistaja. Roll And Tumble’lla Raudaskoski saa soolokitaristin vuoron Puhakan ryydittäessä menoa dobrollaan, joka tosin on miksattu hiukan liian alas. Pikanttia revittelyä sisältävä Darkest Night voisi olla vaikka Dave Lindholmin kynästä lähtenyt, sillä selkeitä yhtymäkohtia Lights-kokoonpanon tuotantoon löytyy runsaasti. Muistaa sopii, että molemmissa bändeissä basistintehtävissä on sama mies.
Uusi Slim Butler -albumi vaikuttaa hyvältä – ja kaivoin verrokiksi kiekon ”Big Freeze” (ks. BN #295), eikä siinä ole kahta sanaa kumpi on parempi levy, ja kyllä se on ”Bone Deep”.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 6/2021)
