THE SIDEBURNS – We Hate The Disco
(Finnish All Music & Media FAMCD 031, CD-EP)
Alaotsikko “The Lost 1987 Rock’n’Roll Session” sen julistaa, herrojen Teppo Nättilä ja Ipi Kaipiainen (Finnish All Music & Media) tuorein äänitetuotannollinen yhteishedelmä esittelee kieltämättä odottamattoman arkistoaarteen. Sen takana on Helsingin Itäkeskuksen Nuorisotalolla aluksi treenaillut ja vuosina 1985–1988 uutterasti keikkaillut mutta julkaisuja vaille jäänyt The SideBurns -trio. Yhtyeen kitaristina ja laulajana kunnostautui kukapa muukaan kuin juuri oma arvostettu Kantritohtorimme.
Pasilassa sijainneessa Studio K3:ssa Tuomo Virran ohjauksessa toukokuussa 1987 levyntekoa kokeillut The SideBurns luuli jo nuoruudensyntinsä iäksi kadonneen, mutta vielä mitä – hiekkaa oli tarpeeksi tiimalasissa valunut, Teppo ja kumppanit (basisti Ari Ahonen ja rumpali Pasi Katainen) rohkaistuivat kaivamaan tallenteen esiin. Onneksi.
Bändin itsenäistä käsialaa olevan ja ”Kidd” Kataisen raivolla laulaman Dirty Manin takaa erottuu välittömästi täydessä hyökkäysvalmiudessa oleva orkesteri, jonka otteista myös huokuu yllättävänkin paljon sittemmin Jolly B. Goodille ja erityisesti Doctor’s Orderille tyypillisiä piireitä. Nättilä, ainoana yhdistävänä tekijänä edellisiin, vokalisoi vahvan puoleisella tankeroenglannillaan loput kolme EP:n raitaa, oman Back To Work -pubirokkinsa, Wilko Johnson -kuurin saavan Johnny & The Roccosin 1980-lukuisen rockabillykulttihitin I Hate The Disco sekä kimpassa Kataisen kanssa Jesse Winchesterin poprokahtavan High Ballin.
Kielipoliisit kuitenkin pysykööt lestissään, Nättilän Mick Green/Wilko Johnson -koulukunnan sähkökitarointi nimittäin on aidosti priimaa kuultavaa: dominanttia ja esityksiä huolellisesti koossa pitävää. Miehen kylmäpäisyyttä on siten pakko ihailla: jo näillä todisteilla olisi moni muu nostanut itsensä saman tien rokkikitaristien kärkiluokkaan, ”Teddy Bear” sen sijaan ripusti skebansa nurkkaan ja korvasi sen pysyvästi bassolla.
Tällä hetkellä loppuunmyydystä 50 kappaleen nysäpainoksesta tultaneen tutun kaavan mukaisesti vaatimaan fanilauman toimesta lisäerää. Niiden tekemisestä sankarimme kieltäytyvät ensin topakasti, kunnes lopulta antavat periksi. Kun oikein lujaa jalkoja parkettiin tömistämme, ties vaikka saisimme vaatimattomat 37 vuotta itseään naftaliinissa pitäneet mutta yhä vetreän oloiset pulisonkiveijarit takaisin soittolavoillekin.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2024)
