SECO TROUBLES
Dig It Or Die
(ILMARICD 001) -15

"Diggaat sä rokkii, häh?!" Jotenkin näin taisi mennä 70-luvun Musa-lehden jonkun, ehkäpä Valdemar Walleniuksen kirjoittaman artikkelin avaus. No, joka tapauksessa, eiköhän se sovi "Dig It Or Die" -nimisen levynkin avaukseksi.

Mieleenpainuvan (?) nimen omaava aikuis-ikään ehtineiden rock-miesten Seco Troubles ei jätä mitään arvailujen varaan; nuorisolla ei tästä musiikista tunnu olevan aavistustakaan! Saadessani arviokappaleen pääkaupungin juott... ei kun soittoravintolassa, työnsin sen kiittäen toisella kädelläni povitaskuun (toisessa kädessä taisi olla olutlasi). Seuraavana päivänä ihmettelin, mikä ihmeen levy taskussa oli. Kyselin kaveriltakin seuraavana iltana, mutta vastausta ei tullut. Onneksi kävi kuin Uuno Turhapurolla aikoinaan: muisti palaili pätkittäin. Levyhän piti laittaa heti soimaan!

Tyylikkääseen ja taiteelliseen kanteen pakattu levy herätti ihmetystä. Kun olin kysellyt mistä on kyse, sain selkeän vastauksen: "60- ja 70-lukuista kunnon bluespohjaista rokkia! Jotain Rolling Stonesin ja Led Zeppelinin väliltä. Ei silti kuulosta oikein kummaltakaan, eikä mitään nykypäivän metallia." Vastaus oli tyhjentävä, ja kuuntelukokemus varmisti kuvauksen. Niin Rollarit kuin Zebukin pilkahtavat esiin siellä täällä, mutta mistään retroilusta ei toki ole kyse, vaikka soolokitaristi jo heti avausraidalla Flaming Lover kuulostaakin lähes Jimmy Pagelta. Get Back taas tuo jollain tapaa mieleen vanhan bluesrock-suosikkini Freen. Instrumentaali Keep Your Heads Up taas olisi kelvannut varmaan lehtemme toimituspäällikön suosikin The Sonicsin ohjelmistoon. Speedy Mouse rokkaa kuin Stones 70-luvulla, kun äijät vielä jaksoivat ja jossain välissä pilkahtaa Iggy & Stoogesinkin pidättelemätön hurmos.

Albumi on julkaistu sekä vinyylinä että cd:nä (joista ensin mainittu tietenkin hivenen kalliimpi, mutta roisisti näyttävämpi).

Ei kai tässä auta muuta kuin todeta, että diggaa tai delaa! Minkäs sille voi?

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 6/2015.)