SEASICK STEVE
You Can't Teach An Old Dog New Tricks
(Play It Again Sam PIASR 515CDX)
(1) Treasures (2) You Can't Teach An Old Dog New Tricks (3) Burnin' Up (4) Don't Know Why She Love Me But She Do (5) Have Mercy On The Lonely (6) Whiskey Ballad (7) Back In The Doghouse (8) Underneath A Blue And Cloudless Sky (9) What A Way To Go (10) Party (11) Day's Gone (12) It's A Long Long Way

Ehkei vanha koira opi uusia temppuja, mutta kyllä sekin yllättää voi! Seasick Steven uuden levyn avaava rauhallinen ”Treasures” on tästä hyvä osoitus. Karu akustinen tulkinta yhdistettynä herkkään viulusooloon on kieltämättä kaunis ja tyylikäs avaus, eikä todellakaan sitä mitä osasin odottaa.

Seuraavana kuultava nimiraita viekin sitten meiningin tutummille urille. Jäärämäiseen tyyliin muutosvastarintainen laulu nimittäin potkii penteleesti. Morris Minin pölykapseleista konstruktoitua kitaraa soittavan Steven ja rumpujaan antaumuksella mättävän Dan Magnussonin seuraksi on bassoineen saapunut John Paul Jones. Vaikkei tämän kaksikon kyytiin oikein basistia osaa kaivatakaan, niin hyvinhän tuo Zeppelin-legenda ryhmään istuu. Jones palaa basson varteen vielä ”Back In The Doghouse” -rypistyksessä ja soittaa levyn päättävässä countrygospelissa mandoliinia.

”Burning Up” tunnelmoi verkkaisesti hakien vaikutteet John Lee Hookerilta. Tiedän, että saattaa olla vaikea kuvitella Seasickin kuulostavan Robert Plantilta, mutta maalailevassa väliosassa tämäkin tapahtuu.

Levyn ainutta lainapiisiäkään ei ole lähdetty kaukaa metsästämään. Se on Steven pojan Paul Martin Woldin kirjoittama ”Whiskey Song”. Kerrassaan hyväntuulinen, opettavainen ja oikeaoppisesti viskihuikalla alkava laulu tuo mieleen Kris Kristoffersonin seitsemänkymmentälukuisen tuotannon. Laulun kirjoittaja vierailee isänsä seurana viheltämässä ja rapsuttamassa pesulautaa. Countrysävyjä pitävät sisällään myös banjovetoinen ”Underneath The Blue And Cloudless Sky”, astetta rankempi ”What A Way To Go” ja hurjaksi yltyvä ”What A Way To Go”.

Steven yksin esittämä ”Have Mercy On The Lonely” tarjoaa rivakkatempoista deltameinikiä akustisesti. ”Don't Know Why She Love Me But She Do” ja ”Party” edustavat puolestaan sitä Seasickin ja Magnussonin ominta aluetta, eli voimallisesti tulkittua, rouheata bluesia.

Seasick Steve on tämän levyn myötä palannut isolta firmalta pienempiin indie-ympyröihin ja intoutunut samalla tekemään yhden tämän vuoden kovimmista blueslevyistä. Riemastuttavaa huomata, että vanha koira on hurjassa iskussa!

Marko Aho