SAMI SAARI & JAZZPOJAT – Onnellinen
(Sami Saari Music, digijulkaisu)
Vaikka valtakunnallisista hiteistäkin useaan otteeseen oman siivunsa saaneella laulaja-lauluntekijä-kitaristi Sami Saarella olisi riittänyt tilaisuuksia kääntää kelkkansa ja luiskahtaa tyylillisesti kokonaan popteollisuuden vietäväksi, juurimusiikillisia prinsiippejään hän ei ole kuitenkaan tuotannossaan ikinä hylännyt. Giddyups-yhtyeessä levytysuransa 1980-luvulla aloittanut artisti taidetaan siten muistaa parhaiten hänen intohimoisesta suhteestaan mustaan rytmimusiikkiin, kattaen niin soulin, doo wopin, rhythm’n’bluesin kuin bluesinkin eri muodot. Genrekirjoon on vähintään nimellisesti liittynyt viime vuosina myös jazz, mutta ehkä Jazzpoikien tapauksessa asiaa kaikesta huolimatta lähestytään hieman kansallisromanttisemmasta tulokulmasta.
Syvemmän oppimäärän suomenkieliseen jazzpohjaiseen perinnemusiikkiin Saari hankki viimeistään 2010-luvun alussa liityttyään joksikin aikaa legendaarisen Dallapé-orkesterin solistiksi. Jazzpoikien seurassa hänen tavaramerkkistailikseen on jalostunut ennen kaikkea 1950- ja 1960-luvuilta ammentava jazz-iskelmä. Soundilliseen kehitykseen ovat luonnollisesti vaikuttaneet lahjakkaat nuoremman polven soittajakollegat, pianisti Mikael Myrskog, kontrabasisti Eero Seppä ja rumpali Ville Pynssi, joille tämä maamme oloissa nykyisin jo vieraampi musiikinlaji vaikuttaa harvinaisen mutkattomasti valikoituneelta etenemissuunnalta.
Toistaiseksi vain suoratoistopalveluissa saatavilla oleva pitkäsoitto on kokoonpanon toinen julkaisu, pelkästään bändin nimeä kantanut esikoinen vuodelta 2018 ilmestyi digitaalikiekon ohella myös CD:nä. Uutuuslevyn 11 hyvinkin tanssittavaksi tehtyä kappaletta on äänitetty jo kuluvan vuosikymmenen alussa. Sävellyksiltään ja huomattavilta osin parisuhdeaiheita sivuavilta sanoituksiltaan ne luottavat enimmäkseen Saaren omaan osaamiseen, joskin mukana kirjoitustehtävissä on myös ollut Juki Välipakka sekä yhdellä esityksellä Mariska, jonka väkevä kontribuutio albumille on boogaloo-rytmein kulman takana odottavasta naapurin varatusta leidistä sekä kielletyn hedelmän himosta juoruava Rouva Virtanen.
Pelkästään tiiviinä nelikkona ei Jazzpojat ole nyt levynteossa ollut, vaan enemmistölle raidoista tukeaan tarjoaa myös Riku Niemi Orchestra. Puhaltimien, jousien, vahvojen perkussioiden sekä totta kai myös Niemen itsensä hallitseman vibrafonin turvin monet esitykset saavat tällä kertaa sisuksiinsa arvokasta rhythm’n’blues- ja lattarilisää. Iso soittokunta ja sen huolitelluista sovituksista vastaava Erno Tiittanen nostavatkin seuraavalle tasolle monia jo lähtökohtaisesti sävykkäitä numeroita, kuten tummanpuhuvan Et o mun vierellä, bossanovahenkisen Mulla ei o muuta sekä suoremmin nykyaikaan sekä lyriikoiltaan että viihteellisemmältä yleisilmeeltään tarrautuvan loungejazzpop-teoksen Offline, jolla kuullaan Saaren duettopartnerina Heini Ikosta. Riettaammasta 1950-lukuisesta r&b-traditiosta ottavat vastaavasti ilon irti mm. Titus Turnerin Sticks And Stones -sävelrakennetta osittain hyödyntävä Ihmisten puheet sekä sävelmältään levyn ainoa lainapala, calypsovaatetuksen ylleen saanut Oh Maria, eli Ray Charlesin Mary Ann. Suomi-hiphopin puhelauluestetiikkaa ja rytmistä klangia Saari puolestaan törmäyttää musiikkiinsa Kotiin-nimisellä tunteikkaalla tilityksellä keikkatyöläisen ikävästä rakkaansa luo.
Levyn kantava teema kiteytyy paljolti sen otsikkoon. Solisti on kertonut olevansa vilpittömän onnellinen nykyisestä yhtyeestään sekä mahdollisuudestaan työskennellä sen kanssa. Hyvä olo siirtyy myös kuulijalle ja uurastuksen jälki saattaa hyvinkin olla ”studio-Sami Saarta” stimuloivimmillaan.
Suomalaisen joskin pohjimmiltaan pitkälti käännöskappaleiden varaan nojautuneen jazz-iskelmän kulta-aikojen uumoiltiin hiipuneen äänitekentältämme viimeistään 1970-luvulle saavuttaessa, mutta kiitos Sami Saaren yhtyeineen – lajityypin pelätystä sukupuutosta ei taida sittenkään olla huolen häivää.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
