eri esittäjiä
NO MORE DOGGIN'
The RPM Records Story Vol. 1: 1950–53
(Ace CDTOP2 1406) -14

SPEAK EASY
The RPM Records Story Vol. 2: 1954–57
(Ace CDTOP2 1421) -14

Kaksi tupla-cd:llistä, yhteensä 106 raitaa voi tuntua isolta kattaukselta, mitä se toki onkin, mutta edustaa silti vain noin neljäsosaa legendaarisen blues- ja rhythm & blues -levymerkki RPM:n kahdeksanvuotisen (1950–1957) elinkaaren laajasta tuotannosta.

RPM:llä julkaistiin kaiken kaikkiaan reilut 400 levypuolta eli hieman yli 200 savikakkua ja/tai myöhempinä vuosina sinkkua, jotka kantoivat julkaisunumeroja RPM 299–RPM 502.

Itse asiassa tosiasiallisesti nämä tuplapakkaukset eivät kata RPM:n alkuperäisäänitteistä kuin noin 15 %. Cd:illä on nimittäin "vain" 59 originaali RPM-julkaisua, peräti 33 raitaa eli vaihtoehtoisottoa näkee nyt ensimmäisen kerran päivänvalon, ja loput 14 esitystä on uusintajulkaistu jo aiemmin (lähinnä Acella itsellään).

Biharin juutalaisveljesten (Jules, Saul, Joe, Lester) maineikkaan Modern-levymerkkinsä jatkoksi vuonna 1950 perustama RPM käynnistyi erikoisella julkaisunumerolla #299 ja perin kummallinen oli myös kyseinen, ja ensimmäisen cd:n alkajaisiksi kuultava Adele Francis -neitosen hoilaama vanhakantainen viihteellinen dixieviritys Alabamy Bound.

RPM:n ensilevytykset oli tehty mantereen länsirannikolla, mutta jo heti samana vuonna jatkoa syntyi Memphisissä Jules Biharin ja legendaarisen Sam Phillipsin välisen tuotantoyhteistyön tuloksena syttyneen ja sittemmin koko ikänsä bluesin kirkkaimpana tähtenä loistaneen B.B. Kingin hahmossa. Bluesin Kuningas purkitti uransa ensimmäisten seitsemän vuoden aikana RPM:lle yhteensä 38 savikakkua ja/tai sinkkua julkaisunumerohaarukassa #304–#501. Hänen viimeinen RPM-singlensä, The Key To My Kingdom / My Heart Belongs To Only You, oli siten levy-yhtiön toiseksi viimeinen julkaisu. Kumpikaan raidoista ei sattumoisin ole päässyt Ace-koosteille, vaikka meitä hemmotellaan kaikkiaan 17 Kuninkaan esityksellä. Sen sijaan vihoviimeinen RPM-julkaisu, Don Colen ripsakka rockabilly Snake Eyed Mama, on armoitettu mukaan kakkosvolyymin toiseksi viimeiseksi raidaksi.

B.B. King on cd:iden ylivoimaisesti keskeisin artisti. Lukumääräisesti kaukana perässä tulevat Rosco Gordon seitsemällä, Johnny "Guitar" Watson viidellä ja Lightnin' Hopkins neljällä siivulla. Muita tärkeitä blues/r&b -hahmoja ykkösvolyymilla ovat mm. Jimmy Nelson, Willie Nix, Walter Horton, Ike Turner ja Howlin' Wolf, joista viimeksi mainitun levytyksistä syntyi Bihari-veljien ja Phillipsin välirikko, minkä seurauksena Isosusi päätyi sittemmin kilpailevien Chess-veljesten leipiin.

Kakkosvolyymin parhaat bluesit kuullaan B.B.-kunkun ohella "Guitar" Watsonin ja George "Harmonica" Smithin toimesta. Välipalan painikkeina on muutamia lauluyhtye-, rockabilly- ja teinipoppikappaleita, ja järkytyksekseni jopa Pauli Ankkaa toiselta RPM-sinkultaan. Tällaiset kannattaa mieltää vaikkapa sivistävinä läpileikkaajina levymerkin laaja-alaisuudesta jossei muuta.

Cd-albumit muodostavat yhdessä tyylikkään kronologisesti etenevän hienon kokonaisuuden, ja niitä molempia tukevat ansiokkaat parikymmensivuiset kansivihkoset, joissa luonnollisesti kerrotaan perinpohjaisesti RPM-levy-yhtiön ja sen artistien tarinaa. Jotkut tai ehkä monetkin pitävät kyseenalaisena toimintana julkaista roppakaupalla aikanaan arkistojen pohjille jääneitä haja- ja harjoitusottoja, jotka sisältävät usein artistien ja äänitysinsinöörien välistä höpötystä ja vuoropuhelua. Tällaista kuullaan näilläkin kiekoilla siellä täällä. Minua sellainen ei ole koskaan haitannut. Päinvastoin. Sen sijaan aina silloin tällöin on potuttanut Acelle ominainen tyyli ripotella sinne tänne kokoelmilleen hajaraitoja ja yksittäisiä levypuolia ja vältellä levykeräilijöiden usein kaipaamia täysipainoisia, kattavia kokonaisuuksia.

Katsastin ja arvioin nämä upeat tuplacd:t luultavasti eri tavalla kuin joku muu olisi tehnyt, mutta näillä mennään. Menkää te levykauppaan tai nettiin lunastamaan omanne.

Pertti Nurmi

(Julkaistu BN-numerossa 3/2015.)