RORY GALLAGHER – Deuce (50th Anniversary Edition)
(Polydor 4554204)
Joulu tuli tänä vuonna aikaisin, kun syyskuun alussa päivänvalon näki Rory Gallagherin nimettömän debyyttialbumin juhlajulkaisu. Ikonisen levyn ilmestymisestä tuli syksyllä kuluneeksi 50 vuotta ja sitä juhlistamaan julkaistiin hulppea uusintapainos. Näin kirjoitin about vuosi sitten ja samanlaisissa tunnelmissa ollaan tälläkin kertaa, kun Gallagherin kakkosalbumi “Deuce” on saanut oman 50-vuotisjuhlaboksinsa. Neljän CD:n paketista löytyy remasteroidun ja remixin läpikäyneen albumin lisäksi 29 ennenjulkaisematonta vaihtoehtoista versiota levyn kappaleista, kolme kotiäänitystä sekä livetallenteita. Mukana on myös hulppea 64-sivuinen kirja, joka pitää sisällään ennenjulkaisemattomia valokuvia sessioista ja esipuheen on kirjoittanut Johnny Marr.
Monille oli varmaan yllätys, kun kakkosalbumi ilmestyi loppuvuonna 1971 ja vain puoli vuotta esikoisen julkaisun jälkeen. Tangerine-studiossa äänityspöydän takana istui Robin Sylvester Rory Gallagherin toimiessa tuottajana. Taustalla soittivat samat herrat kuin debyyttialbumillakin eli basisti Gerry McAvoy ja rumpali Wilgar Campbell. Vaikka levy on hyvä edelleen, ei se aikoinaan listojen kärkisijoja hätistellyt ja pääsi Britanniassa vain vaivoin Top 40 -listalle.
Ensimmäinen CD pitää sisällään originaalialbumin. Hienoa työtä on jälleen tehty ja tutut kappaleet heräävät uuteen eloon kohennettuina versioina. Kitara kuulostaa paremmalta, basso on mukavan pehmeä ja rummut sopivan napakat. Kahdella seuraavalla levyllä on vaihtoehtoisia versioita, jotka on laitettu samaan järjestykseen kuin albumillakin. Hirveästi versiot eivät julkaistuista eroa, mutta muutama poikkeus kuitenkin löytyy, kuten vaikka hieno akustinen luenta Should’ve Learnt My Lesson -sävelmästä. Koska vaihtoehtoiset otot ovat suht samanlaisia julkaistujen kanssa, herää kysymys niiden tärkeydestä ja vaatii aika paljon, jos meinaa esimerkiksi kuunnella kaikki viisi versiota Maybe I Will -kappaleesta peräkkäin. Muutama raita on julkaistu jo aiemmin, ainakin “Blues”-kokoelmalla. Paketin mielenkiintoisinta antia on Whole Lot Of People, josta melkein kokonaisen bändiversion lisäksi kuulemme akustiset vedot niin 6- kuin 12-kielisen kitaran kanssa. Mielenkiintoiset ovat myös Gallagherin kotiäänitykset kappaleista Don’t Know Where I’m Going, Maybe I Will sekä Should’ve Learnt My Lesson. Mitään hifiä nuo eivät luonnollisesti ole, mutta kuuluvat ehdottomasti mukaan. Vuoden 1998 CD-uusintapainokselta löytyvä Persuasion on jostain syystä jätetty joukosta pois. Oliskohan se vain unohtunut?
Neljännelle levylle on laitettu elävää musiikkia seitsemän kappaleen verran Radio Bremenin studiossa taltioituna ja kuusi liveraitaa ”BBC In Concert – Live At The Paris Theatre” -konsertista. Meno on todella hurjaa, herrat ovat hyvässä vedossa eikä soundeissakaan ole moittimista. Ainoaksi ongelmaksi muodostuu se, että molemmissa taltioinnissa on melkein samat kappaleet. Kysymys kuuluukin, paljonko nämä antavat lisäarvoa paketille tai tuovat esille jotain uutta Gallagherista live-esiintyjänä. Etenkin kun kaikki paketin hankkivat todennäköisesti omistavat myös muun Gallagher-tuotannon DVD-julkaisut mukaan lukien. Kaikista kappaleista taitaa löytyä useampikin livetaltiointi. Ainoa poikkeus on Out Of My Mind, josta tietääkseni ei löydy versioita miltään viralliselta Gallagher-livekiekolta tai -DVD:ltä. Ajanpuutteen takia en lähde asiaa kuitenkaan tarkistamaan.
Kun Rory Gallagherin esikoisen juhlaboksi oli rahanarvoinen juttu, niin tällä kertaa en ole aivan varma asiasta. Liki sadan euron arvoinen paketti on kallis, joten suosittelen harkitsemaan mihin rahansa käyttää. Jos ei ole aivan hardcore-fani, niin tupla-CD:llä tai kolmen LP:n paketilla pärjää aivan mainiosti. Molemmilta löytyy yksi vaihtoehtoinen versio albumin kappaleista ja Radio Bremenin sessio. Mikäli katsoo tarvitsevansa puuttuvan BBC-konsertin, sen voi hankkia erikseen, tosin sen saa vain vinyylinä.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 6/2022)
