RORY GALLAGHER – Cleveland Calling
(Chess 0815525)
Hyvät Blues Newsin lukijat, ette tälläkään kertaa pääse eroon Rory Gallagherista. Nyt arvioitavana on Record Store Day -julkaisu, WNCR:ssä Clevelandissa 7. elokuuta 1972 nauhoitettu, aiemmin julkaisematon tallenne. Tämä intiimi 45 minuutin, 8 kappaleen akustinen sessio ja haastattelu DJ Carolyn Thomasin kanssa löydettiin pieneltä 7” kelanauhalta. Aikaisemmista Gallagherin RSD-levyistä poiketen tämä ei ole 10” vaan 12”. Mukana tulee ajan hengen mukaisesti latausseteli, jolla musiikin saa mukana kulkevassa muodossa.
On todella hieno juttu, että tällainen arkistojen aarre löytyi ja että se myös julkaistiin. Jo pelkästään sen takia, ettei Gallagher jostain käsittämättömästä syystä koskaan tehnyt akustista levyä, vaikka akustiset kappaleet olivat kuitenkin oleellinen osa hänen live esiintymisiään kuin myös studiolevyjäkin. Akustista musiikkia sisältäviä kokoelmia löytyy ”Wheels Within Wheels” ja ”Blues”-kokoelman levyistä yksi sisälsi akustisia kappaleita. Tästä levystä saamme kiittää Roryn veljenpoikaa, Daniel Gallagheria, joka on toiminut takapiruna myös muissa viime aikojen julkaisuissa.
Sävellyksistä kolme; Don’t Know Where I’m Going, Out Of My Mind ja Should’ve Learnt My Lesson ovat originaaleja. Viisi muuta ovat Muddy Watersin Gypsy Woman sekä Blow Wind Blow, Blind Boy Fullerin Pistol Slapper Blues, Big Bill Bronzyn Bankers Blues ja herra tradin kirjoittama The Cuckoo. Session materiaalista ainoastaan Blow Wind Blow on julkaistu aiemmin ”Blues”-kokoelmalla.
Kappaleet ovat tuttuja Gallagherin levyiltä tai keikka ohjelmistosta. Omat sävellykset ovat ”Deuce”-albumin raitoja, joista alun perin bändiversiona julkaistu Should’ve Learnt My Lesson on saanut mainion päivityksen mies ja kitara -tulkintana. Kitaransoiton ja laulun lisäksi saamme kuulla myös huuliharppua. Jokaisen kappaleen välissä on pieni jutustelusessio, jossa Gallagher antaa vaatimattomaan tapaansa varsin ympäripyöreitä vastauksia ja ennen Bankers Bluesia annetaan jopa pikakurssi harpunsoitosta. Musiikillisesti levy on ehdoton timantti, mukana on paljon samanlaista eloisuutta ja tunnetta kuin vaikka Robert Johnsonin sessioissa. Gallagher on todella hyvässä vedossa, kappaleet lähtevät suorastaan lentoon. Tunnelma sinisempi kuin ehkä millään Gallagher-albumilla koskaan aikaisemmin. Tässä esiintyy todellinen bluesmies, aivan kuin esikuvansa silloin joskus.
Kahdeksan kappaleen levy on jälleen kerran osoitus siitä, kuinka hienoa musiikkia Gallagher esitti soittimesta riippumatta. Levy on paksulle vinyylille prässätty ja harvaan kaiverrettu, mikä takaa mukavan tuhdit soundit. Tätä levyä voi hyvillä mielin suositella kaikille akustisen bluesin ystäville, meille Rory Gallagher -faneille tämä on pakkohankinta. Kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, sillä 3 000 kappaleen painos saattaa olla tätä lukiessanne jo loppuunmyyty.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
