THE ROBINS
I Must Be Dreamin’
(El Toro R&B 111)
(1) My Heart’s The Biggest Fool (2) A Fool Such As I (3) All Night Baby (4) Oh Why (5) Let’s Go To The Dance (6) How Would You Know (7) My Baby Done Told Me % (8) I’ll Do It (9) Ten Days In Jail (10) Empty Bottles (11) Don’t Stop Now (12) Get It Off Your Mind (13) Double Crossin’ Baby (14) I Made A Vow (15) All I Do Is Rock (16) Key To My Heart (17) Riot In Cell Block # 2 (18) Wrap It Up (19) Loop De Loop Mambo (20) Framed (21) If Teardrops Were Kisses (22) Whadaya Want (23) I Love Paris (24) One Kiss (25) The Hatchet Man (26) I Must Be Dreamin’ (27) Just Like A Fool (28) Smokey Joe’s Café
% = withdrawn, Äänitteet vuodelta 1954

Vuosien mittaan The Robinsista on eri yhteyksissä kerrottu lehdessämme enemmän tai vähemmän laveasti, joten lukijoilla varmaan on jonkunlainen kuva mistä on kyse, eikä kynäilijöistä kukaan ole katsonut aiheelliseksi vääntää ihan oikeaa juttua, jonka tämä sittemmin The Coastersiksi muovautunut pioneeriporukka takuulla ansaitsisi. Ehkä sitten saman tien molemmat kerralla, kukas ottaisi hommaan hoitaakseen...?

Alkuvaiheet ulottuvat niinkin kauas kuin vuoteen ’47, jolloin Oaklandiin ajautuneet baritoni-veljekset Billy ja Roy Richard (s. 1928 & ’29, Houston, Texas) lyöttäytyivät yhteen tenori ”Ty” Terrell Leonardin (s. Jackson, Mississippi, ’30) kanssa ja muodostivat A Sharp Trion. Muutto Los Angelesiin ja hakeutuminen Johnny Otisin lähipiiriin alkoi poikia keikkoja, ja kun mukaan liittyi muheva-ääninen ja usein humoristisiin osiin päätynyt bassolaulaja Bobby Nunn (s. Birmingham, Alabama, ’25) syntyi The Four Bluebirds. Ensilevy ”My Babe Done Told Me” (Excelsior 540) julkaistiin huhtikuussa ’49, ja kakku vietiin Otisin nimiin, totta kai. Nyt saadaan RCA:lle v. ’53 tehty uusinta (7), joka hyllytettiin aikoinaan copyright-syistä.

Seuraavat vuodet kuluivat Otisin porukassa, ja menestystäkin kertyi Little Estherin kanssa tehtyjen Savoy-levyjen iskettyä oikein napakymppiin vuosikymmenten vaiheessa – oma hittikin siunaantui (”If It’s So Baby”, Savoy 726, sija 10 v. ’50). Tiet kumminkin erosivat kun raha-asioista syntyi Otisin kanssa kiistaa, ja yhtye päätyi mm. John Dolphinin firmojen kautta Biharin veljesten leipiin, ja levytti heille varhaisen Leiber & Stoller –sävelmän ”That’s What The Good Book Says”. Nämä mainitut levyt on uusittu monesti, mutta kuinkahan on näiden pari vuotta myöhemmin tehtyjen RCA- ja Spark-kakkujen kanssa? Ace julkaisi joku vuosi sitten Leiberin ja Stollerin Spark-firman tuotantoa esittelevän cd:n (BN 190), mutta kun itse hommasin Robinsin pari kivikautista lp:tä vinyyliaikana, niin en sen tarkemmin cd-uusintoja seurannut, tarvetta kun ei ollut. Olisivatko nämä peräti ensikertaa tyrkyllä tässä muodossa?

Ja tavarahan on hienoa. Robins oli otteiltaan hyvin rosoinen, ja vaikka välillä mentiin vähän nuotinkin vierestä, niin ilokseenhan tämmöisiä vetoja kuuntelee. Yhtyeen kokoonpano eli, ja soololaulajina vuorottelivat Carl Gardner, Bobby Nunn ja huikean korkean tenoriäänen omannut Grady Chapman, kappaleesta riippuen. Täältä löytyy surumielisiä balladeja, erittäin tanakkaa jump-r&b:tä ja myös vähän kieli poskessa vetäistyjä lauluja kuten ikivihreä ”I Love Paris” hulvattomana versiona. Tai ”sankaribasso” Nunnin hoitelema ”A Fool Such As I” – vuosia ennen Elvistä siis, mutta originaalin teki countrytähti Hank Snow v. ’52.

Taustalla oli ammattimiehiä, Spark-kakuilla Gil Bernal (ts), Chuck Norris (g), Ralph Hamilton (b), Jesse Sailes (d) ja Mike Stoller (p). Jonkunlaiseksi varhaiseksi tavaramerkiksi muodostuivat huumorisävytteisillä teksteillä höystetyt vankilalaulut kuten (9) ja (17). Mahtoiko näillä olla vähän todellisuuspohjaakin, sillä Otisin joukoista löytynyt Gardner tuurasi v. ’54 lusimaan joutunutta Chapmania. ”Riot’illa” murahteli länsirannikon jokapaikanhöylä Richard Berry, koska Bobby Nunn piti tämmöisiä juttuja liian korneina arvolleen... Läpimurtolevyksi muodostui silti ihan normaalia (?) kahvilaelämää kuvannut (28). Lisää hupaa syntyi ”Smokey Joe’s Cafen” menestyksen innoittamana Leiberin ja Stollerin kera Atlanticille siirtyneelle porukalle sitten nimellä The Coasters. Ty Terrell, Grady Chapman ja Richardin veljekset jäivät länsirannikolle levyttäen roimaan alamäkeen kääntyneellä Robins-urallaan mm. Whippet-merkille nössöä materiaalia, mahdoton tunnistaa entistä huippuyhtyettä. Mutta tässä mennään täysillä, hieno kooste.

Juhani Ritvanen