THE QUIETS
Una Mas…
(Goofin’ GRLP 61231/GRCD 6199)
The Quiets on täällä tänään. Sen kunniaksi soolokitaristi Sam Saarva, rytmikitaristi ja urkuri Tuomo Gröhn, basisti Ari Sinivaara ja rumpali Rudy Ryynänen (kera vierailevan Riku Niemen vibrafonissa ja marimbassa) ovat hakeutuneet kaltaisilleen yhtyeille ehkä ennenkin teemallisesti kotoisille apajille: maailmanmatkalle. Kappaleet seikkailevat paitsi nimissään, myös alkuperiltään ja tyyleiltään rajattomassa kitarauniversumissa taittaen kiireetöntä taivaltaan Suomesta Etelä-Euroopan kautta Latinalaisen Amerikan maihin.
Kuulas instrumentaalimusiikki soi The Quietsin osaavissa käsissä niin luontevasti kuin sen tuleekin – ilman vaivaannuttavaa pakonomaisen ”rautalankasoundin” tavoittelua. Tätä levyä on tehty sävelmät edellä, kaikki muu tarvittava tulee itsestään mukaan orkesterin mittavan kokemuksen turvin.
Pitkä toimintatauko ei siten kuulu kokoonpanon soitossa. Miehet tuntevat toisensa vuosikymmenten takaa ja taika äänitysvalon syttyessä on näyttänyt jälleen löytyneen. Siihen nelikko ei ole tavoilleen uskollisesti tarvinnut juurikaan omia uusia kappaleita. Sen sijaan Sam Saarvaan luottaen he ovat jälleen lähteneet katsomaan, minkälaisiksi The Quiets -katalysaattori tulisi tällä kertaa studioon valikoituneet ajattomat pop-evergreenit muovaamaan. Bändin ainoa itsetekoinen sävellys on Fenderin 6-kielisellä bassolla voimaannutettu New Mode.
Vakavan Erik Lindström -pureman jo aiemmin saanut ryhmä ei selvästi ole keksinyt parannuskeinoa tartuntaansa. Siksi levyn paraatipaikan anastaakin Lindströmin ihailtavan kansainväliseen tyyliin nuotintama Only Time Will Tell eli Matti Heinivahon vuoden 1962 levytyksenä tunnettu Vain aika parantaa.
Barry Grayn Aqua Marina (brittiläisen Gary Millerin alkujaan laulama viihdeballadi, josta The Tornados teki Joe Meek -tuotantoisen veikeän instrumentaalin 1965), kuubalaisen Ernesto Lecuonan Siembre En Mi Corazón, meksikolaisen Álvaro Carrillon Sabor A Mi sekä edellisen maanmiehen Agustin Laran Solamente Una Vez keinahtelevat kaikki latinovivahteisina balladeina. Ranskalaisen Line Renaudin vuoden 1953 laulutulkintana kaiketi parhaiten muistettava Le Bal Aux Baléares viedään maaliin The Shadows’maisesti leikitellen. Turvallista twist-kiitoa lisäävät kulkupeliin mm. 1930-luvun alusta tuleva Lady Of Spain sekä sitä seuraavalle vuosikymmenelle ajoittuva päätöskappale April In Portugal.
Kalifornialainen harmonialauluyhtye The Cascades levytti Shy Girlin 1962 tunnelmallisena slovarina, The Quiets puolestaan reipastaa rytmiä tanssitempoon. Amerikkalaisjuuret omaa myös viehkosti vauhtiaan kartuttava Bella Notte, jonka kirjoittivat kimpassa Sonny Burke ja kappaleen vuonna 1955 levylle vokalisoinut Peggy Lee.
Upea elokuvallinen Rêve, Mon Rêve palauttaa askelluksen viipyilevämmäksi. Ranskalaiseen chanson-kulttuuriin ja Isabelle Aubretin vuoden 1961 tulkintaan levytyshistoriansa ulottava esitys on yksittäispoimintana kieltämättä jännittävä ja oikeastaan odottamatonkin. Suomeksi sitä ei jazziskelmän viimeisinä vuosina tiettävästi käännetty, vaikka slaavilaishenkinen mollimelodia olisi antanut teokselle täydet eväät nousta täällä hitiksi. Ehkä suosion aika on nyt koittanut?
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
