PEKKA LAINE – The Enchanted Guitar Of Pekka Laine
(Svart SvartLP0000263/SvartCD0000263)
Vuolasta mediahuomiota esikoispitkäsoittonsa ilmestymisen myötä osakseen saanut Pekka Laine on sanavalmiina epelinä ennättänyt jo useissa haastatteluissa kerrata, ketä herraa tästä kaikesta on ollut pohjimmiltaan sekä syyttäminen että kiittäminen: Kun kitaristin nuoruudenvalokuva facebook-seinältä oli kulkeutunut kevään 2020 korvilla Esa Pulliaisen verkkokalvojen ulottuville, oli sooloalbumin kansiaihio kuulemma saman tien valmistunut, sen ympärille enää tarvittaisiin musiikkia. Homma saletti. Vielä muutamat tarkentavat viestinvaihdot tekijämiesten kesken, kotidemoa kehiin ja sitten Agents-legendan sekä tämän monissa aikaisemmissa bändiprojekteissa taitonsa osoittaneen äänittäjä-multi-instrumentalisti Toni Liimatan kanssa C-studioon lopputulosta hieromaan. Kaikki oli paketissa ensimmäisen koronabreikin yhä jatkuessa alkukesällä 2020, hypertehokkaan toimittajan ja dokumentaristin arvatenkin puurtaessa äänitehankkeen rinnalla pitkää päivää myös normiaskareissaan.
Voi toki hyvin olla, että tarinan koko etenemispolkua on jouduttu mediaa varten hieman suoristamaan, kenties tapahtumien eeppisyyskerroinkin on tullut samassa rytäkässä häivähdyksen verran korotetuksi. Lopputuloksen täyteläiseen, mitä pienimmistä osatekijöistä prikulleen kohdilleen liimautuvaan äänimaailmaan tutustuessa näet piirtyy väkisin mieleen kuva Iisakin kirkosta, jonka on täytynyt muhia pääpukarinsa hellässä huomassa myös konkreettisemmin kuin vain pelkkänä salaisena ajatusleikkinä. Ei kuitenkaan ole syytä epäillä, etteikö juuri Pulliaisen tarjoama verbaalinen rohkaisuryyppy olisi kaadettu maan omaleimaisimpiin kitaristipersooniin kuuluvan Laineen kurkusta alas täsmälleen oikeaan aikaan.
Häkellyttävän Anssi Kela’maiselta kalskahtavalla akustisen kitaran riffikierrolla liikkeelle vapautettua avausnumeroa verhoaa epätavallinen usva. Aivan kuin jokainen esityksen syntyprosessin palanen kävisi vuoron perään näyttäytymässä sumun takaa kuulijansa edessä. Sointurakenteeltaan vähäeleinen, suorastaan iskelmällinen sävelmä valpastuttaa paikoin baritoni- ja flamencokitaraosuuksillaan, mutta ne taitavat olla vain pakollisia sivujuonteita. Tämä kappale on tehty jo niin monesti ennen, ja silti ei vielä koskaan aiemmin. Ja sen nimi oli, niin tietenkin, Déjà Vu.
Jotakin piinaavan arvaamatonta on myös skottilais-irlantilaisesta kansanlauluperinteestä lähtöisin olevalla Wild Mountain Thymellä. Näennäisen kepeällä twistillä aistii yhtymäkohtia ennen kaikkea LP-kaupalla b-luokan filmiteollisuuden käyttöön soundtrackejä urakoineeseen Davie Allaniin, Hollywoodin sessiomuusikkokerman fuzz-orientoituneimpaan kitaraässään. Elokuvalliset juuret ovat myös levyn ainoalla varsinaisella coverilla, italialaissäveltäjä Riz Ortolanin moderniksi rautalangaksi jäsentyneellä L’enfer Des Cannibalesilla. Vastavuoroisesti The First Autumn Day on poiminut melodiaansa Ennio Morriconelle luonteenomaisia piirteitä, kun taas tremolopedissään torkkuva Lullaby on tainnut nähdä samoja unia kuin Joe Meek maltillisimpina tuotantojaksoinaan. Muutoin sessioissa lähinnä taustatsempparin rooliinsa keskittynyt Pulliainen on toiminut toisen vastaavanlaisen tunnelmoinnin Midnight At The Lakeside tavoin tuutulaulun osakirjoittajana sekä auttanut sen elektronisen äänitehostemaiseman pensselöinnissä. Myös Esan kuulasta sähkökitaraa kuullaan lisukkeena siellä sun täällä, muun muassa albumin hallitsevaan linjaan nähden eri instrumenttien tilankäytön näkökulmasta jopa yllättävän turvoksiin soitetulla pop-kudoksella The Silent Star. Viehkot Meek-pastellisävyt vaikuttavan kattauksen loppuun maalaa vielä baritonikitaralla herkistetty nimikkoslovari Enchanted.
On tavallaan harmillista, ettei etenkin paksukantisessa ”old school” -vinyyliformaatissaan erityisen näyttävä ”The Enchanted Guitar Of Pekka Laine” ole päätynyt julkaistavaksi kiekon takakannessa miltei huomaamattomana logona esiintyvän Esa Pulliaisen Etnomono-katalogisarjan alaisuudessa. Sekä Pekka että historiallinen levybrändi olisivat ilman muuta toisensa ansainneet.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
