PANSSARIJUNA
(Joteskii Groteskii JOG-2)
A: (1) Ritsillä rinnalla ryövärin (2) Kuolleita dingoja
B: (1) Puuvillatehtaan pihalla

No nyt on anteeksipyynnön paikka! Tällaista sitä sattuu, kun siivoilee kesän jäljiltä nurkkia. Vaikken Sirosen Ekin tapaan professorismiehiä olekaan, niin hajamielisyys näyttää vuosi vuodelta pahenevan. Panssarijuna-yhtye oli toimittanut arvioitavan levynsä jo viime keväänä ja ihan minulle jopa nimellä varustettuna, mutta johonkin levypinoon (lue: kasaan) sekin oli hukkunut. Tästä korvaukseksi pitäisi varmaan antaa arviossa jo tasoituspisteitä, mutta kun ei meidän lehdessämme ole (onneksi vieläkään sitä brutaalia tapaa) arvioida musiikkia pisteillä, niin eiköhän tästä mennä asiaan.

En tiedä onko musiikkimakuni saanut oudon maineen, mutta välillä tuntuu, että siihen luotetaan. Outoja ovat välillä nämä levytkin. Se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö ne olisi kiinnostavia! Panssarijuna (joka on kaikesta päätellen bändin tai duon nimi) edustaa todellista alternative bluesia: ”raakaa suomenkielistä bluesia 30-luvun henkeen sähkökitaran kera”, kuuluu mukana tulleen esittelylappusen kuvaus. Kyllähän se 30-luvun perinnekin on mukana, mutta itse kuvailisin tätä vaihtoehtobluesiksi minimalistisin keinoin toteutettuna. Paikoitellen, erityisesti säröisen sähkökitaran ansiosta, minulle tulevat mieleen vanhat kunnon undergroundblueshipit 60-luvulta. Tätä ei tule tulkita negatiivisena näkemyksenä, sillä kyllähän vaikkapa joku The Fugs oli mainio ryhmä. Suomenkieliset sanoitukset kuulostavat kiinnostavilta, mutta niistä tuskin saa aina selvää. No eihän niistä 30-luvun bluesäijistäkään aina (jos koskaan) saanut.

Melkoiseen taidekanteen pakattu vinyylisingle kertoo äänitysten tehdyn jo vuonna 2003, vaikka julkaisuvuosi on mainittu vuodeksi 2009. Ehkei tämä arvio sitten enää ole NIIN myöhässä.

Voisinpa melkein melko tarkkaan arvella kenelle tätä levyä suosittelisin, mutta enpä mene mainitsemaan nimeltä – tietänevät sen itsekin. Mukana tulleessa mainoslappusessa oli liikuttava lause: ”Tykkäät varmasti”. No se oli hyvin päätelty – totta kai!

Honey Aaltonen

P.S. Kirjoitusvirhebongareille mainittakoon, että aloituskappaleen nimi on tosiaan kannessa kirjoitettu “Ritsillä”.