OLLI HAAVISTO – Collisions
(Texicalli TEXCD 160; myös 2-LP Texicalli IMPALA 510)
Sessiomuusikoilla jos keillä luulisi riittävän niin materiaalia, ideoita kuin soittokollegoitakin soololevyn tykötarpeiksi. Siksi luvattoman harvoin on saanut lukemattomien äänitteiden miehen – kielisoitinvirtuoosin ja tuottajan Olli Haaviston omissa nimissä julkaistua musiikkia kuunnella. Hänen aikaisemman ja samalla tätä ennen ainoan, niin ikään Texicalli-yhtiön julkaiseman soolokiekkonsa ”Pysäkkimusiikkia” ilmestymisestä on vierähtänyt jo 18 vuotta. Tarjontavajeeseen nyt vastaava ”Collisions” rullaa monien vierailevien huippuartistien läsnäolosta huolimatta yllättävänkin pelkistettynä, konkarisoittajan itsensä näköisenä musiikillisena kirjopyykkinä, jossa tyylillisesti osansa saavat countryn, folkin, soulin ja bluesin ohella myös 70-luvulta ammennetut hienokseltaan progejohdatteisetkin äänimaisemat. Pääosassa ovat enimmäkseen instrumentaalisina esitetyt sävellykset sekä tietenkin tarinat niiden taustalla.
Aseet riisuuntuvat kuulijan käsistä heti ensisekunneilla seesteisen On The Green Moorin soljuessa esiin Haaviston pedal steelin, Esa Kotilaisen koskettimien sekä Verneri Pohjolan trumpetin saattelemana. Nuottikirjo kasvaa heleän popahtavaksi countrysouliksi edellisen tavoin Haaviston itsensä kirjoittaman The Armrests Are Downin myötä. Sillä vierailevan soolopaikan on saanut amerikkalaiskitaristi Duke Levine. The Boston Holler kyydittää Ollin, tämän rumpaliveljen Janne Haaviston sekä ”holleri” Chris Coten muodostaman soittokunnan Mississippin puuvillapelloille Ry Cooder’maiseen tapaan näköaloja rauhallisesti maalaillen. Suunnatonta kiirettä ei ole myöskään kotiinpalaajalla Pepe Ahlqvistin huuliharpun kera tunnelmoidulla Homecomingilla.
Viehkoksi kantrislovariksi mukautuu luonnollisia reittejään Wigwam-numero Marverly Skimmer, jolla alkuperäisversion laulusäkeitä siteeraavat nyt Haaviston soittamat pedal steel- ja mellotron-kosketinosuudet. Kappaleen hymnimäistä henkeä vahvistavat osaltaan myös Fender Rhodes -pianoa käsittelevä Tuomo Prättälä sekä kitaristi Timo Kämäräinen. Hillityn folkbluesin Saucer And Cup saa puolestaan muotoiltavakseen monivuotinen yhteistyökumppani Eric Bibb. Siitä jatkaa Vanha Isäntä -yhtyeestä muistumia välittävä brittifolkpala Free And Easy, jolla Haaviston veljesten erityismentorina toimii Alexis Korner’s Blues Incorporatedissakin nuoruudessaan musisoinut kontrabasisti Danny Thompson. Englannin studioissa on hyvän tovin 60-luvun lopulta lähtien viettänyt myös steelkitaristi B.J. Cole, joka liittyy edellisten seuraan miltei ambient-sfääreihin leijailevalla balladilla Enter My Cave. Kansanmusiikillisille juurille ohjaa myös Haaviston oma, Mississippi John Hurtille omistettu instrumentaalisävellys Hurtin’, jonka hän esittää Seppo Sillanpään banjon ja Petri Hakalan mandoliinin tuella. Pedal steelin suurmiehelle Lloyd Greenille taas kohotetaan stetsonia Telecaster-mestarin Redd Volkaertin herkullisesti myötäsooloilemalla Green On Redd’illä.
John Mayallin Bluesbreakers-tuotannosta lainattua urkunumeroa Snowy Wood Haavisto muistelee tapailleensa jo 70-luvun alussa. 2020-luvun käsittelyssä kappale saa uusia funk-groovempia kerrostumia Hammondeja soittavan Jukka Gustavsonin, teksasilaiskitaristi Dean Parksin sekä yhteistä etunimeä Anssi kantavan rytmiryhmän Växby – Nykänen ymmärtäväisellä avulla. Nykäsen John Bonham -orientoituneella tuimalla rumpuintrolla käynnistyvä jamipohjainen After Lunch asettaa levyn kenties lähimmäs otsikossaan varoittelemaa törmäyskurssia, mutta niin vain myös tästä artistikohtaamisesta selvitään riidoitta. Tuomas Wäinölä itse asiassa onnistuu julmettuine sähkökitarasooloineen tuomaan kiekolle mukanaan hyvinkin kaivattua bonusvipinää. Vastaavanlaista irrottelun makua on luvassa lisää ainoastaan vinyylipainokselle sisältyvillä livetaltioinneilla Bobbie Gentryn Ode To Billie Jo’sta sekä James Carrin soulhiturista Dark End Of The Street.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2020)
