NICK WATERHOUSE
Holly
(Innovative Leisure IL 2017)
(1) High Tiding (2) This Is A Game (3)It #3 (4) Let It Come Down (5) Sleepin’ Pills (6) Holly (7) Dead Room (8) Well It’s Fine (9) Ain’t There Something That Money Can’t Buy (10) Hands On The Clock

Kalifornialaisen Nicholas Ryan Waterhousen (s. 1986) esikoisalbumi ”Time’s All Gone” sekä sitä edeltäneet, nykyisin jo hämmästyttävää kulttimainetta nauttivat sinkut olisivat ansainneet BN:ssäkin hieman voimallisempaa suitsutusta. Tilanteen paikkaamiseen tarjoaa nyt oivan tilaisuuden muusikko- ja tuottajalahjakkuuden kakkoslevy, jolla peruspalaset ovat pysyneet tiukasti debyyttijulkaisun mukaisessa järjestyksessä. Liiaksikin, saattanee joku kysyä?

Waterhousea voi hyvällä syyllä kutsua vanhalla sielulla varustetuksi nuoreksi mieheksi. Henkimaailman asioiden ohella hänellä on kuitenkin riittänyt myös näkemystä. Omalla PRES-merkillä v. 2010 ilmestynyt single Some Place tehtiin niin häikäilemättömän autenttisessa 60-luvun atmosfäärissä, että nopeasti loppuunmyytyä levyä villiinnyttiin ostamaan keräilijämarkkinoilla useiden satojen taalojen hinnoilla, aivan kuten sen varhaisia esikuviakin. Yllätyssuosio rohkaistutti Waterhousen kasaamaan kiertuekokoonpanon The Tarots sekä täydentämään ryhmäänsä myös tyttökuorolla. Samoihin aikoihin ilmestynyt kakkossinkku Is That Clear sekä toukokuussa 2012 julkaistu debyyttialbumi veivät miekkosen Stones Throw Recordsin Innovative Leisure -sisarmerkille sekä edelleen kiertueille vanhan yhteistyökumppanin, Suomessakin taannoin konsertoineen kalifornialaisyhtyeen The Allah Lasin kanssa.

”Hollylla” artistin matka jatkuu suoraan tuosta pisteestä. Laulusosuuksien ohella kitaroista ja koskettimista vastaavaa Waterhousea tukee perusrytmiryhmä sekä liuta muita studiomuusikoita puhellinsektioineen ja kuoroineen. Avausraitaa pohjustetaan vielä ujohkona bossanovana, mutta heti perään kuultava This Is A Game on jälleen taattua Nickiä. Rujosti groovaavassa r&b-vedossa kaikuvat etenkin Five Royalesin opit. Tappavaa bluesin sekaista kuritusta sataa lisää niskaan mm. yhden soinnun sekä urkujen ja kitaran vuoropuhelun varaan rakentuvalla It #3:lla, Charlie Rich -tyylisellä dramaattisella mollislovarilla Let It Come Down sekä Bobby Darinin tapaan astetta charmikkaammin fiilistellyllä Hands On The Clockilla. Unensekaisesti häröilevä Sleepin' Pills on silkkaa Twin Peaksiä ja pahaenteisesti nimetyllä Dead Roomilla lähennellään jo happojazzinkin syvintä olemusta.

Usein puhutaan musiikin hypnotisoivasta vaikutuksesta, mutta Nick Waterhousen ja ”Hollyn” tapauksessa en edes minä, vanha skepktikko, uskalla kyseenalaistaa jonkin tavanomaista jykevämmän suggestiovoiman läsnäoloa. Tätä on vain kertakaikkiaan saatava lisää ja pian!

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 3/2014.)