MUDDY WATERS – Live In Los Angeles 1954
(GNP 9057, 10″ LP)
Nyt on pakko ampua kovilla. Tämä EI ole vuoden bluesjulkaisu! Moinen kuulostaisi vähättelyltä. Onko tämä vuosituhannen bluesjulkaisu? Sen aika näyttää. Mutta tämä on aarre. Varsinainen ihme, joka on laskeutunut meidän kuolevaisten keskuuteen.
Kuvittele itsesi Kalifornian lämpöön (tätä kirjoittaessani syyskuussa se on noin 30 astetta) 25.9.1954 Los Angelesin Shrine Auditoriumin katsomoon. Esiintymislavalla on Muddy Waters maineikkaine yhtyeineen. Pianistina on (tietysti) Otis Spann, kitaristina Jimmy Rogers, huuliharpistina Little George ”Harmonica” Smith ja rumpalina Elgin Evans. Tätä kuunnellessa sen voi melkein nähdä silmillään.
No mutta entäpä sitten itse levy – ja sen sisältö? Sitä voisi kuvitella kaikkien Muddyn fanien unelmaksi. Amerikkalaiseen 50-luvun tyyliin hienosti painettuun kanteen verhottu 10” vinyyli herättää jo ennen kuuntelua ihastusta. Eikä tunnelma latistu levyä kuunnellessakaan.
Pelkkä kappaleluettelo saa korvat kuumottamaan. Mukana ovat vuoden suurimmat hitit Hoochie Coochie Man, I’m Ready ja I Just Want To Make Love To You (Just Make Love To Me), kaikki R&B-listan top kymmenikössä. Setti alkaa klassikolla Baby Please Don’t Go ja päättyy I Just Want To Maken kääntöpuoleen Oh Yeah! Sitä ennen kuullaan lyhyt bändiesittely (kirjattu nimellä Interview) ja kysymys, mitä bändi soittaa seuraavaksi. Muddyn vastaus on tyhjentävä: ”The blues!”
Kappeleet esitettiin tuolloin melko tunnollisesti tuttuja hitti-versioita mukaillen. Suuria yllätyksiä ei siinä mielessä tullut, mutta tunnelma on huipussaan. I’m Ready tosin kulkee totutumpaa kipakammalla tempolla ja I Just Wanna Make Love To You entistäkin härskimmin. Muddy kuulostaa lähes päälle käyvältä raiskaajalta. Pituuttakin kertyy levyversioon nähden enemmän.
Moni voi pohtia, oliko tässä kaikki? Tavallista tyyriimpään hintaan myytävä 10” vinyyli, jolla on vain viisi kappaletta? Mutta voiko enempää toivoa, mikäli on Muddy Watersin ihailija. Ensimmäistä kertaa on kuultavissa live-äänityksiä miehen huippuvuodelta! Tietysti me kaikki olisimme toivoneet, että tallenteita olisi enemmän, mutta tässä ne ovat. Ja hyvä että edes ovat – ja ovat vihdoinkin kuultavissa!
No mutta onko tällä jumalaisella julkaisulla jotain moitittavaa? Äänentoisto on hieno, mutta ajalleen tyypillisesti balanssi, eli soitinten välinen tasapaino suosii laulua. Bändi jää vähän taka-alalle (pianoa lukuun ottamatta). Ehkä eniten häiritsee meitä muitakin kuin huuliharppufanaatikkoja se, että Smithin soittoa kuunnellessa korvia joutuu oikein höristämään. Kyllähän se kuuluu, mutta ei hyökkää niin kuin Muddyn levyillä yleensä.
Varoituksena levystä kiinnostuneille: Sen hankinta ei ole ehkä kaikkein helpoin temppu, sillä painos on rajallinen. Ellei pyöri aktiivisesti nettikaupoissa, kannattaa painostaa asiansa tuntevia levykauppiaita. Itsemurhakaan ei estäisi minua ostamasta tätä levyä!
Honey Aaltonen
(julkaistu BN-numerossa 5/2021)
