MISSISSIPPI HEAT – Madeleine
(Van Der Linden VDL710)
Mississippi Heatin uusin levy, järjestyksessä 13., on yhtyeen 30-vuotisen uran kunniaksi juuri ilmestynyt ”Madeleine”. Sen nimikappale on instrumentaalina esitetty tribuutti Pierren isoäidille Emma Magdalena (Madeleine) Van der Lindenille, kuten myös ystävälleen basisti Spurling Banksille. Eikä ole sattumaa sekään, että levy-yhtiön nimi on Van Der Linden Records.
MH on myös eräs Chicagon pisimpään koossa pysyneistä ”blues”-yhtyeistä, vaikka harpisti Pierre Lacocque on ainoastaan enää jäljellä alkuperäisestä kokoonpanosta.
Lacocquen soitossa voi luulla kuulevansa kolmen, oikeastaan neljän maan musiikillisia perinteitä, sillä hän on syntynyt Israelissa 1952 (70 v. tänä vuonna – onnea!) ja elänyt lapsuutensa niin Belgiassa, Ranskassa kuin Saksassakin, ennen perheen muuttoa Windy Cityyn isän työn perässä 1969. Pierren kasvava into huuliharpun ihmeelliseen soundiin oli syntynyt jo kolmivuotiaana, saatuaan isältään lahjaksi pienen lasten leikkiharpun. Harpunsoitto sai kuitenkin vahvan buustin vasta Chicagoon muuton yhteydessä, kun hän pääsi kuulemaan vielä elossa olevia alansa mestareita. Suurin suosikkinsa Little Walter oli valitettavasti siirtynyt manan majoille vuotta aikaisemmin, kuten pianon mestari Otis Spann heti kohta Lacocqueien saavuttua kaupunkiin. Onnekseen Pierre pääsi näkemään ja erityisesti kuulemaan itselleen silloin vielä tuntematonta Walter Hortonia Chicagon yliopistossa pidetyssä konsertissa. Se avasi suunnan miehen tulevalle ammatille, ”blueshuuliharpistina”. Heti seuraavana arkipäivänä Pierre osti itselleen ensimmäisen aidon ”Marine Bandin”, nipun levyjä, ohjekirjoja sekä kaikkea mahdollista, mikä liittyi bluesharppuun ja alkoi harjoitella kuusi, seitsemänkin tuntia päivässä. Opettelu tuotti nopeasti tulosta ja jammaillessaan kerran kitaristi-vokalisti Jon McDonaldin kanssa eräässä Pohjois-Chicagon kuppilassa, kaverukset saivat idean perustaa oman yhtyeen, Mississippi Heatin, saaden siihen mukaansa basisti Bob Strogerin sekä rumpali-vokalisti Robert Covingtonin. Tätä ennen Pierre oli jo saanut vankkaa soittokokemusta monen Chicago-bluusikon kanssa, joista osa oli tuleva myöhemmin soittamaan Mississippi Heatissa, kuten mm. Lurrie Bell, Billy Flynn, James Wheeler, Carl Weathersby, Barrelhouse Chuck, Calvin “Fuzz” Jones ja Kenny “Beedy Eyes” Smith.
Albumin kappaleista, kuten kaikissa aikaisemmissakin, suurin osa on Pierre Lacocquen kynästä lähtöisin. Tämän levyn tusinasta kaksi on Mike Dotsonilta sekä yksi Inetta Visorilta, Trouble. Julkaisu on vanhaa tuttua Mississippi Heatia, johon lähdetään heti liikkeelle Silent Too Longin sävelin Lacocquen sekä vierailijakitaristien Carl Weathersbyn ja Giles Coreyn voimin. Levyn lievä kummajainen on reggaerytminen Havana En Mi Alma, kun harppukin on saatu kuulostamaan välillä hauskasti ihan melodikalta.
Hienointa Blue Chicagoa edustavat Uninvented Guest sekä Nothin’ I Can Do, joilla kitaroiva Lurrie Bell osuvasti sinisävelien loputtua toteaakin: ”Some like that”. Nothin’ I Can Do muistuttaa paljon Little Walterin I Got To Go’ta ja harppuakin soitetaan hänen tyylillään. Chicagoon viittaavat myös Mike Dotsonin kappaleet Everybody Do Somethin’ ja Truth Like Train, joisa jälkimmäisellä Pierren kromaattinen itkee säveliä ilmaan siihen tahtiin, etten pitkään aikaan ole moisia soundeja kuullut.
Yhtyeen eräs tavaramerkki on lähes alusta asti ollut naislaulajat, Deitra Farr, Katherine Davis sekä tälläkin levyllä mukana olevat ja yhtyeen tyyliin vahvasti kuuluvat Inetta Visor ja nuoremman polven Daneshia Hamilton. Leidejä kuullaan mm. Batty Crazy’lla, Visorin kirjoittamalla Nothin’illa sekä rullaavaa Louisianan swamppia edustavalla Riding On A Hit’illa. Erikseen täytyy vielä mainita levyn instrumentaalinen nimikappale Madeleine, joka on viisi minuuttia harpistivirtuoosi Pierre Lacocquen ja Lurrie Bellin hienoa soitantaa.
Mississippi Heatin kotisivuilta (mississippiheat.net) löytyvät tiedot yhtyeen ilmestyneistä levyistä, samoin lyriikat sekä mahdollisuus kuunnella noin minuutin pätkät jokaisesta kappaleesta – kannattaa ehdottomasti tsekata. Ja poikkeuksellinen suositus tällä kertaa: voit vaikka ”silmät kiinni” hankkia minkä tahansa MHeatin levyn, sillä ne ovat kaikki samaa hienoa laadukasta tasoa!
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 3/2022)
