THE MIKE ELDRED TRIO
61 And 49
(Music Avenue/Blues Boulevard 250293)
(1) She’s A Rocket (2) Jake’s Boogie (3) Louise (4) Ms Gayle’s Chicken House (5) Jimmy Jimmy (6) This Old Train (7) I Ain’t Coming Back (8) Ruby’s Blues (9) For A Girl (10) Mr Newman (11) Lookie Here (12) 61 And 49 (13) Don’t Go Down There

Uuden pitkäsoittonsa manner-Euroopasta käsin operoivalla Blues Boulevard -yhtiöllä julkaissut Mike Eldred ei olekaan mitään eilisen teeren poikia juurimusiikkiareenoilla. Kalifornialainen kitaristi ja laulaja muistettaneen meillä Suomessakin mm. Stray Cats -basisti Lee Rockerin 90-luvun Big Blue -kokoonpanosta. Eldredin soittoa kuullaan myös Rockerin kolmella tuonaikaisella levyllä (”Lee Rocker’s Big Blue”, 1994, ”Atomic Boogie Hour”, 1995 ja ”No Cats”, 1998). Monipuolisen kitaristin ja parempaan keskitasoon kuuluvan laulajan tyyliskaalassa lomittuvat niin 1950-luvun blues-, rock’n’roll- ja rockabillyperinteet kuin modernimmatkin suunnannäyttäjät Hendrixistä Vaughaniin. Mike Eldred Trion rytmiryhmä John Bazz (basso) ja Jerry Angel (rummut) on taasen hankkinut kiiltävimmät kannuksensa The Blastersin riveissä.

Vaikka bändi myös keikkailee aktiivisesti ja olisi voinut vallan hyvin toteuttaa hengentuotteensa kahdeksan vuoden takaisen esikois-cd:n ”Mike Eldred Trio” (Virgin France) tavoin myös studiolive-hengessä, päätyivät muusikot toisella yrityksellään selvästi monivaiheisempaan, useita vieraileviakin soittajia työllistäneeseen ”hieroen hyvä tulee” -toimintamalliin: Tehtyään ensin kotidemoversiot levylle kaavailemistaan kappaleista oli Eldred vienyt aihiot bändikavereidensa tuomittavaksi. Kun pohjatyöt pitkäsoitolle valituille 13 Eldred-originaalille oli viimein saatu valmiiksi, hanke jätettiin jälleen hautumaan ja miehet itse suuntasivat haalimaan avukseen lisää seurakuntaa – niitä muusikoita, joiden kanssa he olivat aina halunnneetkin levyttää yhdessä.

Booker T. & MG’s -hengessä groovailevalla urku/kitara -instrumentaalilla ”Ms Gayle’s Chicken House” soittavan Scotty Mooren saaminen mukaan oli Eldredin ensimmäisiä päämääriä (Moore oli hänelle jo alustavasti tuttu Lee Rockerin debyyttisooloalbumin sessioista, missä kitaristilegenda myös pistäytyi). Samoin vierailijaksi haluttiin ehdottomasti Los Lobos -kitaristi Cesar Rosas, jonka nylon-akustisen tyylittelyä onkin kuultavissa hienolla 60-luvun Rick Nelson -tuotantoa muistuttavalla ”This Old Trainilla”. Kolmas ilmeinen studioapu oli bändin kanssa myös kiertueilla yhteistyötä tehnyt Kid Ramos, jonka tähdittämällä ”Louise”-shufflebluesilla ”kuullaan” maestron peräti katkaisevan kitarastaan kielen aivan kappaleen lopputahdeilla.

Seuraavaksi Eldred ryhtyi kartoittamaan tarkoitusperiinsä sopivia pianisteja. Nimi Ike Turner tuntui sopivan epärealistiselta unelmalta toteutuakseen – mutta niin vain myös vanha äkäpussi saapui paikalle takomaan odottamattoman villit boogiepiano-osuudet kahteen levyn rokkaavimmista kappaleista, avausraidalle ”She’s A Rocket” sekä Lee Rockerinkin aikoinaan versioimalle ”Jimmy Jimmy’lle”. Lisäksi soittotukeaan kiekolla tarjoavat mm. hammondisti Riley Osborn, baritonisaksofonia tällä kertaa soittava multi-instrumentalisti Jeff Turmes sekä liuta taustalaulajia mukaan lukien levyn huipentavalla ”peltohoilotuksella” mukana oleva Emmanuel Church Gospel Choir.

Mutta mistä levyn otsikossa ja akustisena slidebluesina esitetyssä nimikappaleessa sitten on kyse? Niin, kyllähän kaikki bluesjäärät sen toki jo tietävät. Eldred on kertonut itsekin käyneensä muutamaan otteeseen pyhiinvaelluksella Tienristeyksessä, Valtateiden 49 ja 61 taitoskohdassa Mississippin Clarksdalessa, eivätkä visiittien muistot ole sittemmin jättäneet häntä rauhaan. Paholaista hän ei kylläkään retkillään kohdannut, ei ainakaan sitä Isossa kirjassa mainittua: Ensimmäisellä kerralla oli paikassa vielä aistinut jonkinasteista tarunhohtoisuutta, nykyisin asiat ovat jo valitettavasti toisin. Markkinavoimat jylläävät ja turismi on vienyt myös tästä legendasta terän. ”Risteyksiä” kuitenkin tulee aina uusia ja taas uusia, ja jokaisen on yhä osattava tehdä omat oikeat valintansa. Ja juuri se on se vaikea osuus. Ja juuri siitä kyllä riittää laulettavaa myös tuleville blues-sukupolville.

Pete Hoppula