MICKE & LEFTY FEAT. CHEF – Let The Fire Lead
(Hokahey! HHR2001)
Euroopan mittakaavassa Micke Björklöf tunnettaneen parhaiten jo 1990-luvun alussa perustamastaan Blue Strip -yhtyeestä, mutta pitkän iän on saavuttanut myös sen eräänlainen maalaisserkku, trio-kokoonpano, jonka Björklöfin ohella muodostavat Ville Leppänen ja Miikka ”Chef” Kivimäki. Ryhmän aiemmille albumeille ”Big Bag” (Bluelight, 2004) ja ”Up The Wall” (Hokahey!, 2010) tekee nyt seuraa sekä LP-, cd- että c-kasetti-formaatissa ilmestynyt 12 kappaleen uutukainen.
Miehet saavatkin keskenään paljon aikaiseksi. Jokainen heistä on ottanut kontolleen useampia instrumentteja ja kaikki myös vuorottelevat levyn solisteina. Moni-ilmeisen soitinhallinnan lisäksi myös stemmalaulut kuuluvat konseptiin. Muun muassa Big Bill Broonzylta lainatulla Big Bill Bluesilla kolmikko on päätynyt jakamaan sulassa sovussa soolopestit. Kaveruksille etenkin keikkaolosuhteissa ominainen puoliakustinen hurvittelu-mentaliteetti on yhä läsnä heidän musiikissaan, mutta viimeaikaiset studiokäynnit ovat johdattaneet saattueen ajoittain myös bluesrokimman ilmaisun pariin. Sähköistystä on havaittavissa vaikkapa Ville Leppäsen kirjoittamilla kappaleilla Smalltown Baby sekä Gotta See My Church, joista jälkimmäinen omaa sacred-steelahtaviakin piirteitä.
Levyn jokaisella esityksellä on oma yksilöitävä luonteensa. Kun esimerkiksi Björklöfin vokalisoima nimiraita ammentaa huomattavissa määrin kantrin puolelta, soivat Leppäsen tulkitsemat You Gorgeous You ja Always Something Good kuulaina americana-henkisinä pop-numeroina. Viimeksi mainitussa opetuskin on paikallaan: koska elomme tällä planeetalla on loppujen lopuksi vain rajallista, se aika kannattaa käyttää sanomalla kanssaeläjistä edes jotain hyvää. Leppäsen vahva panos sekä lauluntekijänä että -esittäjänä on hyvin todennettavissa myös lupsakaksi Louisiana-rock’n’rolliksi taittuvalla Rock’n’Bowlilla.
Björklöf itse sen sijaan ei ole ottanut nyt lainkaan osaa kirjoitustyöhön. Valtaosa kappaleista onkin tällä kertaa peräisin Leppäsen pöytälaatikosta. Muutamilla raidoilla on kynäpuhteisiin osallistunut Miikka Kivimäki, jonka kokonaan omaa tuotantoa on levyn päättävä popahtava slovari I Got To Tell You.
Juurevimmillaan MLC taitaa lopulta esittäytyä cover-valinnoillaan. Edellä mainitun Broonzy-numeron lisäksi niihin lukeutuvat intohimoisesti vanhaa Willie Dixonin Big Three Trio -levytystä varioiva avausraita Tell That Woman sekä tuimasti resonaattorikitaroitu Robert Johnsonin I’m A Steady Rollin’ Man, jolla sykähdyttävästä soololaulusta vastaa pitkäsoiton kunniavieras Eero Raittinen.
Nykyiselle digitaaliaikakaudelle jo lähes poikkeuksellisesti tällä levyllä on myös satsattu huolella kansien suunnitteluun. Juha Seilan ottamat valokuvat tuppaavat olemaan taidetta sellaisenaankin, mutta kun artistit on sen lisäksi kärrätty ikuistamaan itsensä Hankoon Jori Tapio Kalliolan ateljeelle taiteilijan vaikuttavien ”kelopääveistosten” seuraan, ja kun projektin graafiseksi suunnittelijaksi on vielä kiinnitetty alalla erityisen ansioitunut Jan ”Örkki” Yrlund, alkaa hommassa toden totta olla yrittämisen meininkiä.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2020)
