MICKE BJORKLOF & BLUE STRIP – Colors Of Jealousy
(Hokahey! HHR2301)
Piti oikein tarkistaa, milloin edellinen Blue Strip -studioalbumi oikein ilmestyi, sillä siitä on vierähtänyt tovi. ”Twentyfive Live At Blues Baltica” -kiekosta on kulunut myös muutama vuosi. Vaikka odottavan aika on ollut luvattoman pitkä, niin hyvää aina kannattaa odottaa. Digisinkkuna julkaistu, tiukkaa riffittelyä sisältävä Highway Highway oli mainio aperitiivi, jonka perusteella oli lupa odottaa todella hyvää. Toisen digisinkun jälkeen ruokahalu oli kasvanut ennätyssuureksi. Maistiaisten perusteella odotukset olivat erittäin korkealla. Kun laitoin levyn soimaan, heräsi kysymys, lunastaisiko se ne lupaukset, jotka digisinkut jättivät? Turha sellaista edes ajatella, sillä tietenkin lunasti ja monin verroin.
Bändi on musiikissaan ollut pitkään omavarainen ja niin tälläkin kertaa. Ville Leppänen on kirjoittanut kaikki 11 kappaletta saaden Seppo Nuolikoskelta vetoapua Feel It In My Bones -sävelmään, eikä joukossa ole yhtään huonoa tai edes vähemmän kuuntelukertoja kestävää sävellystä. Bändin apuna on ollut Lena Lindroos ja Veera Kallio taustalaulajina. En ole kovin innostunut taustakuorojen käytöstä, mutta tällä kertaa stemmaosuudet ovat kiitettävän maltillisia ja ne on miksattu sopivan alas, etteivät ne varastaisi koko showta.
Harri Taittosen soittamat kiipparit antavat myös mukavasti lisämaustetta. Vaikka niiden mukanaoloa ei aina edes huomaa, niiden puuttumisen varmasti. Ulkopuolista tuottajaa ei ole tällä kertaa ollut, vaan Micke Björklöf on toiminut kipparina. Levyä on äänitetty useissa paikoissa, mutta lopputulos on onnistuttu saamaan sopivan napakaksi eikä jälkiä huonosti kasatusta palapelistä ole havaittavissa.
Blue Stripin tekemisissä bluesin peruslaatikko on useimmiten pohjana, mutta lopputuloksessa nivoutuvat sen jäsenten erilaiset musiikkimaut sekä näkemykset. Siksi bändi on aina ollut mielenkiintoinen. Tälläkään kertaa musiikki ei ole 12-tahtista, ja erilaiset rytmit sekä melodiakuviot tuovat vaihtelua mukaan. Hyvänä esimerkkinä vaikka erikoisella kompilla starttaava, dobrolla ja mandoliinilla ryydittetty Good Times Somehow. Levyn hitaampaa osastoa edustava Are You Real on tunnelmapala sisältäen todella kaunista kitaransoittoa. Tykkään myös kappaleen tarinasta. Get Out on mannaa kaikille slidekitaran ystäville. Paras on jälleen jätetty viimeiseksi. Varsin rajua kitarointia sisältävä It Takes Two veret seisauttavine, varmaan kolmasosan koko esityksen pituudesta kestävine loppusooloineen on suosikkini. Uskon tästä tulevan yhtä lailla suuren keikkasuosikin kuin mainion lopetuskappaleenkin.
Vikoja on turha lähteä hakemalla hakemaan, mutta onhan se vähän hassua, kun kyseessä on bändilevy ja kannessa vain Micken naama. Tuollaisen ulkomusiikillisen seikan takia en viitsi miinuspisteitä antaa, mutta CD:n vihkossa olisi voinut käyttää vähän isompaa fonttia.
Micke Bjorklof & Blue Strip on tehnyt vuosien saatossa paljon hyviä levyjä, jotka ovat vielä uutuudenviehätyksen jälkeenkin päätyneet usein levylautaselle. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla tämä vaikutti oikein hyvältä, ja mitä enemmän ehdin levyä kuunnella, se tuntui vain paranevan ”vanhetessaan”. ”Colors Of Jealousy” kaikessa monipuolisuudessaan on heidän paras levynsä. Sori pojat, tästä on paha panna paremmaksi, mutta saahan sitä aina yrittää!
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
