QUINTUS MCCORMICK BLUES BAND
Put It On Me!
(Delmark DE 815)
(1) You Just Using Me (2) Talk Baby (3) How Quick We Forget (4) Same Old Feeling (5) I Got It Baby (6) The Blues Has Been Good To Me (7) Loveland (8) Don’t Know What To Do (9) Change (10) Put It On Me (11) Sadie (12) Say Lover (13) Lady Blue (14) Hallelujah

DEMETRIA TAYLOR
Bad Girl
(Delmark DE 814)
(1) I’m A Woman / Hoochie Coochie Woman (2) All Your Love (3) Voodoo Woman (4) Bad Girl (5) When You Leave, Don’t Take Nothing (6) Going Back To Mississippi (79 Big Boss Man (8) Cherry Red Wine (9) I Can’t Take It No More (10) Trying To Make A Living (11) Little Red Rooster (12) Wang Dang Doodle

Delmarkin uutuuslevyt tuovat valokeilaan kaksi nuoremman polven chicagolaisartistia: Quintus McCormicin sekä Demetria Taylorin. McCormick tosin on iältään jo yli viisikymppinen, mutta hänen paljon kehuja kerännyt debyyttialbuminsa ”Hey Jodie” (katso arvioni BN:stä #241, s. 50) ilmestyi vasta pari vuotta sitten. Eddie Taylorin tyttären Demetrian tapauksessa on kysymys McCormickia iältään reilut kymmenen vuotta nuoremmasta laulajasta. Olen nähnyt artistien esiintymiset Chicagon Bluesfestivaaleilla viime vuosikymmenen lopulla ja he molemmat jättivät positiivisen mielikuvan, McCormick intensiivisisyydellään ja hyvällä vokalisoinnillaan sekä Demetria säkenöivällä ja ronskilla esiintymisellään. Demetrian säestäjinä oli tuolloin sisaruksista koostunut perhebändi Eddie Jr:n ja Larry Taylorin johdolla. Molempien Delmark-artistien ura on saanut menneinä vuosina runsaasti puhtia. Demetrian keikat ovat siirtyneet West Siden kuppiloista keskustan ja pohjoispuolen rahakkaimmille alueille ja hänellä on nykyään myös oma bändi. McCormick on ”Hey Jodie” -kiekon myötä saavuttanut kansainvälistä tunnettavuutta bluespiireissä ja häntä uskalletaan kehua jo uuden cd:n takakannessa yhdeksi Chicagon soul- ja blueskentän kirkkaimmista nykytähdistä.

McCormicin uutuus jatkaa paljolti samoilla jo hyviksi havaituilla linjoilla edellisen kiekon tapaan. Miehen vahvuutena ovat hyvä lauluääni sekä omavaraisuus biisien suhteen. Jälki on tälläkin kertaa muutamaa keskinkertaista sävellystä lukuun ottamatta varsin laadukasta. Kitaristin vokalisointi on miellyttävän kuuloista tuoden mieleen edesmenneen soul-blues-laulajan Z.Z. Hillin. Myös tarvittavaa puristusta ja nyanssitajua on havaittavissa.

Vihon teksteistä vastaava Tom Cullen määrittelee osuvasti McCormicin musiikin pääsuunniksi urbaanin bluesin sekä ”tuulisen kaupungin” silkkisen soulin. Lisäksi hän hakee hakee vertailukohtia 1960-luvun Chicagon bluesympyröihin, jolloin mm. Junior Wells ja Magic Sam höystivät bluesiaan soul-vaikuttein. Tuo ei ehkä ole osuvin määrittely, sillä miehen päällekäyvä sooloilu metallisine kitarasoundeineen kallistuu ajoittain selkeästi rockimpaan suuntaan. Luulisin tuon paikoitellen aika vimmaisen soitannan hieman jakavan mielipiteitä bluesharrastajien keskuudessa. Tosin McCormick osoittautuu levyn perusteella varsin monipuoliseksi soittimensa taitajaksi, joten tuo edellä mainittu edustaa vain yhtä puolta hänen soitossaan.

Uuden levyn tuotantopolitiikka noudattelee totuttua Delmark-laatua. Erityismaininta täytyy antaa erinomaisella taustatuelle, jota McCormick saa säestäjiltään. Rytmiryhmän muodostavat John Chorney (keys), Vic Jackson (b) sekä Jeremiah Thomas (dr). Kenny Andersonin jämäkät sovitukset vierailevalle Chicago Horns -kokoonpanolle taas ilahduttavat viidellä raidalla. Erinomainen lisä on myös Billy Branchin huuliharppu, joka tuo roimasti vahvaa bluestunnetta muutamaan biisiin.

McCormicista on selkeästi kasvamassa yhä etenevässä määrin näkyvä tekijä Chicagon vaativiin bluesympyröihin. Tämä on jo miehen toinen alkuperäismateriaalia sisältävä julkaisu kahden vuoden sisään ja taso ei ainakaan ole laskenut edelliseen peilaten. Hänen uransa on siis varsin mukavassa nosteessa, jolle tämä julkaisu antaa varmasti lisää potkua. Sitä samaa hakee debyyttialbuminsa kautta myös Eddie Taylorin tytär Demetria Taylor.

Taylor on saanut ”Bad Girl” -levylleen todella komean vierailijalistan. Mukana potkua 38-vuotiaan Demetrian levytykselle ovat antamassa mm. Billy Branch, Eddie Shaw ja Big Time Sarah, kaikki arvostettuja chicagobluesnimiä. Taustabändin muodostavat kitaristit Shun Kikuta ja Eddie Taylor Jr., kosketinsoittaja Roosevelt Purifoy, basisti Greg McDaniel sekä rumpali Pookie Styx. Kun aiheena on ehta chicagoblues ja tuottajana Delmark-pomo Bob Koester, arvatenkin tulos ei voi kauhean pieleen mennä. Varsinkin, kun Demetria Taylor osoittautuu levyn perusteella ihan kelvolliseksi, vahvasti esikuvansa Koko Taylorin jalanjäljissä kulkevaksi laulajattareksi.

Biisimateriaali on tuttua chicago-kamaa menneiltä vuosilta. Toisin kuin Quintus McCormicin tapauksessa Demetria joutuu turvautumaan lähes kokonaan lainamateriaalin esittämiseen. Hän tekee sen kuitenkin varsin onnistuneesti. Oikeastaan vain Magic Samin turhan pitkäksi venytetty ”All Your Love” ei oikein istu hänelle ja tulkinta jää valjuksi. Sen sijaan esim. Koko Taylorin funkahtava ”Voodoo Woman”, kepeästi rullaavat ”Bad Girl” (mukaelma isänsä ”Bad Boy” -klassikosta) ja Nora Jean Bruson ”Going Back To Mississippi” sekä hieno Luther Allisonin molliblues ”Cherry Red Wine” kulkevat upeasti. Myös niinkin kaluttu biisi kuin ”Wang Dang Doodle” saa mainion versioinnin Big Time Sarahin duetoidessa mukana. Suuret kiitokset toimivuudesta menee tietysti tälläkin kiekolla ensiluokkaiselle bändityöskentelylle. Shufflet rullaavat todella rennosti ja irtonaisesti. Taas kerran Billy Branch harppuineen tuo mojovan lisän kattaukseen. Samoin Eddie Shawn foni täydentää saundimaailmaa hienosti. Myös kitaristien yhteistyötä on ilo kuunnella, kun tyyli on hallinnassa. Demetria ei ole mikään maailman persoonallisin blueslaulaja, mutta hoitaa homman kuitenkin mallikkaasti liikoja pingottamatta. Ehkäpä tuo kurkkuäänen käyttö menee välillä hieman jo liialliseksikin. Koko Taylorin vaikutus hänen tyyliinsä on ollut mitä ilmeisin, ja myös tuo kurkkuääni on varmasti peruja tuolta suunnalta.

Ennakko-odotuksiini nähden tämä kiekko osoittautui paljon vahvemmaksi kokonaisuudeksi kuin tuttua materiaalia sisältäneen biisilistan perusteella osasin toivoa. Mitään mullistavaa tai uutta näkökulmaa cd ei tarjoa, mutta sen sijaan se esittelee takuuvarmaa ja erittäin hyvin esitettyä chicagobluesia yhdeltä Taylorin bluesperheen soihdunkantajalta.

Jatkoakin varmasti levytysrintamalla seuraa. Demetria lupailee jo nyt uutta alkuperäismateriaalia seuraavalle julkaisulle lainabiisien sijaan. Hyvä niin, sillä kehittyäkseen artistina seuraava askel on ilman muuta omat sävelmät. Odotamme mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

J-P Berg