MAX ON THE ROX
Marilyn’s Favourites
(Rox II ROXCD-2004, omakustanne) -14

Kylläpä aika rientää – tarkistus kun osoitti, että Vaasanmiesten edellisestä albumista on vierähtänyt peräti yksitoista vuotta. Max On The Rox ei ole puhdas bluesbändi, pikemminkin passaa puhua mätöstä ja jytästä, sellaisesta isojen poikien vähän vaarallisesta rockista, jota kolmen miehen voimin veivataan ja jonka toiminnalle blues ja sen sukulaiset eivät ole ollenkaan vieraita.

Mainittua jytää irtoaa heti aloituksen runttufunkilla Burning ja isosti soitetulla twist-rockerilla Cool Hot Mama. Rockin’ On vastaa nimeään: vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Erään sortin kulminaatiopiste tavoitetaan hurjalla Hendrix-punkilla Ruff Life Blues, joka pelaa voimasointujen ja hiljaisempien kohtien eroavaisuuksia peilaten. Vielä voi jytinöihin laskea suoraviivaisen boogien Nile Crocodile – esitys, joka pyörii tiukan riffin varassa.

Chicago edustaa tavoitetta kokeilevampaan suuntaan ja vinhassa uptempossa piiskaava jatsi on hersyvä. Samoja leppoisia swingi-swengi-sävyjä irtoaa mainiolta tienpäällä -laululta Billy Road2, jolla kazoo nappaa yllätyssoolon. Bluesin ja rockin rajapaalua etsiskelevä Peace on persoonallinen medium, joka keinuttaa kuulijaa kuin aalloilla. Farewell pyrkii – ja myös pääsee – suoranaiseen transsitilaan, Sävyltään outoa, kiehtovaa ja shamanistista biisiä voisi kutsua vaikkapa inkkari-bluesiksi.

Max On The Roxin uutuus juhlii monimuotoisuudellaan, mutta paketti on kuitenkin tiiviin johdonmukainen.

Mikke Nöjd

(Julkaistu BN-numerossa 2/2015.)