LUCKY 5
Broken Arrow
(LU5CD 01, omakustanne)
(1) Broken Arrow (2) This Road (3) Deal With The Devil (4) Wolf Song (5) Lying For You (6) Big Fat Mama (7) Too Hot (8) Try Again (9) Little Rebel (10) On My Backyard (11) See That Girl (12) I’ve Be Gone (13) Crazy ‘Bout Your Loving

Juuri debyyttilevynsä ulos pukannut Lucky 5 –yhtye vakuutti heti ensikuuntelulla, paitsi tuhdeilla soundeillaan niin myös sillä, kuinka hetivalmiilta ryhmä kuulosti. Toki levykannen potretista selkisi, että kyseessä eivät ole mitkään rippikoulupojat. Pienen salapoliisityön jälkeen paljastui, että täältä löytyy kytkentöjä mm. Francine- ja Goofy & the Gamblers –yhtyeisiin, ja että keikkojakin on takana varsin kunnioitettava määrä. Musiikillinen linjaus jakautuu levyllä selvästi kahteen tai oikeastaan kolmeen eri osastoon: tässä nojataan vahvasti moderniin rockabillyyn, välillä ollaan vähän raskasotteisiakin ja paikoin on aistittavissa tietty Fabulous Thunderbirds –henkisyys. Mikäli äskeisestä syntyi mielikuva, että kokonaisuus on sekava, niin se on väärä: paletti nimittäin toimii suorastaan oivallisesti.

Biiseistä kannattaa nostaa esille vaikka rehvakkaan irtonaisesti rullaava billy-rocker (2), jolla soolon nappaa yllättäen foni. Vahvassa uptempossa pompottava (4) on terhakka ja soolon vie puolestaan huuliharppu. Turpahöylä onkin levyllä varsin vahvasti mukana ja se alleviivaa biisien riffittelyjä tehokkaasti antaen samalla sävelteoksille uutta ilmettä. Raita (6) puolestaan heiluu likipitäen holtittomassa billy-tahdissa, ja päätös (13) on reipas ja suoraotteinen billy-rokitus.

Bändin toisenlaista osaamista valottaa mm. remakka shuffle (5), joka taatusti istuisi vaikkapa mainitun Thunderbirds-ryhmän ohjelmistoon. Suora rocker (7) on jo hevimpää osastoa ja rankalla riffillä varustettu (8) tuppaa menemään jo liiankin rankaksi. Sen sijaan rehevästi irroitteleva (9) ansaitsee ison läjän plussia ja tänttäränttä (10) kera huuliharpun kerää myös sympatioita osakseen. Arvio venyy, mutta kaksi biisiä pitää vielä nostaa tapetille: raita (3) on melodinen billy-blues, jolta löytyy vahva fiilis. Hieman ”Rumble”-henkisyyttä varioiva (12) taas on tanakka pomppushuffle, ja kitarasoolon kikkailussa on jotakin kivasti tutunomaista.

Tähän pitäisi keksiä joku nokkela loppupyöristys, joten: koittakaapas vaikka koekuunnella, sillä eiköhän alan liikkeissä tätä ole saatavilla – jos ei, niin netti auttaa. Tiukka kiekko!

Mikke Nöjd