LITTLE RICHARD
Rocks
(Bear Family BCD 17138)
(1) Tutti Frutti (2) Ready Teddy (3) Slippin' And Slidin' (4) Long Tall Sally (5) Baby (6) Miss Ann (7) True Fine Mama (8) By The Light Of The Silvery Moon (9) Kansas City (10) Rip It Up (11) She's Got It (12) Lucille (13) Heeby-Jeebies (14) Hey-Hey-Hey-Hey (15) Get Rich Quick (16) I'll Never Let You Go (Boo Hoo Hoo Hoo) (17) Little Richard's Boogie (18) All Around The World (19) I Got It (20) Jenny, Jenny (21) Good Golly Miss Molly (22) Baby Face (23) The Girl Can't Help It (24) Ooh! My Soul (25) Keep A Knockin' (26) She Knows How To Rock (27) Bama Lama Bama Loo (28) I'm In Love Again (29) Lawdy Miss Clawdy (30) Dew Drop Inn (31) Get Down With It

Olen pitänyt BF:n ”Rocks”-sarjaa teennäisenä ”rahat pois” -tyylisenä ja BF:n imagoa nakertavana saman materiaalin kierrätyksenä, narutuksen kohteena tällä kertaa rock & roll -harrastajat. Entäs tämä: ”Little Richard Rocks!”. Rikuhan rokkasi aina. Hittituotteen BF olisi saanut, jos olisi ympännyt tästä tuplan, kakkoslevynä tyhjä cd-r otsikolla ”Pat Boone Rocks!”. Pat kun ei rokannut koskaan, ei edes niillä parilla hienolla 60-luvun alun pop-levyllään.

Tässä nyt on kumminkin Specialtyhitti poikineen, ”Send Me Some Lovin'” tietysti on heivattu, vaikka mieluummin minä sen olisin ottanut kuin vaikka vähän ontuvan raidan (26). Eikä ”Baby Face” myöskään ole koskaan oikein kolahtanut. Ihan yhtä upea paketti paksuine vihkoineen tämä on kuin ”normaalit” BF:tkin, ja vihosta voi tutkia mitä esim. Riku hääräsi 50-luvun alussa Atlantassa suuren oppi-isänsä Billy Wrightin kanssa. Ehkä siellä kehiteltiin musiikillisia ideoitakin, eikä pelkästään vaihdettu mielipiteitä huulipunien ja kynsilakkojen sävyeroista. Aika huima oli nimittäin Rikun muodonmuutos RCA:lle ja Peacockille pari vuotta aiemmin levytelleestä melko tavanomaisesta ja vähän jähmeästäkin r&b-laulajasta villiksi rokkariksi. Pari vanhempaa näytettä on mukana, raidat (15) ja (17), sopii vertailla... Specialtyjen taustat soittaneen N.O.-miesten studiobändin merkitys käy samalla entistä selvemmäksi. Cosimon pajan luottomiesten ryhmä toimi kuin rasvattua, ja jälki on ylivertaista esim. Pecockilla Rikua kompanneen Johnny Otisin orkesterin rinnalla, eikä mikään nollaporukka sekään.

Riku on ylivoimainen rock & roll -suosikkini, valkoisilla ja mustilla kilpakumppaneilla ei ole mitään jakoa. Jäljittelijöitä riitti pilvin pimein. Muutama hajalaukaus osui liki kymppiin, ja moni sittemmin kovakin tähti (Otis Redding, Dee Clark, Don Covay, Joe Tex jne.) teki hulvattomia kiekkoja, mutta varsinainen haastaja Bunker Hill ilmaantui kuvioihin liian myöhään. Siltä suunnalta eli gospelista olisi myös löytynyt liuta miehiä, jotka olisivat panneet Rikun huippuaikoinaankin järjestykseen, siis penkin päähän nöösipoikien paikalle. Valitettavasti nämä hurjimukset eivät rock & roll- ja r&b-harrastajissa saa aikaan kuin halveksuvia tuhahduksia, vaikkei levyn levyä ole kuultu. Omapa on tappionsa...

Kenelle tämmöiset sitten tarkoitetaan, kaikillahan nämä ovat. Tietysti voi hommata kuluneiden kopioiden tilalle tuoreemmat, mutta ei siitä isoja markkinoita synny. BF:n sitkeä toiminta panee uumoilemaan, että uusi sukupolvi sittenkin löytää tämmöiset klassikot. Syytä olisi. Siitä on tosin jokunen vuosi, kun kävin musavideokanavalla kurkkaamassa mitä nuoriso kuuntelee, ja masentavalta näytti. Silmät kiinni en pystynyt sanomaan artistin ihonväriä, yhtä ja samaa mössöä. Silmät auki sitten erottui, että Soul Expressin kundien kehittelemä suomennos termille r&b pätee edelleen; ”ryntäät ja berse”. Minun oli puolestaan vaikea mieltää musiikiksi ollenkaan sitä mökellystä, minkä saivat aikaan ne vähämieliseltä vaikuttaneet lylleröt, jotka keuhkosivat posket ja leuat hetkuen pieksevänsä narttujaan ja ampuvansa jokaisen, jonka naama ei miellytä. Sinne väliin joku vanha Little Richard -filminpätkä, niin voisi muutama muotoutumassa oleva musiikillinen maailmankuva muuttua...

Juhani Ritvanen