LITTLE MILTON
If Walls Could Talk
(Shout 41)
(1) If Walls Could Talk (2) Baby I Love You (3) Let’s Get Together (4) Things I Used To Do (5) Kansas City (6) Poor Man’s Son (7) Blues Get Off My Shoulder (8) I Play Dirty (9) Good To Me As I Am To You (10) Your Precious Love (11) I Don’t Know (12) The Dark End Of The Street (13) I (Who Have Nothing) (14) Let Me Down Easy (15) Driftin’ Drifter (16) Grits Ain’t Groceries (17) I Can’t Quit You Baby

Levyn alaotsikko on ”1960’s Chicago soul-blues”. Termiä soul-blues ei käytetty vielä 60-luvulla, vaikka silloin sen juuret luotiin. Yksi ensimmäisistä taisi olla Bobby Bland siinä vaiheessa, kun hän astui pari askelta bluesista poispäin. Eräs Milton Campbellin esikuvista oli juuri Bland. Vuoden 1965 alussa he jopa levyttivät saman kappaleen (Blind Man). Myynti jakautui niin, ettei siitä tullut kummallekaan kuin pikkuhitti.

Kun If Walls Could Talk –albumi äänitettiin, oli Little Milton ollut Chessillä jo melkein kymmenen vuotta. Ensimmäinen Checker-single Lonely No More julkaistiin nimittäin jo vuonna -61. Menestys oli alkuvuosina vaatimatonta. Muutos tapahtui vasta vuonna -65, kun Billy Davis tuottajana muutti laulajan tyylin selkeästi Chicago-souliksi. Hitit We’re Gonna Make It ja Who’s Cheating Who? tunnustetaan mustan musiikin klassikoiksi. Milton ei kuitenkaan koskaan täysin unohtanut bluesia. Niinpä tältäkin koosteelta voidaan löytää aineksia niin bluesin kuin soulin puolelta.

Koosteen materiaali on pääosin vuosilta 1968-69. Alkuperäisen albumin (11 uraa alussa) lisäksi tärppeinä tarjotaan kolmen singlen molemmat puolet vuodelta -68. Niitä ei ole näkynyt juuri muilla kokoelmilla. Laajalla, nyt jo lopetetulla Essential kokoelmalla näyttää olevan vain Let Me Down Easy.

Chicago-soul oli muuttunut viidessä vuodessa aika lailla. Vuosikymmenen lopussa Tyrone Davis näytti mallia tekemällä muutaman hitin. Ehkäpä tämänkin albumin muutama ns. pomppoura on Tyronen menestyksen ansiota. Varsinaiset balladit ovat nimittäin aika vähissä. Vain Jimmy Holiday –cover Baby I Love You ja Dark End Of The Street voidaan laskea sellaisiksi, sillä muuten mennään keskitempossa tai bluesformaatissa. Maurice Dollison (kitaristina usealla uralla nimellä Cash McCall) on pätevä lauluntekijä. Hänen kynästään ovat peräisin (3), (10) ja (14). Bobby Millerin väkinäinen nimikappale ei ole mieleeni, mutta singlenäkin kokeiltu Poor Man’s Son on erinomainen. Jäin siinä ihastelemaan varsinkin soittajien yhteistyötä. Myös single Checker 1208 (Let Me Down Easy / Driftin’ Drifter on kuuntelemisen arvoinen. Jälkimmäinen on äänitetty Leadbitter/Slavenin mukaan jo kesällä -66. Bobby Parkerin (7) saa myös hienon käsittelyn, kun taas muutamat bluesstandardit (4) ja (5) eivät ihmeemmin säväytä. Sen sijaan Grits Ain’t Groceryn –hitin bpuolelle on kätketty todellinen helmi. Otis Rushin klassikko I Can’t Quit You Baby saa upean tulkinnan. Ihmettelen vaan kuinka melkein 7-minuuttinen kappale on saatu mahtumaan singlelle?

Little Milton on näissä laulajana parhaimmillaan ja kuten aiemmin tuli mainittua myös soittajat olivat Chicagon studioissa huippumiehiä. Little Miltonin taustalla soittavat mm. Phil Upchurch, Cash McCall, Morris Jennings, Floyd Morris ja Donny Hathaway. Oman puhkisoitetun vinyylini olen näköjään hankkinut Tukholman Sergelmusiikista. Nyt oli korkea aika siirtyä cd-aikaan, varsinkin kun sain muutaman bonusuran kaupan päälle.

Aarno Alén