LEON BRIDGES
Coming Home
(Columbia 88875 08914 1 [LP]/2 [CD]) -15

Hiljattain Billboardin R&B/Hip-Hop -albumilistan kärjen tavoittaneesta Todd "Leon" Bridgesistä on vuoltu poptähteä nykymaailman oppien mukaan armottomalla webbipropagandalla kuluvan vuoden alkupuolelta lähtien. Mm. Spotifyssa ja Soundcloudissa satojatuhansia soittokertoja kahmineet "sinkku"-nostot, kuten vanhan liiton smooth soul -balladityyliä sopivasti modernisoidulla tatsilla lähestyvät Coming Home ja Better Man ovatkin tehneet tehtävänsä: Bridgesistä on kehkeytynyt musiikkipiirien ykköspuheenaihe juuri poistumatta nykyisiltä kotikunnailtaan Forth Worthista, Teksasista.

26 vuotta sitten syntynyt luonnonlahjakkuus on kuin Luojan luoma täydellinen retro-teollisuuden mannekiini, joka koukutti vilpittömän tuntuisen olemuksensa, kiistattomien musikaalisten kykyjensä sekä kirjoittamiensa iskevien kappaleiden turvin universaalin kuulijakuntansa samaan tapaan kuin se oli saanut ensin lukemattomat levy-yhtiöt kiinnostumaan itsestään: netin välityksellä.

Toistaiseksi miltei yksipuolisella kriitikkosuitsutuksella hellitty Bridges lienee hypetyksensä ansainnut, mutta olisiko debyyttipitkäsoitto voinut silti ylittää rimansa vielä hieman korkeammaltakin? Periamerikkalaisen ryysyistä rikkauksiin -tarinan sankari ponnahti yllättäen astioiden tiskaajasta Columbia Recordsin levyttäväksi artistiksi vuonna 2014, mutta 50- ja 60-lukujen vintage-tyyliin kertoman mukaan aidosti ihastunut ja omaksunut laulaja-lauluntekijä ei kuitenkaan vaikuta pelkältä tuotantokoneistonsa aikaansaannokselta.

Viimeiseeen pilkkuun saakka sekä soundillisesti että visuaalisesti siloiteltujen retropuitteiden takaa paljastuu kaikesta huolimatta varsin tyypillinen nuoren nykypäivän aikuisen pääsääntöisesti rakkausaiheisiin keskittyvä singer-songwriter -julkaisu. Se särmä mikä Bridgesin "virheettömäksi" hiotusta musiikista vääjäämättä uupuu, antaa vastavuoroisesti näytönpaikan hänen lauluilleen – ja sitä kautta välittämilleen tunteille, sen sijaan että artisti pyrkisi itseoikoisesti ainoastaan tanssittamaan kuulijoitaan. Vahvana esimerkkinä toimii vaikkapa lauluyhtye-gospelia henkivä Lisa Sawyer, oodiksi puettu muistelma laulajan äidin uskoontulosta New Orleansissa 60-luvulla. Upeaa spirituaalista harmoniaa tulvivat myös mm. creole-tunnelmainen Flowers sekä kuorotaustainen loppuhiljentely River.

Bridges kantaa vastuuntuntoisesti hänelle lastatut reinkarnaatio-vertaukset niin Sam Cookeen, Otis Reddingiin kuin Marvin Gayeenkin, lipsuen vain ajoittain liialliseen imitaatioleikkiin maailman parhaimpien laulajien kastiin rankattujen esikuviensa kustannuksella. Näihin hetkiin voinee laskea ainakin sinänsä tyylikkään Otis Redding -vivahteisen slovarin Pull Away sekä vahvoja Sam Cooke -maneereja hyödyntävät 12-tahtiset shufflenumerot Brown Skin Girl ja Twistin' & Groovin'. Kokonaisuutena miehen suoritustaso on kuitenkin siinä määrin aseistariisuvaa luokkaa, että armon on pakko antaa käydä oikeudesta. Myönnettävä on, Leon Bridgesin esikoinen lukeutuu kuluvan vuoden merkkiteoksiin nykysoulin saralla.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 4/2015.)