KONONEN & PAJUKALLIO – Mutaisista vesistä
(Levyasema Lempi LESE-23)
Metsähovin pojat – Live
(Bluelight BLR 33213 2)
”Turpaan tulee, jos et kehu”, uhosi muuan taiteilija aikoinaan ojentaessaan tuoretta levyään arvosteltavaksi. No mutta miten se nyt tähän liittyi? Sehän oli vuoden ’74 Musa-lehdestä, kun Albert Järvinen esitteli päätoimittaja Waldemar Walleniukselle ensimmäistä singleään. Nythän tässä tapauksessa kaikki meni aivan päinvastoin.
Kun Arto ”Pilli” Pajukallio työnsi minulle nämä levyt, hän oikein vaati haukkumaan ne. Häntä kun on ilmiselvästi häirinnyt kannustavan positiivinen suhtautumiseni kotimaan laihoille markkinoille suunnatuille julkaisuille. Pillille sanoin, että enhän mä voi. Suonna Kononenkin on niin pätevä jätkä. ”Jos mä haukun sitten vain sut?” Emme päässeet oikeastaan mihinkään lopputulokseen. Kova paikka!
Ei vaan, olin hämmentynyt näistä levyistä, sillä en ollut niihin ennen törmännyt. Miksei niitä ole aiemmin noteerattu lehdessämme? Minialbumi ”Mutaisista vesistä” oli ilmestynyt jo ’19 ja tämä keikkataltiointi ”Metsähovin pojat” vuonna ’20. No mutta ei muuta kuin otetaan haaste vastaan ja ryhdytään haukkumaan!
Duolla on paljon yhteistä. Sekä Suonna Kononen että Pilli Pajukallio (parivaljakko näyttää käyttävän myös kollektiivista nimeä Konokallio) ovat kunnostautuneet niin toimittajina, aktiivisina ja monipuolisina musiikin harrastajina, säveltäjinä, sanoittajina kuin myös pelimanneina eli musikantteina. (Kunnioituksesta heitä kohtaan en käytä inflaation kärsinyttä ”muusikko”-sanaa). Tunnetuin yhdistävä tekijä lienee kuitenkin rakkaus kantri-musiikkiin. Kononen on vetänyt mainiota Huojuva lato -yhtyettään jo vuosia ja useimmat muistavat Pillin Freud Marx Engels & Jungin puuhamiehenä. Jokunen vuosi sitten kaksikko päätti lyödä päänsä yhteen – ei toki kirjaimellisesti – ja lähteä tekemään yhteisiä keikkoja. Tuloksena syntyi siinä ohessa myös minialbumi ”Mutaisista vesistä”. Puolet levyn kuudesta kappaleesta on Konosen, puolet taas Pajukallion tekemiä ja laulamia.
Kononen tiedetään hienoksi laulumaakariksi, eikä petä luottamusta nytkään. Kaksi laulua kertoo realistisesti ja lohduttomastikin ravintola- tai oikeastaan kapakkaelämästä. Outokumpulaisesta Metsähovista innoituksensa saanut Metsähovin pojat kuvaa tosin yhtä hyvin baaritunnelmia missä hyvänsä lähiöräkälässä. Muutaman kaljan jälkeen tiivistää tilannetta, missä kertoja yrittää löytää seuraa pubista ”muutaman” kaljan jälkeen. Useimmat lukijoista kai tietävät, ettei siinä hyvin käy.
Pajukallio on hyviä ralleja väsännyt ennenkin, mutta mielestäni nyt hän ylittää itsensä. Syvästi yhteiskunnalliset Mä en siedä että mua näin kohdellaan (moderni työväenlaulu Woody Guthrien hengessä) ja Ai sustakin kritisoivat vakavasti mutta humoristisesti työllisyystilannetta, syrjäytymistä ja niiden aiheuttamaa epätoivoista raivoa. Alkoholia ei tietenkään unohdeta nytkään.
Konosen Maaseurakunnan hautausmaalla on erikoinen kertomus paikallisen, nähtävästi vähemmän pidetyn kauppiaan kuoppajaisista. Pillin Mutaisista vesistä (Jallun laulu) on myös synkkä tarina yhteisen ystävämme traagisesta kohtalosta. Pitkätukkaiselle bluesfanille omistetun kappaleen nimi viittaa tietenkin Muddy Watersiin ja mainitaanhan sanoituksessa myös suden ulvonta (Howlin’ Wolf). Tarina ei ehkä aukea, mikäli ei Jallua tuntenut, mutta minut se vetää hiljaiseksi.
Mutta entä sitten tämä live-levy ”Metsähovin pojat”? Melko haastava paketti – yli 70 minuuttia kantripaskaa (anteeksi epäkorrekti sana, mutta se on yhden kappaleen nimi). Joko nyt päästään kritisoimaan oikein kovalla kädellä?
Levy on äänitetty pienissä kuppiloissa duon Pohjois-Karjalan kiertueella syksyllä ’19. Aluksi tulee ehkä monelle mieleen, että miksi tämä on julkaistu? Tuttuja kappaleita edelliseltä levyltä (Metsähovin pojat, Mutaisista vesistä ja Ai sustakin), Konosen ja Huojuvan ladon ohjelmistosta sekä Freud Marx Engels & Jungin tunnetuimpia hittejä, mutta, mutta… myös paljon muuta. Sehän on jonkinlainen kevyt katsaus suomalaisen kantrin vuosista. Mukana on niin Jussi Raittisen käännös Rick Nelsonin Garden Partysta (Luokkajuhlat) kuin myös Juliet Jonesin sydän -yhtyeen Kantri. Viimeksi mainitussa on hersyttävästi kantrikliseitä ironisoiva kertosäe: ”Muusikot, tehkää biisi jossa nainen jätetään. Muusikot, tehkää sellainen biisi, jossa mies ei joudu kärsimään.”
Yllätyksiäkin mahtuu sekaan. Juice Leskisen ensilevyltä (’73) poimittu Hän sammuu lienee tosiaan ensimmäinen suomalainen juoppokantri. Mainio valinta, vaikka alkuperäisversion laulaneen Pena Penninkilammen dramaattisuuteen Pillin tulkinta ei ylläkään.
Yllättävä oli myös myöhemmin Topi Sorsakoskena tunnetun Pekka Tammilehdon käännös lauluyhtye The Cloversin R&B-hitistä Love Potion #9 eli suomeksi Tää koskista on vain. Se oli aikoinaan Topin laulamana Jussi & The Boysin levyllä ”Lapsilta kielletty” (’79), mutta myös Tammilehdon veljesten vetämän Kalle Kiwes Blues Bandin ohjelmistossa. Pilli ja Kononen ovat kehittäneet kappaleen loppuun varsinaisen yllätyksen. Enpä ollut koskaan ajatellut Led Zeppelinin Stairway To Heavenin sopivan tähän. Mutta pitäisikö tässä kohtaa antaa sitä kaivattua kritiikkiä, kun levykansiteksti kertoo kappaleen olleen tunnetuin englantilaisen The Searchersin versiona. Totta kylläkin, että se oli isompi hitti Yhdysvalloissa kuin alkuperäinen, mutta jottei Juhani Ritvanen kääntyisi haudassaan, on Blues Newsissä pakko muistaa Cloversiakin.
Moni kappaleista on Pekka Myllykosken nerokkaasti sanoittamia. Heti pelinavaukseksi valittu Huuskonen rakentaa, alkujaan Tom Russelin Who’s Gonna Build Your Wall, on Myllykoskea parhaimmillaan, vaikkakin viimeisimmillään. Freud Marx Engels & Jung -ohjelmistosta mukana on Mikko Saarelan Töölööseen ja Pillin suomeksi sanoittama Hank Williamsin I Saw The Light eli Valon mä näin sekä Myllykosken mestarilliset käännökset Pois tältä valtatieltä (Guy Clarkin L.A. Highway), Sunnuntaiaamun kadut (Kris Kristofferssonin Sunday Morning Comin’ Down) ja Särkynytsydämiset (Guy Clarkin Broken Hearted People).
Huojuvan ladon tuotannosta ovat mukana TV2:n sarjasta Paluumuuttajat suurelle yleisölle tutuksi tullut Rakkaus ja juuret, Suomenhevonen sekä aiemminkin mainittu Kantripaskaa (Waylon Jenningsin Outlaw Shit). Harvemmin kuultuja Konosen lauluista ovat hänen äidinisänsä Reino Rinteen lyriikkaan sävelletty Ikimetsän puut ja ennen julkaisematon Levittäkää tuhkani Lahdentielle.
Ei siis huonoja valintoja kumpikaan levy niin kantrin kuin muunkin hyvän musiikin ystäville. ”Mutaisista vesistä” palauttaa uskon siihen, että tällaistakin musiikkia vielä joku osaa ja uskaltaa tehdä. ”Metsähovin pojat” on onnistunut dokumentti siitä, kuinka kaksikko saa yleisön puolelleen kansankuppiloissa. Edes levyn pituus (se em. yli 70 min.) ei ehdi puuduttamaan. Aika menee kuin siivillä!
P.S. Ai niin, se Pillin vaatima kritiikki (eli haukkuminen, hau hau) oli vähällä jäädä. Sanotaan nyt vaikka, että siitä huolimatta että cd on pienen budjetin julkaisuksi erittäin hyvä äänite, tuppaavat näillä livelevyillä tekstit jäädä vanheneville korville epäselviksi. Sääli, mutta sanavihko 19 kappaletta sisältävälle levylle lienee mahdoton toive. Ei muuta kuin korvat hörölle!
Honey Aaltonen
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
