JYRKI PERÄLAMPI – Makes Me Feel Good
(Moondog Music MOONCD2204)
Kun Elvis ottaa ihmisestä vallan, se ei tunnu poistuvan sen enempää kehosta kuin sielustakaan edes vuosikymmenissä. Jo naperona Presleyn musiikille altistunut ja mm. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Goofin’-merkille levyttäneen The Dell-Tonesin solistina lupaavasti soittoharrasteet aloittanut Jyrki Perälampi kuitenkin muutti aikuisemmalla iällä maaseudulle ja tuli samalla perhearjen myötä unohtaneeksi orastavan urapolkunsa rock’n’roll-laulajana. Väylä takaisin keikkailun pariin löytyi vasta 2010-luvun jälkipuolella ja etenkin Fresh Fish Special -kokoonpanon kanssa hänelle aukeni jälleen portti nuoruuden unelmaan, tulkitsemaan Elviksen Sun-kauden tuotantoa. Seuraavaksi Mystery Train -yhtyeen Ari Hannisen yhteydenotto syksyllä 2020 johti asiasta toiseen ja lopulta levyttämään uutta materiaalia niin ikään Mystery Trainista tutun studio- ja Moondog Music -pomo Petri Mäntysalon hoiviin.
Covidin jyllätessä Perälampi yhdessä basisti Hannisen, kitaristi Eero Vaajoensuun, rumpali Jani Ahtiaisen, pedal-steeliä soittaneen Jussi Huhtakankaan sekä Petteri Salmen ja Samu Laihon muodostaman taustaköörin kanssa käytti aikansa tehokkaasti hyväksi ja sai aikaiseksi tusinan Elvis-kytköksisen raidan esikoisalbuminsa. Jälki on kunnianhimoisuudessaan vaikuttavaa ja kyllä, myös riittävän itsenäistä, ettei huoleen lytätyksi tulemisesta pelkkänä elvari-imitointina ole aihetta.
Päällimmäisenä Perälammen musiikista välittyy hänen lämmin, sopivan testosteroninen ja liioitelluista maneereista erossa pysyttelevä aikuisen miehen äänensä. Laulaja ei myöskään lähde koettelemaan itseään rock’n’roll-numeroiden parissa vaan versiointien kohteina ovat nyt kauttaaltaan Elviksen ja hänen hengenheimolaistensa 1960-luvun alun balladivoittoisemmat teokset. Karvan verran ylimitoitetusti hän tosin on turvautunut Presleyn varhaisena impersonaattorina julkkikseksi nousseen Terry Staffordin levytyksiin, joita on mukana peräti neljä: Follow The Rainbow, Playing With Fire, I’ll Touch A Star sekä slovari Suspicion, jonka Elvis toki levytti ensin, mutta josta hitin vuoli kahta vuotta myöhemmin juuri Stafford. Edellisten ohella Perälammen maskuliininen vokalismi toimii luontevasti Sanford Clarkin klassikko-mollirockabillyllä Love Charms sekä Ray Smithin vuoden 1960 singleltä paikannetulla Makes Me Feel Goodilla, jolla myös stemmalaulut on saatu osumaan erityisen tyylikkäästi kohdilleen. Elviksen omasta tuotannosta extraonnistuneeseen uusiokäsittelyyn on päässyt alkuperäisen levollisen ilmeensä säilyttänyt Pocketful Of Rainbows vuoden 1960 ”G.I. Blues” -soundtrack-LP:ltä.
Elvis kummittelee tietenkin läsnäolevana myös ison P:n jäähyväisalbumille ”Moody Blues” laulamalla Johnny Acen r&b-ikivihreällä Pledging My Love, jonka Perälampi tarjoilee rauhallisen säästeliäästi, antaen vain jylhän äänensä tehdä tehtävänsä. Mallikkaasti samaan kerhoon kelpaa myös Teddy Randazzon teinipopahtava slovari Pretty Blue Eyes, jonka ennätti ennen Teddyn omaa vuoden 1964 näkemystä levyttää pitkä rivistö muita kroonereita, mukaan lukien Steve Lawrence vuonna 1959.
Bonuskappaleina ovat mukaan päässeet myös kolme onnistunutta kotimaista Elvis-tulkintaa, jotka oikeastaan olisivat voineet hyvin korvata levyn ”varsinaisessa sisällössä” kyseisten esitysten selvästi persoonattomammat englanninkieliset versiot: Talven kylmän kyyneleet (Summer Kisses Winter Tears), Mari naapurin (His Latest Flame) ja Onnen siteet (Fame And Fortune). Niistä ennen kaikkea viimeksi mainitun Timo Jämsen -lainan tapaisia vahvan tasapainoisia suorituksia kelpuuttaisi mieluusti lisääkin viime aikoina ylitarjonnalla kuormitetulle ja kiinnostavuusasteeltaan vaihtelevalle ”Elvistä suomeksi” -tantereelle.
Kansikuvasta bonuspapukaijamerkit, onhan se otettu Finnish Blues Societyn lokakuussa 2022 järjestämästä Elvis-tribuuttikonsertista Helsingin Malmitalolta, ja vieläpä huippufotaajana meritoituneen FBS-hallitusjäsenen Juha Seilan ikuistamana.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2023)
