JOHNNY SPENCE & DOCTOR’S ORDER
Hot And Rockin’
(Goofin’ GRCD 6169)
(1) Stop Drinkin’ (2) Oh Baby Doll (3) Hot And Rockin’ (4) Parchman Farm (5) A Shot Of Rhythm & Blues (6) Mean Machine (7) Whole Lotta Woman (8) A Little Bit Hurt (9) Say Mama (10) Break Up (11) Gone Gone Gone (12) Meet Me With Your Hi-Heels On (13) My Babe (14) All Night Worker (15) Baby Jump

Ja näin sitä taas mennään! Eihän siitä ole kuin vasta tovi, kun aloin vähitellen toipua Johnny Spencen ja Doctor’s Orderin edellisestä täyspesällisestä ”Full Throttle, No Brakes” (ks. BN 1/09) – ja nyt jo käy kutsu uudelle hikiselle löylykierrokselle!

Edesmenneelle kepittäjäsuuruudelle Mick Greenille omistettu kakkospitkäsoitto ”Hot And Rockin’” näyttää tekevän mahdottomasta mahdollista: jo vuosikymmeniä sitten taakse jäänyttä nuoruuttaan uudelleen elävä Pirates-veteraani Spence on kuin ilmiliekeissä ja yhteispeli juuri tämän nimenomaisen tyylisuunnan kenties parhaiten koko universumissamme tällä hetkellä hallitsevan säestysbändin kanssa vain terästyy terästymistään. Mikäli ryhmän loppuvuoden kattavaa keikkakalenteria on uskominen, on brittivieras todella vakiinnuttamassa paikkaansa suomalaistrion keulahahmona. En pistä vastaan, ja tuskin kukaan muukaan. Kaikella kunnioituksella, varsinainen laulajahan tästä verrattomasta keikkajyrästä on toistaiseksi puuttunutkin.

Omaa musiikillista lähestymistapaansa ei Spence ole juurikaan vaivautunut suomalaisten tähden muuttamaan. Kaiken perustana ja maalitauluna on yhä suoraviivainen, lähinnä 1960-luvun alkuvuosien hengen mukainen rock’n’roll ja rhythm’n’blues. Enimmäkseen lainoihin pohjautuva levytysrepertuaari voisi totta kai olla hivenen yllätyksellisempääkin, mutta toisaalta, Spencellä kyllä riittää uskottavia perusteluja valinnoilleen (mm. ”A Shot Of Rhythm & Blues” oli 1. kappale, jonka Johnny aikoinaan äänitti Johnny Kiddin kanssa ja vastaavasti taas ”My Babe” varhaisin julkaistu Pirates-sinkkuraita, jolla hän pääsi itse laulamaan ”soolona” ilman kapteeni-Kiddiä) – ja edelleen, kuinka moni muu äidinkielenään englantia puhuva rock’n’roll-sankari oikeasti päätyisi poimimaan levytyskappaleekseen Hurriganesin ”Oh Baby Dollin”... edes vitsinä? Spencehän on näissä kuvioissa sitäpaitsi jo vanha konkari (muistanemme edellislevyn monumentaalisen ”Hot Wheelsin”), ja tuo kirottu brittijäkälä vaikuttaa vielä oivaltaneenkin yhtä sun toista olennaista siitä originaalista Ganes-spiritistä, jota niin monet kotimaiset saman aiheen ympärille pesiytyneet tribuuttibändit eivät välttämättä ole sisäistäneet.

”Hot And Rockin’” on paitsi ”rockimpi”, myös hetkittäin edeltäjäänsä ”bluesimpi” – äkäisen neorockabillykompin jyräämä ”Stop Drinkin’” tosin muistuttaa Lightnin’ Hopkinsin nimiin merkittyä alkuperäisversiota yhtä vähän kuin Hopkins itse muistuttaisi Spenceä, jos nyt sattuisi vielä elävien kirjoissa olemaan. Sen sijaan Spencen tulkinta liippaa jo hyvinkin likeltä Van Morrisonin luvattoman onnistunutta vuoden 2003 versiota – ulkonäöllisiin yhtymäkohtiin ei kannattane ottaa tässä paikassa sen enempää kantaa... Samansuuntainen billypoljento siivittää myös elokuisen Helsingin-kävijän Mose Allisonin kuulua vankilatarinaa ”Parchman Farmia”. Sävykkäimmillään levyllä musisoiva kokoonpano (vahvistettuna useammalla raidalla mukana olevalla Elisa Korjuksen ja Maria Hännisen muodostamalla mimmiköörillä) esittäytyy Julian Covay & the Machine -bändiltä nappaamallaan ja lievästi 60-lukuisen blue eyed soulinkin suuntaan kallistuvalla ”A Little Bit Hurt” -raidalla, kun taas toisessa ääripäässä esim. Rufus Thomasin Stax-kauden rhythm’n’blues-hytkyttelyn ”All Night Worker” taika piilee nimenomaan esityksen totaalisessa hienostelemattomuudessa. Henkilökohtaisempaa sanomaansa Spence pääsee julistamaan Frank Farleyn kanssa rustaamallaan rock’n’roll-boogiella ”Mean Machine”, runttabluesilla ”Meet Me With Your Hi-Heels On” sekä tietenkin DO-musikanttien kanssa yhdessä kokoon parsitulla tuimalla nimikappaleella. Epäilemättä basisti Nättilällä on ollut oma painava sanansa sanottavana myös levyn päättävän Mungo Jerry -kappaleen ”Baby Jump” valintaprosessissa.

Kuumaa Vahaa? Jo vain, vaikka cd-formaattiin onkin tällä kertaa tyytyminen (kyllä se alumiinipäällystetty polykarbonaattikin lopulta sulaa, sano...)! Suositellaan tutustuttavaksi extra-tehokkaan ilmanvaihdon tai lähirautakaupan kalleimman pöytätuulettimen äärellä.

Pete Hoppula