JOHNNY SPENCE & DOCTOR’S ORDER
Full Throttle No Brakes
(Goofin’ GRCD 6155)
(1) Rocket In My Pocket (2) I’m On Fire (3) Mystery Train (4) All Dressed Up With No Place To Go (5) Big Blon’ Baby (6) Hello Josephine (7) Move It (8) Hambone (9) Down The Line (10) Call Me Shorty (11) Dr Feelgood (12) Hot Wheels ( 13) Bye Bye Johnny

Vuonna 1944 syntynyt laulava basisti Johnny Spence muodosti yhdessä kitaristi Mick Greenin ja rumpali Frank Farleyn kanssa useista brittirokkari Johnny Kiddiä säestäneistä The Pirates -kokoonpanoista kenties sen kaikkein henkilöityneimmän. Maaliskuussa 1962 käynnistynyt yhteistyö päättyi Greenin osalta jo heinäkuussa 1964, sen sijaan Spence ja Farley jakoivat merirosvoilua kitaristinvaihdoksen jälkeen vielä parin vuoden ajan, miltei Kiddin tapaturmaiseen kuolemaan (7.10.1966) saakka. Solistinsa traagisen kohtalon myötä Piratesin tarina ajautui pian sekin vääjäämättömään loppuunsa – tosin vain vuosikymmeneksi: syystalvella 1976 yhtye oli palannut jälleen rikospaikalle edellä mainitussa kokoonpanossaan – ja samalla itsevarmempana, häijympänä sekä kovaäänisempänä kuin milloinkaan aikaisemmin. Laulajaksi ryhtyneen Spencen kipparoimasta piraattikolmikosta kehkeytyi pikatahtia eräs aikakautensa kuumimmista keikkajyristä – eivätkä sittemmin tien päällä vietetyt lukemattomat kilometrit osoita bändissä (terveydellisistä syistä sivuun jättäytynyttä Farleytä lukuun ottamatta) liiempiä veltostumisen merkkejä yhä tänäkään päivänä. Kun nyt näiden jo valmiiksi vitaalien herrasmiesten taikajuomapataan on päässyt lisäämään vielä omat elvyttävät eliksiirinsä myös kotimaamme ylpeys Doctor’s Order, on ilmassa kiistatta suuren urheilujuhlan tuntua. ”Täydellä kaasulla etiäpäin ja jarrupedaaliin ei sitten kajota”, kuuluvat pelin säännöt - ja niillä myös mennään!

Doctor’s Orderin ja The Piratesin käytännön yhteistaival sai alkunsa jo loppuvuonna 2005, jolloin bändit toteuttivat ensimmäisen yhteiskiertueensa. Varhaisimmat narulle tallentuneet todisteet brittiläis-suomalaisen tiimityön hedelmällisyydestä puolestaan tarjosi marraskuussa 2006 äänitetty Doctor’s Orderin ja Mick Greenin kimppakiekko ”Cutthroat And Dangerous”, jonka raidalle ”Drinkin’ Wine Spo-Dee-O-Dee” oltiin saatu houkuteltua vierailevaksi solistiksi myös muutoin vain aniharvoin sessiotöihin mukaan lähtenyt Johnny Spence. Yhteenkuuluvuuden tunnetta molemmin puolin vahvistanut debyyttistudiopuristus edesauttoi Spencen paluuta Suomeen jälleen lokakuussa 2008, jolloin tällä kertaa sooloartistina ja ilman bassoaan Doctor’s Orderin komppaamana esiintynyt veteraani päätyi myös levyttämään täysmittaisen albumin ex-Agents-rumpali Juha Takasen Äänistudioilla. Takasen ohella levyn 2. tuottajana toimi luonnollisesti DO:n tinkimätön priimusmoottori Teppo Nättilä – varsinaisesta julkaisusta taas huolehti niin ikään pitkän linjan Pirates-diggari Pete Hakonen Goofin’ Recordseineen, jolle äänitteen valmistuminen merkitsi myöskin erään ympyrän sulkeutumista (kaiman nuoruudessaan päätoimittama Pirates-lehti otti nimensä, niin – mistäpä muustakaan kuin The Piratesista).

Maailmanhistorian ensimmäinen Johnny Spencen nimissä julkaistu cd koostuu artistin henkilökohtaisesti valikoimista suosikkikappaleista, joskin Aaltonen-Häkkinen-Kallio -sävellys ”Hot Wheels” lienee silti päätynyt levytyssettiin nimenomaan suomalaisten projektiosapuolten painostuksesta. En kuitenkaan valita, sillä Spencen ja DO:n tarjoilema raudanluja tulkinta on vilpittömästi eräs kaikkien aikojen onnistuneimmista Ganes-”tribuuteista”! Epäilemättä Nättilällä on ollut sanansa sanottavana myös levyn toisen todellisen herkkupalan, Mungo Jerryn likilegendaarisen ”All Dressed Up With No Place To Go:n” valintatilanteessa. Joka tapauksessa tämäkin riehakas rock’n’roll-numero istuu kuin nakitettuna Spencen laulettavaksi.

Edellisten esimerkkien valossa toimivaksi todettu perus-rock’n’rollpainotteinen kaava monistaa onnistuneesti itseään myös levyn muilla siivuilla, joskaan Doctor’s Order ei tyydy missään vaiheessa säestystehtävissään pelkän tusinabändin asemaan vaan värittää etenkin standardinomaisempia kappaleita harkituilla sovituksellisilla jipoilla. Pinnat menevät tässä suhteessa eritoten kitaristi Arto ”Grande-Archie” Hämäläiselle, jonka Green’mäinen konekivääriskeba saa kyytiä koko rahan edestä mm. Johnny Kiddinkin aikoinaan levyttämällä Big Blon’ Babyllä sekä hitusen verran (Piratesin vuoden ’78-luennan mukaisesta) Shakin’ All Overista vinkkiä hakevalla Move It’illä. Maestro itse suoriutuu vokalistin roolistaan tyylirikkeittä esiintyen kautta linjan jopa väkevämmin kuin esim. Piratesin taannoisella ”Skullduggery”-albumilla. Myös vierailevien soittajien Timo Tarkelan (foni kappaleilla 4, 8 ja 9) ja Mr. Breathlessin (piano kappaleilla 4, 6, 11 ja 13) kokonaisaundia entisestään jykevöittävä lisäpanos kohoaa levyllä monin paikoin arvoon arvaamattomaan.

”It’s goin’ to be a fuckin’ motherfucker, I tell you!”, lohkaisi tekijä itse juuripurkitetusta aikaansaannoksestaan eräällä viimesyksyisellä keikalla. You bet, Johnny! Mitäpä tuohon enää muuta lisäämään.

Pete Hoppula