JOHNNY OTIS
The Johnny Otis Story, Volume 1 –
Midnight At The Barrelhouse
(Ace CDCHD 1312)
(1) Johnny Otis Signature (2) Good Old Blues (3) Harlem Nocturne (4) Double Crossing Blues – The Robins & Little Esther (5) Midnight In The Barrelhouse (6) The Turkey Hop Pt. 2 – The Robins (7) Boogie Guitar (8) Wedding Boogie – Little Esther, Mel Walker & Lee Graves (9) Ooby Doo (10) Miss Mitchell* (11) Rock Me Baby (12) Hound Dog – Big Mama Thornton (13) Robey's Bounce* (14) Every Beat Of My Heart – The Royals (15) Cattle Train* (16) So Fine – The Sheiks (17) Like Shortnin' Bread* (18) Hey! Hey! Hey! Hey! (19) The Midnight Creeper Pt. 1 (20) The Midnight Creeper Pt. 2 (21) Tough Enough – The Jayos (22) Shake It Lucy Baby (23) Bye Bye Baby – Johnny Otis & Marie Adams (24) Ma! (He's Making Eyes At Me) – Marie Adams & Three Tons Of Joy (25) Willie And The Hand Jive

*= ennen julkaisematon

Orkesterinjohtaja, laulaja, rumpali, vibrafonisti, levymoguli, kuvataiteilija, kirjailija, DJ ja kykyjenetsijä Johnny Otis on kiistatta rhythm & bluesin merkkihenkilöitä millä tahansa asteikolla mitattuna. Miehen tuotantoa onkin ansaitusti ollut hyvin saatavilla vuosien varrella, Acen ajantasaisessa katalogissakin erilaisia nimekkeitä on vajaa kymmenkunta kappaletta. Jälleen on kuitenkin katsottu aiheelliseksi koostaa koko miehen uraa käsittelevä kokoelma, jonka äänitteet sijoittuvat Otisin kultakaudelle, vuosille 1945–1958; toinen osa tulee sitten jatkamaan aihetta vuoteen 1968 saakka. Täkyksi keräilijöille mukaan on naarattu neljä ennen julkaisematonta instrumentaalia 1950-luvun alkupuolen Peacock-vuosilta. Näillä sävellyksinä melko standardinomaisilla kappaleilla loistaa erityisesti Johnnyn luottokitaristi Pete ”Guitar” Lewis, jota ei syyttä rankata rhythm & blues -kitaran huippunimiin. Kitara riipii ankaria kuvioita ja Johnnyn iso bändi soittaa tiukasti yhteen, joten lopputulos on varsin nautittavaa kuunneltavaa. Muutenkin levyllä on Otisille tyypilliseen tapaan paljon instrumentaaleja ja vierailevia laulusolisteja, Johnnyn itsensä toimiessa vokalistina runsaalla puolen kymmenellä raidalla.

Johnnyn levytysura poukkoili levy-yhtiöltä toiselle, ja välillä syntyi tavaraa myös omalle Dig-levy-yhtiölle; Dig-levytyksistähän on Acella tarjolla myös kattavammat merkkikohtaiset kokoelmat. Mukana on Otisin yksi varhaisimpia levytyksiä, takuuvarma versio iki-klassikosta ”Harlem Nocturne” sekä ensimmäinen jymyhitti, Little Estherin ja Bobby Nunnin kanssa Savoylle tehty ”Double Crossing Blues”. Vuodet Don Robeyn Peacockilla 1950-luvun alussa poikivat Johnnylle omien levytysten lisäksi tuotantohommia, Big Mama Thorntonin edelleen käsittämättömän elinvoimainen (12) näistä tunnetuimpana. Little Richardin ensilevytyksiä Peacockilla ei kuulla sopimussyistä, mutta kylläkin Johnnyn oma versio Kansas City -mukaelmasta ”Hey-Hey- Hey-Hey”, jonka Rikukin sittemmin levytti. Muitakin klassikkojen ensiasteita kuullaan, The Sheiksin vuoden 1955 (16) jysähti isoksi hitiksi The Fiestasin toimesta muutamaa vuotta myöhemmin ja The Royalsien haikea (14) puolestaan tuotti Gladys Knight & Pips'lle yhtyeen ensimmäisen menestyksen. Molemmat ovat muuten Johnnyn omia kynäilyjä, joten lahjakkuutta riitti myös tällä saralla.

Koosteen valinnoista ei juuri ole nokan koputtamista, edustavan kuvanhan ne Johnny urasta antavat säädetyn tilan puitteissa; ehkä kuitenkin sinänsä mukavan pahaenteisestä ”Midnight Creeper” -instrumentaalista olisi toinen puolisko riittänyt. Loppuun sijoitetut pakolliset Marie Adams -raidat (24, 25) ja Johnny isoin pophitti (25: R&B #3, Pop #9) paketoivat miehen Capitolkauden nippuun.

Hyvä koostehan tämä on, jos mielii hyllyynsä yhden kokoelman Johnny 1940–50-luvun tuotannosta. Kokonaan toinen juttu on se, riittääkö tämä, sillä musiikki itsessään on parasta mahdollista länsirannikon rhythm & bluesia.

Marko Suutarla