JOEY DEE & THE STARLITERS – On The Dancefloor With…
(Bear Family BCD17547)
Kotimaisissa rock-historiakatsauksissa vuoden 1963 Helsingin keikkavisiittinsä johdosta usein mainituksi tuleva Joey Dee yhdistyy helposti jättihittiinsä Peppermint Twist, mutta kantakeikkapaikkansa New Yorkin Peppermint Loungen maailmalle 1960-luvun alussa esitellyt New Jerseyn kasvatti (s. 1937) sai urallaan aikaiseksi paljon muutakin.
Levy-yhtiölleen Roulette Recordsille hän tarkoitti joka tapauksessa todellista kultasuonta, josta konsernin kivikasvot Morris Levy ja tuottaja Henry Glover halusivat pitää kaikilla kynsillään kiinni. Deen musiikkia julkaistiin näin ollen lähinnä juuri rulettimerkin alaisuudessa aina 1960-luvun puoliväliin saakka.
Jo ennen twist-aikoja Starliters oli onnistunut tekemään muutamia hauraan oloisia Dion & The Belmonts -henkisiä lauluyhtyelevytyksiä, joista kooste esittelee vuonna 1958 Little/Bonus Recordsille tehdyn esikoisseiskan (Lorraine / The Girl I Walk To School) sekä tulevia tanssitrendejä povailleen Scepter-sinkkurallatuksen Shimmy Baby vuodelta 1960 (yleisöäänillä dubattu vuonna 1962 julkaistu Scepter-albumi ”The Peppermint Twisters” ei sen sijaan – kenties oikeudellisista syistä – ole nyt tällä 29-uraisella antologialla lainkaan edustettuna). Varhaiset tallenteet olivat lupauksia antavia, mutta isoja rattaita ne eivät varsinaisesti pistäneet liikkeelle. Olemassaolonsa eri vaiheissa myös monista tulevaisuuden tähdistä (mm. kitaristin tehtäviä vuorollaan hoitaneet Vinnie Corrao, Joe Pesci ja Jimi Hendrix) koostunut Starliters sai odotella vuoteen 1961 oman kirkkaan parrasvalonsa syttymistä.
Levy polkaistaan tietenkin käyntiin Manhattanista Loungen lavalta. Rujo liveäänite Buster Brown -hitistä Fanny Mae oli syntynyt ennen New Yorkin Bell Sound -studiolla tehtyä läpimurtoa, kaksiosaista Peppermint Twistiä. Kun aitojen Deen konserttiesitysten kokoonpano koostui yleensä vain kahdesta säestäjästä, urkuri Carlton ”Little Rev” Lattimoresta ja rumpali Willie Davisista, bändin studiosessioissa vieraili enemmänkin ammattilaispoppoota. Esimerkiksi Peppermint Twistin tenorifonisoolot soitti King Curtis, kuukautta myöhäisemmällä lastenlorurilluttelulla Mother Goose Twist taas mukaan lyöttäytyivät mm. kappaleen osakirjoittaja Teddy Randazzo soololaulajana sekä kitaristina omaa soolouraansa viritellyt Sam Taylor Jr. Eräillä levytyksillä poikkesi musisoimassa myös mm. Bill Doggettin Honky Tonk -hitiltä tuttu kitaristi Billy Butler.
Klassikkoaseman saavuttaneiden kahden riehakkaan konsertti-LP:n (”Doin’ The Twist At The Peppermint Lounge” ja ”Back At The Peppermint Lounge”) cover-raidoista 10 on sisällytetty CD:lle satunnaisjärjestyksessä. Kenties vähempikin olisi piisannut, sillä tuttujen Shoutien ja Kansas Cityjen tilalle olisi aikarajaan 1962 mennessä löytynyt julkaistavaksi vetoavampaakin studiomateriaalia. Kuriositeettimokana Long Tall Sally on merkitty koosteen kansissa alkuperäispainoksen tapaan Slippin’ And Slidin’iksi ja raivolla piiskattu Chuck Willisin C.C. Rider listataan keikkavedoksi, vaikka kyseessä on selkeä studioaikaansaannos.
Bear Family -katsaus päättyy joulukuuhun 1962, mutta juuri tuo viimeinen käsittelyvuosi on silmiä avaava. Yhä 2020-luvulla jollain tapaa kuvioissa mukana olevan Deen levytystaival ei tosin siihen vielä päättynyt. Tuolloin joka tapauksessa laulaja pääsi näyttämään Bell Soundissa rahkeitaan mm. huimalla lattarinumerolla, kuubalaisen yhtyejohtaja Al Castellanosin Speak Up Mambolla. Falsettilaululla varustettu Crazy Love esitetään tiukasti 1950-luvun jälkipuolen doowop-hengessä, alkujaan kappale oli peräisin brooklyniläisen The Royaltonesin ohjelmistosta. Rhythm’n’blues-laarista Starlitersin versioitavaksi valikoituivat tässä vaiheessa mm. Ray Charlesin Leave My Woman Alone, Hal Paige & The Whalersin aiemmin Fury-merkille tekemä Going Back To My Hometown sekä tyylikäs, hieman Everly Brothers -klangia tavoitteleva Robert & Johnnyn We Belong Together -hitin sinkkukääntöpuoli (Just) Walking In The Rain. Kaikki mainitut sisältyivät nimeään paremmalle albumille ”All The World Is Twistin’!”.
Edelleen vuoden 1962 satona tarjoillaan elokuvan ”Two Tickets To Paris” soundtrackiltä The Isley Brothersin Shoutin hengessä riehtonut Everytime (I Think About You) sekä levoton ”gospel-arraus” This Boat. Mukana samalta kiekolta on myös Johnny Nashin kirjoittama teinipop What Kind Of Love Is This, jolla tosin ei taustalla soita Starliters vaan Marty Manningin johtama iso orkesteri mm. pasunisti Kai Windingin kera. Vaikuttava jousitaustainen slovari on myös vain Rouletten singlellä 1962 ilmestynyt toinen Nash-numero I Lost My Baby, jonka säveltäjä-sanoittaja oli levyttänyt itsekin vuotta aiemmin ABC-Paramountille.
Bill Dahlin käsialaa oleva yli 30-sivuinen biografiavihkonen sessiodiskografialla rikastettuna on taattua karhuperhelaatua ja jo melkein sellaisenaan tuotteen hinnan väärti.
Pete Hoppula
