JOE LOUIS WALKER – Weight Of The World
(Forty Below FBR030)
Kyllä Joe Louis Walkerin julkaisut aina pienen lasinnoston arvoista juhlahetkeä merkitsevät, eikö vain? 73-vuotiaan, jo 1960-luvun alkupuolella soittopuuhat aloittaneen sähköisen bluesin pyhimyksen tapauksessa ei nimittäin voine enää pitää itsestäänselvyytenä, että uusia albumeita puskisi markkinoille yhä samaan tahtiin kuin artistin hektisimpinä menestysvuosina 1980- ja 1990-luvuilla Hightone- ja Verve-yhtiöiden kirjoilla. Konkariartistin viimeaikaiset levyt eivät myöskään ole olleet sisällöiltään niitä kaikista ennalta-arvattavampia. Erilaisia tyylilajeja ja aikakausia nykymusiikissaan tarkoituksellisesti sotkevalla kitaristi-laulajalla ei ole ollut tapana tai tarvettakaan päästää kuulijoitaan turhan helpolla.
”Weight Of The World” avaa bluesmiehen näkökulman meille kaikille viimeaikaisten myllerrysten myötä entistä käsinkosketeltavammaksi kasvaneeseen maailmantaakan tunteeseen. Kanadasta lähtöisin olevan Forty Below Recordsin vetäjän ja aiemmin mm. John Mayallia, Walter Troutia, Joe Bonamassaa ja Sugaray Rayfordia äänittäneen sekä tuottaneen Eric Cornen ohjauksessa syntynyt julkaisu on toteutettu tiiviin newyorkilais-losilaisen peruskokoonpanon tuella, mutta pohjimmiltaan kyseessä on selvästi ollut kahden kauppa. Studioisännän tehtävien lisäksi viimeksi mainittu on myös kirjoittanut Walkerin rinnalla osan levyn kappaleista sekä soittaa mukana useampia instrumentteja.
Ennen kaikkea ”Weight Of The World” kuitenkin rakentuu Joe Louis Walkerin omista tuntemuksista, jotka hän on jälleen onnistunut, tyylillisen runsaudenkirjavuuden huomioiden, formuloimaan hämmästyttävän ehjäksi albumikokonaisuudeksi. Erityisesti levyllä soivat soulin eri sävyt, milloin perinteisenä Memphis-johdannaisena bluesgroovepoljentona (nimikappaleen ohella mm. puhallin- ja kuorovoimisteinen Don’t Walk Out That Door), milloin taas funkyna (mm. sähäkästi wah-wah -kitaroitu Count Your Chickens).
Walkerin itsensä soittaman huuliharpun juurevoittamaa boogiejunttausta Root Down ja vastavuoroisesti hyvinkin nykypäivään soundillisesti sidottua tunnelmointia Bed Of Rosesia lukuun ottamatta suoranaista bluesia hän tuntuu tällä erää hieman jopa vieroksuvan, ja esimerkiksi nimensä puolesta ”aidolta asialta” kuulostava Hello, It’s The Blues kasvaakin 7-minuuttisena orkesterieepoksena sielua hiveleväksi moderniksi pop-gospeliksi, jossa kertoja kuvailee dialogiaan sydämessä ja mielessä elävän suojelusenkelin kanssa. Vaikuttavan teoksen erikoislaatuisuuden kruunaavat nylonkielisellä akustisella kitaralla soitetut espanjalaistyyliset soolot, joista vastaa Eric Gorfain, sekä toisena laulajana toimiva Gia Ciambotti. New Orleansin second line -vyöhykkeelle tarpoo puolestaan slidekitaran ylösnostamana Waking Up The Dead, pakolliset Chuck Berry -rokit irtoavat yliminuuteille jamitellulta Blue Mirrorilta, Hammond-souljazzina taas tunnelmoi kiekon komea päätös You Got Me Whipped.
Walker viittaa levynsä nimessä ja kappaleiden sanoituksissa raskaisiin teemoihin pandemiasta ilmastonmuutokseen ja elinkustannusten nousuun, mutta järin suurta filosofia hänestä ei taida kuitenkaan lopulta kuoriutua. Musiikillaan hän lähinnä heittelee kaikkien huulilla jo valmiiksi olevia kysymyksiä pöydälle ja antaa vastaanottajan jatkaa pohdintoja siitä eteenpäin. Näin hän toimii mm. kappaleella Is It A Matter Of Time?, todeten kuitenkin arvuuttelunsa perään, ettei tiedä siihen itsekään vastausta. Jäänee ajan kysymykseksi, miten hyvin hän onnistuu siirtämään levynsä hengen jatkossa konserttilavoille, kun artistin kesälle ja syksylle 2023 valmisteilla olevan ja Euroopankin puolelle saapuvan kiertueen on pian määrä käynnistyä.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
