JO’ BUDDY & DOWN HOME KING III
Whole Lotta Things To Do
(RamBam RAM 0005)
(1) Howlin’ These Blues (2) Everybody’s Got The Right (3) Whole Lotta Things To Do (4) Have Yourself A Ball (5) (Electric) Ragtime Man (6) Speedin’ Up Mama (7) They Don’t Know What I Do (8) Thank You Mr. Lockwood Jr. (9) Do My Number (10) She Moved Away/I’m Goin’ Home (11) Way Back Rag

Jo’ Buddy eli lähes kaikkien maamme blues- yms. festivaaleja vähänkin kiertäneen vanha tuttu Jussi Raulamo sinkoaa markkinoille jo toisen Jo’ Buddy -levynsä. Mukana on tietenkin edelliseltäkin duo-levyltä tuttu lyömäsoitintaiteilija Down Home King III. Sen verran ylistäviä tuntuvat olevan niin median kuin yleisönkin arviot tästä levystä, että lieneekö vaatimattomalla blueslehdellä olla enää mitään asiaan lisättävää. Tuntien kuitenkin lehtemme osittain ahdasmielistä lukijakuntaa, voisi päätellä, etteivät kaiken maailman ”muka-musiikkilehtien” seuraaminen kuulu kaikkien lukijoittemme/kirjoittajiemme harrastuksiin. Niinpä myös Blues News voi ilolla ilmoittaa, että Jo’ Buddyn uusi levy on markkinoilla, eikä sitä kannata puristisemmankaan bluesharrastajan ohittaa olankohautuksella. Pikemminkin päinvastoin!

Kuten aiemminkin, kaluaa Raulamo sävellyksissään amerikkalaisen juurimusiikin eri alueita pohjamutia myöten. Levy olisi tietenkin pelkistetyn kokoonpanonsa vuoksi helppo niputtaa jonkinlaiseen ”moderni countryblues” -kategoriaan, mutta moinen antaisi liian kapea-alaisen tulkinnan sen sisällöstä. Perinteisen deltabluesin lisäksi Jo’ Buddy sekoittelee musiikkiinsa sävyjä ragtimesta, neworleansilaisesta r&b-rytmiikasta, vanhasta old timey -countrysta, sähköisestä chicagobluesista, gospelista ja rock’n’rollista. Ei muuta kuin koko satsi vain putkiradion sisään pörisemään (Jo’ Buddyn tavaramerkiksihän on muodostunut vanhan Salora-putkiradion käyttäminen kitaravahvistimena) ja nykypäivään päivitettynä kuulijoiden ihmeteltäväksi!

Jo’ Buddyn tapaiselle kummajaiselle lienee lievää vakavampi sosiaalinen tilaus, sillä yllättävän innostunutta hänen saamansa vastaanotto tuntuu olevan nimenomaan muissa kuin varsinaisissa bluespiireissä. Mitään varsinaisesti uuttahan Jo’ Buddy ei sinällään tarjoa (eikä tätä ollut tarkoitettu negatiiviseksi huomioksi), mutta ehkäpä niin rock ja country kuin jazz ja jopa blueskin ovat ylituotteistettuina sterilisoineet itsensä sen verran munattomaksi perusviihdykkeeksi, että Jo’ Buddyn pelkistetty esitystapa herättää kuulijan kaiken melun keskellä huomaamaan jotain olennaista: Tästähän musiikissa alun alkujaan on tainnut olla kysymys!

Honey Aaltonen