JOANNE SHAW TAYLOR – Heavy Soul
(Journeyman JMR90601)
Joanna Shaw Taylorin loistavan “The Blues Album” -kiekon ja sitä seuranneen erinomaisen ”Blues From The Heart”-livejulkaisun jälkeen ilmestynyt ”Nobody’s Fool” oli mielestäni pettymys. Levy kuulosti pelkältä välityöltä, joka ei sisältänyt mitään mielenkiintoista. Vastaavanlaisia levyjä artistit ja bändit tekevät vain saadakseen sopimuksensa täyteen ennen siirtymistä uuteen yhtiöön.
Tuore ”Heavy Soul” ilmestyi juuri sopivasti ennen neitokaisen Puistoblues-vierailua, mutta harmillisen huonoon aikaan lehtemme julkaisuaikataulun kannalta. Levyn nimi, raskasta soulia, kuulostaa pahaenteiseltä, mutta kaikeksi onneksi levy ei ole raskas eikä soul. Keväällä suoratoistopalveluihin saapuneet digisinglet Sweet ‘Lil Lies sekä All The Way From America lupasivat hyvää. Voidaan sanoa, että odotukset pitkäsoiton suhteen olivat korkeammalla kuin Näsinneulan torni. Katsotaan, lunastaako ”Heavy Soul” ne lupaukset, jotka aperitiivisinkut meille jättivät.
Alkutahdeista lähtien huomaan, että asioita on selkeästi mietitty. Joanne Shaw Taylor on säveltänyt seitsemän hienoa kappaletta, joiden seuraksi on valittu kolme varsin yllättävää lainaraitaa. Hienoa, että kierrätettäviä kappaleita löytyy myös genren reunoilta. Kitaransoitto ei pullistele eikä pedaalilaudan käytöllä mässäillä, levyllä mennään monesti laulusuoritus edellä. Hänen RUF-kauden levyjään vaivannut yletön särökitaran käyttö sekä bluesrockähky ovat jääneet pois. Uudet sävellykset ovat melodisempia, osa on askeleen verran souliin kallellaan ja osa puolestaan jopa pikkuisen mainstreamia. Tyylillisesti kaikki on paljon edellisiä levyjä kevyempää sekä ilmavampaa. Toivoisin parin muunkin kitaristin siirtyvän tähän suuntaan. En mainitse nimiä, mutta tehän tiedätte keitä tarkoitan.
Varoituksen sana kaikille teille, joille Shaw Taylorin bluesrocklevyt olivat jotain elämää suurempaa. Pettymys saattaa olla suuri, sillä mitään kitarailotulitusta ei ole tarjolla eikä bluesrock-kappaleita ole mukana ainuttakaan.
Van Morrisonin kasarihitti Someone Like You menee sovituksellisesti puhtaasti laulu edellä ja kitaraa on aika vähän. Versio on parempi kuin Morrisonin ylituotettu imelän viihteellinen luomus. Joan Armatradingin All The Way From America tarjoillaan alkuperäisen hengessä. Kitarasoolo on lyhyt mutta ytimekäs. Joe Simonin soulkappale Drowning In The Sea Of Love on minulle entuudestaan tuntematon. Briljantin kitarasoolon sisältävä uusioluenta on onnistunut.
Vaikka kierrätysraidat ovat hyviä, on levyn suola ehdottomasti omissa sävellyksissä. Nyt mennään laulusuorituksen ehdoilla ja kitaransoittoa on mukana vain melodioita tukemassa. Pari rankempaa irtiottoa sentään tehdään, mutta Big Beniä ei kuitenkaan lähdetä kaatamaan. Vaikka Black Magic ja Devil In Me edustavat albumin ränttätänttäosastoa, niin ”Dirty Truth” -levyltä ne olisi todennäköisesti hyllytetty aivan liian kevyinä ja ”Nobody’s Fool” -albumilla erottuneet joukosta kuin habanero rullakebabissa.
Joe Bonamassan luottotuottaja Kevin Shirley on ollut kipparina ja saanut puristettua irti kaiken tarvittavan. Tällä albumilla on palattu perusasioiden pariin tai oikeastaan pistetty vieläkin paremmaksi, sillä mielestäni tämä on Joanne Shaw Taylorin paras originaalimateriaalia sisältävä levy. ”Heavy Soul” on räiskyvä albumi, joka on täynnä energiaa. Olisivat vain saaneet laittaa mukaan kappaleiden videot sisältävän DVD:n siitäkin huolimatta, että kaikki löytyvät juutuubista.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
