JANUS HANSKI & THE TIMBERTONES – Tie kutsuu kulkijaa
(Hanskit Company Oy)
Musiikin ja musiikkia aktiivisesti tekevien perheenjäsenten ympäröimänä nuoruudestaan lähtien elänyt Janus Hanski tarttui suomenkielisen kantrilevyn tekoon ystävänsä, helsinkiläisen kirjailija-kääntäjä Sami Parkkisen sekä bluesjulkikuvansa ohella myös kantrimusiikin salat tuntevan Tomi Leinon tarjottua hänelle mahdollisuutta levyttää albumillinen kaksikon kirjoittamia aihepiirin uusia kappaleita. Esitykset taltioitiin koronakesän ja -syksyn 2020 aikana tietenkin Leinon isännöimässä Suprovox-studiossa Karkkilan maalaismaisemissa, ja ne viimeisteltiin keväällä 2021 Helsingin Finnvoxilla Risto Hemmin tuottamana ja miksaamana.
1980-luvun puolivälin tietämiltä saakka esiintyvänä artistina itseään kiireisenä pitänyt Hanski tunnetaan toki myös televisiosta ja valkokankaalta, mutta musiikillaan hän nousi kansan huulille Pepe Ahlqvistin huuliharpun vahvistaman vuoden 1993 sinkkuhittinsä Pidän mitä lupaan sekä samaan aikaan ilmestyneen albuminsa ”Vuorille kuuta ulvomaan” myötä. Jo nämä varhaistyöt rakentuivat osaltaan kantri- ja americanaperusteisen materiaalin varaan, eikä Janus ole eritoten Bakersfield-kantrin suurena ystävänä koskaan vältellyt lajityypin musiikin esittämistä keikoillaankaan. Vielä häntäkin paremmin listoilla pärjänneiden lähisukulaistensa, isänsä Seppo Hanskin ja sisarustensa Annan ja Pinjan tavoin laulaja on silti ollut tähänastisen tuotantonsa suhteen varsin moniruokainen. Uralle mahtuu jopa menestyksekäs seikkailu Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuninkuuskisan finaalikierroksella 2012.
Folsom Prison Blues -tyyliin rautatiekomppia purevasti takova Viimeiseen junaan avaa levyn tenhoavan huuliharpun sävyttämänä. Valvon yksin laventaa kuitenkin tyylikirjoa heti sulavin linjanvedoin myös puhallinkomentoisen soulin puolelle. Radioystävällinen Kuulen myrskyn nousevan saa niin ikään tuekseen torvet, joihin levyllä hönkivät Antero Priha ja Panu Syrjänen. Erityisen onnistuneita kantrisoulahtavia aluevaltauksia ovat edellisen tavoin täyteläisiä vaskiarreja suosivat Jotain hetkestä jää ja Kuinka sen kertoisin, joille ei pelkästään toivo vaan jopa uskaltaa luvata kosolti soittoaikaa kotimaisilla valtakunnan FM-taajuuksilla. Vaikutuksen jättäviin teoksiin kuuluvat myös 1960-luvun lopun Glen Campbell -henkeä Gentle On My Mindin pohjalta makusteleva reissumiehen kaipuukertomus Täältä matkan päältä sekä nuoruusvuosien harha-askelista ja aikuistumisesta muistuttava melankolinen pop-slovari Seisahdun.
Tomi Leino itse ahkeroi sessioissa monella rintamalla, sekä basistina, rumpalina että huuliharpistina – ja tietysti hän pääsee tarttumaan myös kitaraansa muutamaan otteeseen. Varsinaisen kantrikitaroinnin virtuositeettinsa levyllä kuitenkin näyttää pitkän linjan tyyliniekka Jarmo Hynninen. Jylhästi pauhaavia Rhodes-urkuja sekä pianoa soittaa edellä mainittujen lailla maan kokeneempaan ammattilaispelimannileiriin lukeutuva Antti Ikola.
Miellyttävä-äänisen Januksen solistisista maneereista kuuluu vuosikymmenten kokemus. Hänen laulusuorituksensa liittyvät sopusoinnussa osaksi studiokokoonpanoa, mutta samalla voimankäyttöä varova iskelmällinen tulkintatapa ei aivan pääse nostamaan vokalistia esitystensä ehdottomalle keulapaikalle. Kaiken kaikkiaan Hanskin taito käyttää suomen kieltä näinkin luontevasti lähtökohtaisesti periamerikkalaisessa musiikissa on joka tapauksessa selkeä osoitus hänen kantritietoisuutensa korkeasta tasosta.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
