THE JAMES HUNTER SIX – Nick Of Time
(Daptone DAP-061)
Ei pidä ymmärtää väärin. Lukeudun James Hunter -musiikin addikteihin ja mitä artistin uusien äänitteiden tekoon tulee, olisin jo vuosikymmeniä sitten parantumattomaksi äityneen riippuvuuteni johdosta valmis antamaan hänelle joskus anteeksi pienet harkitsemattomammatkin suunnanhakuyritykset. Koska kuitenkaan minkäänlaisen muutoksen Hunter ei vaikuta edes haluavan levyillään kuuluvan, voisiko joku nyt vielä paljastaa keinon, jolla esimerkiksi hänen neljä viimeisintä Daptone-julkaisuaan olisivat erotettavissa toisistaan? Kaliforniassa Bosco Mannin tuotannossa syntynyt 13 esityksen produktio välittyy kaikessa niin sisäisessä kuin ulkoisessakin kauneudessaan omien maallikon korvieni kautta äärettömän kurinalaisena toisintona brittimuusikon viimeisten seitsemän vuoden aikaansaannoksille.
Yksittäisesityksinä Hunterin omassa täyteläisyydessään kylpevät kappaleet eivät jätä sijaa pienimmällekään kritiikille. Sävellyksinä ja ennen kaikkea sovituksina ne hyväilevät suoritukselliseen huippuunsa hioutunutta (joskin jäsenistöltään jonkin verran päivittynyttä) kuusikkokokoonpanoa tavalla, jota ei juuri muihin aikalaishengentuotteisiin tohdi verrata. Kenties on siis vain syytä niellä katkeruus ja antaa tutun nautinnollisen jälkimaun tehdä tehtävänsä.
Millaisista esansseista James Hunter Sixin luottokeitos sitten koostuu? Taattua Karibialta vivahteita hakenutta esisoulahtavaa r&b-notkeilua sunnuntaitahtilajissa tarjoavat mm. avauksena soiva I Can Change Your Mind ja Never, Sam Cookeimaista unenomaiseksi sliipattua lauluyhtyepohjaista herkistelyä taas nimiraidan Nick Of Time ohella mm. Who’s Fooling Who sekä How ’Bout Now. Hienokseltaan Motownin suuntaan ottaa puolestaan tuntumaa etenkin Brother Or Other. Puhaltimien sekä kromaattisen huuliharpun voimin uhmakkuuttaan kasvattava Till I Hear It From You nappaa onnistuneesti huomion Dave Brubeck -henkisine jazz-koukkuineen. Ain’t Goin’ Up In One Of Those Things vahahduttaa Ray Charles -tyylisellä r&b-groovellaan, samoin 1960-luvun alusta johdettuja pisteliäitä urkufillejä viljelevä Missing In Action. Totutun kipakoita Lowman Pauling -kitarasoolojaan Hunter jakaa yhä äärettömän nirsoillen, mikä totta kai vain lisää entisestään näiden satunnaisten herkutteluhetkien tenhoa. Lisäksi yllätin itseni mässäilemästä tyylipuhtaalla viihdejazz-numerolla Paradise For One, jonka hillityt pianoluritukset ja akustinen kitara ohjaavat makunystyrät kohti Nat King Colen antimilla varustettua tarjotinta.
Oppimatka Lontoon pikkuklubeilta vintage-r&b:n supersankariksi on ottanut vuotensa ja vaatinut James Hunterilta henkilökohtaiset tragediansakin. Kansainvälisen suosion myötä nyt lunastamaansa palkkaan hän on siksi enemmän kuin oikeutettu.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2020)
