JAMAICA JOHNNY & HIS MILAGRO BOYS – Trinidad, The Land Of Calypso
(Bear Family BCD 17523)
No onkos tullut kesä, no on on, kaiken keskelle! Jos siis on ikinä saanut sen rytmimusiikillisen viruksen, jonka myötä altistuu skandinaavista pimeyttä ja umpimielisyyttä uhmaavalle aurinkoisen hyväntuuliselle calypsolle.
Kysehän on Trinidadin ja Tobagon kahden saaren kaksoisvaltiossa syntyneestä afrokaribialaisen musiikin sekoitelmasta. Se modernimmaksi kutsuttu calypso alkoi kehittyä 1800-luvulla, ja ensimmäiset calypsoksi määritellyt äänitykset tehtiin vuonna 1912 kun jo pitkään toiminut trinidadilainen Lovey’s String Band vieraili New Yorkissa ja käytettiin myös levytysstudiossa.
Ensimmäiseksi maailmanlaajuiseksi calypsohitiksi lasketaan lauluyhtye Andrews Sistersin vuonna 1945 ympäri maailman levinnyt Rum And Coca-Cola, jonka amerikkalaiset varastivat törkeästi omiin nimiin: tekijänoikeuskiistoja puitiin myöhemmin oikeudessa ja kappaleen oikeat alkuperäiset tekijät saivat tuntuvaa mutta tuskin oikeudenmukaista taloudellista hyvitystä kulttuurisesta rosvoamisesta.
Mutta kun calypso oli länsimaissa omittu eksoottisen oloiseksi musiikkimuodiksi, niin kuin monet muutkin karibialaispohjaiset rytmit ja tanssit, ei se enää hevin eikä kokonaan kadonnut. Itse asiassa: kerrotaan että Unto Monosen vuoden 1949 ensiversio maamme tulevasta kansallistangosta Satumaa olisi ollut alkujaan calypso!
Mistä päästäänkin äkkiväärän suoralla leikkauksella tähän Bearille tyypillisesti huolellisesti ja informaatiorikkaasti toimitettuun kahden cd:n julkaisuun, jonka 28 esitystä vv. 1957–62 laulaa Jamaica Johnny säestäjänään His Milagro Boys.
Jamaica Johnny, oikealta nimeltään Cornelis Lionel Liefeld (1919–93) syntyi Surinamessa pohjoisessa Etelä-Amerikassa. Vuosisatoja Alankomaiden Guyanana eli Hollannin siirto/riistomaana tunnettu piskuinen valtio sai itsehallinnon vuonna 1954 ja itsenäistyi lopulta vuonna 1975.
Itsehallinnon myötä noin kolmasosa Surinamen asukkaista muutti juurilleen Alankomaihin. Vuosisatojen aikana syntyneet siteet ovat vahvat: itsekin olen tassutellut Surinamen maaperällä, koska paluulento Trinidad & Tobagosta Eurooppaan koukkaa Surinamessa suunnatakseen siitä Amsterdamiin.
Herra Liefeld alias artisti Jamaica Johnny ei itse koskaan käynyt Trinidadissa, Tobagossa tai Jamaikassa. Toisen maailmansodan vuosina hän palveli Alankomaiden laivastossa, minkä jälkeen asettui Amsterdamiin, jossa 1950-luvulla perusti oman calypsoyhtyeensä, musiikkityylille kun löytyi kysyntää. Mallikkaat englanninkieliset levytykset menestyivät paitsi Hollannissa, myös joissain muissa Euroopan maissa aina Skandinaviaa myöten. Niinpä Johnny ja Milagrot kävivät suosionsa myötä esiintymässä aina Norjassa asti, mutta Suomen puolelle tuskin piipahtivat matalallakaan profiililla (Live in Finland -historioitsija Mikael Huhtamäki olisi varmasti tuonkin asian selvittänyt ja tiedoksemme jakanut).
Yleisradion musiikkipolitiikkaa ratkaisevasti nuorentanut Sävelradio aloitti toimintansa vuonna 1963, hetikohta Jamaica Johnnyn levytysuran loppumisen jälkeen. Tosin asioilla ei liene syy-yhteyttä enkä tähän hätään arvaile, pyöritettiinkö Jamaica Johnny -levytyksiä myös Suomen radiossa naapurimaiden esimerkin seuraamuksena. Muutakin calypsoa kyllä soitettiin kuin Harry Belafonten jamaikalaispohjaista panaanipaatin lastauslallatusta Day-O:ta – ja joka tapauksessa jotkut meistä aikakauden lapsista taisivat jo lapsina saada sen elinikäisen calypsoviruksen.
Ja tässä tämän pikku kansion lisäarvo: esitysten esille kaivaminen ja julkaiseminen on toki pieni tärkeä kulttuuriteko, mutta musa on myös sekä niin osaavasti tehtyä että valloittavasti esitettyä että oksat pois, valoa tupaan, ja naamat messingille.
Mukana on joitakuita versioita tutuista klassikoista. Useiden calypsiaanien levyttämä Mother And Wife antaa vastauksen kansakuntia ammoisista ajoista askarruttaneeseen ikuisuuskysymykseen: jos mies on tilanteessa, jossa sekä hänen äitinsä että vaimonsa ovat hukkumassa, mutta hän ehtii pelastaa heistä vain toisen, niin kumman hän valitsee? Laulun minälle asia on selvä: ”I can always get another wife but I can never get another mother in my life.”
Lähimmäksi BN:n ydinlinjoja osuu Jamaica Johnnyn näkemys r&b-hoilotuksesta Who Threw The Whiskey In The Well. Varmastikin se toimi lystisti aikansa soittokuppiloissa ja tokihan soittajien musiikillinen tietämys osasi kurkottaa afroamerikkalaisen bluesin puolelle pienin soitannollisin viittein.
Levytysten kompakti pienyhtye toimii kerrassaan mallikkaasti, kiitos nasevien sovitusten, jopa lystikkään soitinnuksen sekä ammattimaisen tarkoituksenmukaisen yhteissoiton. Jamaica Johnny laulaa asiallisesti, liioittelemattoman humoristisin elein, viehättävällä karibialaisaksentilla, saaden tarpeen vaatiessa kuorotukea.
Solistisesti huomio kiinnittyy koskettimien ja puhaltimien osuuksiin, sekä orkesterisointiseen sähkökitaraan. Sitä speelataan korvaa kutittavan tyylikkäästi kautta linjan, vaan kun soolopaikassa kirmataan vapaalle laukalle, kuten esityksessä Parbo Calypso, kaivannee keikkohermoisempi turvavöitä ja leuan putoilua jarruttavia tukia. Ainakin useimmiten kitaristina kunnostautui nuori virtuoosi Max Woiski Jr., tuolloin taiteilijanimeltään Max Macintosh.
Kuten calypsossa muutenkin, elää sekä soitossa että laulujen teksteissä se aurinkoinen elämänasenne ja koettelemukset sivuuttava positiivisuus. Pettymyksiä ei jäädä ruikuttamaan, vaan ne karistellaan oitis matkoihinsa. Kyse on hyvän tuulen tanssimusiikista, joka ottaa ilon irti sieltä missä ilo on. Tämä muistaen on selvää, että kun norjalaiset kerran tykästyivät Johnnyyn, alkoi hän oitis laulaa myös heidän ja Norjan ihanuudesta. Ehkä hiukan absurdia yleisön kosiskelua, mutta sitä myös viihteeksi ja show-businessiksi kutsutaan.
Oman sivulukunsa muodostavat yhtyettä sponsoroineen olutjätti Amstelin tuotteita mainostaneet rallit. Ei sitä aina laulettu rommista ja kokiksesta, ja taatusti näidenkin olutbiisien tahtiin kumottiin monet kuohuvaiset ja turvattiin soittotyöläisten leivän riittävyys.
Olen kuunnellut Jamaica Johnnya pitkin kevättä ja näin heinäkuun ennätyshelteiden koetellessa suomalaisten kärsivällisyyttä joudun pohtimaan, joskos levy sittenkin osaltaan manasi ilmastonmuutoksellisia heilahteluja siihen suuntaan, että saimme karibialaisia lämpötiloja myös meille.
Pyydän anteeksi, mutten täydestä sydämestäni.
Arto Pajukallio
(julkaistu BN-numerossa 4/2021)
